Kirjaudu ▼
 

Credit Suisse aikoo vähentää 2 000 työpaikkaa lisää – osake sulanut tänä vuonna 34 %

© Stefano Rellandini / Reuters
Credit Suisse aikoo vähentää 2 000 työpaikkaa lisää – osake sulanut tänä vuonna 34 %
Sveitsiläispankki Credit Suisse pyrkii palauttamaan sijoittajien luottamuksen yhtiöön.
23.3.2016 09:56
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Pankkijätti Credit Suisse kiihdyttää säästöohjelmaansa. Investointipankkia koskevien säästöjen vuoksi pankista katoaa 2 000 työpaikkaa lisää.

Yhteensä pankki on ilmoittanut vähentävänsä 6 000 työntekijää, joista 2 800 on jo jättänyt yhtiön.

Pankki kertoi viime vuoden lokakuussa suurista uudistuksista. Credit Suisse keskittää pankkitoimintaansa kotimaahansa. Varallisuudenhoidossa toiminta painottuu jatkossa Aasiaan. Arvopaperiyksikköään pankki supistaa.

Tänään julkaistun tiedotteen mukaan pankin riskipainotettujen saatavien määrä ulkomailla laskee 60 miljardiin dollariin, kun aiemmin tavoitteena oli 83 miljardia dollaria.

Pankin toimitusjohtaja Tidjane Thiam pyrkii palauttamaan sijoittajien luottamuksen yritykseen. Tänä vuonna osake on painunut 34 prosenttia.

∇ Mainos ∇
23.3.2016 09:56
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Credit Suisse

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihan perusNokia meininkiä. Hieno homma.
Anonyymi: T-K-P-NIS 23.3.2016 10:00

Anonyymi
On mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu kun Sveitsin pankeissa olevien salaisten veroparatiisi tilien tiedot julkaistaa lähiaikoina.

Kyllä moni kiroaa jonkin ehkä suomalaisenkin pankin verokonsulttia joka on neuvonut näitä verokikkailuja veroparatiiseihin.
Anonyymi: veroKikkaKonsultit 23.3.2016 10:04

Anonyymi
Rikollispankkiponzi-mafian finanssiterrorismi alkaa olla oman sisäänrakennetun itsetuhonsa ja ahneutensa uhrina, hyvä.
Anonyymi: siitäselähtee 23.3.2016 10:07

Anonyymi
On mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu kun Sveitsin pankeissa olevien salaisten veroparatiisi tilien tiedot julkaistaa lähiaikoina.

Kyllä moni kiroaa jonkin ehkä suomalaisenkin pankin verokonsulttia joka on neuvonut näitä verokikkailuja veroparatiiseihin.
En tiennyt tämän olevan korrupt...laillistettu, mutta täysin moraalitonta, en ole tehnyt rikosta siis.

En tiedä mistä tämä tili on ilmestynyt nimelleni, sen piti olla bulvaanini nimel...ooops...

Selittelyt tulevat olemaan taas perin huvittavia (not) lukea.
Anonyymi: seliseliseli 23.3.2016 10:09

Anonyymi
Pankkijätti Credit Suisse kiihdyttää säästöohjelmaansa. Investointipankkia koskevien säästöjen vuoksi pankista katoaa 2 000 työpaikkaa lisää.
Työntekijöitä kyykytetty sielläkin niin paljon, että he ovat riski,moni narauttanut jo petoksia,

vaihdetaan täysin suljettuun ja ylimmän predator-tason johdon valvomaan ja hallinnoimaan tietokonejärjestelmään, joka hakkeroidaan kyllä nopeasti sekin, joten...
Anonyymi: rich_trash 23.3.2016 10:11

Anonyymi
Osakkeesta sulanut 40 % ja Saksan Schäuble vakuuttaa: Ei huolta Deutsche Bankista, UBS palkitsi anteliaasti – muut pankit säästivät
Aina on tilaa vielä yhdelle johdon palkkiolle.
Helikopteri tuo lisää, se on vain sähkövirtaa ja bittejä, riittääkö pari biljoonaa ?

01010001 011001010... sähkölasku kasvoi vain 0.0001 snt tällä lahjoituksella hyvään tarkoitukseen.
Anonyymi: nollan_arvo_on_nolla 23.3.2016 10:20

Anonyymi
2008 oli pisteistä pienin mitä maailmasta löydät, mitä on tulossa on valtaisa paitsi suomeen jossa piilotellaan kaikkea mahdollista kun koittaa hetki että suomeen tullaan sapelit vääntyneenä että nyt nulkku lopeta toi.
Anonyymi: mulkkuSuomenKohtalo 23.3.2016 10:22

Anonyymi
Osakkeesta sulanut 40 % ja Saksan Schäuble vakuuttaa: Ei huolta Deutsche Bankista, UBS palkitsi anteliaasti – muut pankit säästivätAina on tilaa vielä yhdelle johdon palkkiolle.
Helikopteri tuo lisää, se on vain sähkövirtaa ja bittejä, riittääkö pari biljoonaa ?

01010001 011001010... sähkölasku kasvoi vain 0.0001 snt tällä lahjoituksella hyvään tarkoitukseen.


Ei tule sähkölaskua sonera katkaisi taas 11h. virrat koneesta juuri ennen rysselin kohtaloa.
Anonyymi: sähkön_ihme 23.3.2016 10:24

Anonyymi
Monissa Sveitsin ja Luxenburgin pankeissa tehdään uusia organisaatioita kovassa kiireessä. Asikkaiden rahat pitäisi saada verottajalta turvaan. Monet rahat näyttävät muuttavan Kenian ja muiden nousevien talouksien pankkeihin. Työntekijöiden tarve euroopassa vähenee.
Anonyymi: Hypros 23.3.2016 11:25

Anonyymi
No Nordea kyykkää ilmeisesti myötätunnosta lähes yhtä paljon. On siinä sijoittajalle oikea "finanssi-raketti"!. Päivästä toiseen pelkkää laskua. Mikä tätä Pohjoismaista pankkien kruunua vaivaa?. Eihän tätä rommausta paikata enää osingoillakaan..
Anonyymi: mikävaivaa 23.3.2016 11:38
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

10:33 Digitoday Miljardimätky uhkaa Facebookia – verottaja lähetti karhukirjeen
09:48 Microsoft leikkaa puhelinliiketoiminnasta vielä 2 850 työpaikkaa
09:25 Kolumni Riistoyrittäjät parlamentin hampaissa
09:09 Pöyry painui tappiolle
06:05 Analyysi Pelätyt stressitestit julki tänään – EU valmistautuu jättipankin alasajoon
28.7. Kauppahinta hipoo pilviä – tästä huvilasta povataan kaikkien aikojen kalleinta
28.7. Fordin tulos jäi odotuksista USA:n markkinoiden jarruttaessa
28.7. Digitoday Oletko kuullut tästä puhelimesta? Toimitukset kasvoivat toisella neljänneksellä 137 %
28.7. Tarkastusvirasto: IMF oli liian optimistinen eurokriisin hoidossa
28.7. Raha kasaantuu rikkaille – joka kolmas monacolainen on miljonääri
28.7. Digitoday Uusi "palvelu" ei lupaa hyvää: Räjähtävätkö kiristysohjelmat käsiin?
28.7. Ohjelmistoyhtiö Oracle ostaa miljardikaupalla lisää pilviosaamista
28.7. Espanjan jättityöttömyys helpotti hieman – 20 prosentin raja ei vielä alittunut
28.7. Digitoday Osramin lampuissa hillitön tietoturvamoka: Vaarantaa kodin muutkin laitteet
28.7. Avioerotutkimus paljasti dramaattisen muutoksen – näin miehen työtilanne vaikuttaa eroriskiin
28.7. Halpa energia kurittaa öljyjättejä – Shellin tulos romahti 72 %
28.7. Digitoday Mercedes Benzin Tesla-haastajalle tyly tuomio: "Tämä on oikeasti vaarallinen tuote"
28.7. Nesteen osake jatkaa kiitoa, YIT sukeltaa
28.7. Posti aloittaa jälleen yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 70 henkeä
28.7. Televisiokaupassa hurja nousu Rion kisojen alla – suosituin tuumakoko on entistä suurempi
28.7. Valmet täytti odotukset – "Pyrimme kasvamaan yli kaksi kertaa markkinoita nopeammin"
28.7. Päästöskandaalin ryvettämän Volkswagenin liikevaihto nousi
28.7. Onnibusin äkkilähtö Virosta aiheutti myllerryksen – kilpailija lisää vuoroja
28.7. Amer Sports jäi selvästi odotuksista – asiakkaiden konkurssit piinasivat
28.7. Euroalueen talousluottamus vahvistui
28.7. Nesteeltä iso yllätys – "Liikevoitto ylitti ennusteet noin 40 prosenttia"
28.7. Digitoday Microsoft: Windows 10 tekee tietoturvaohjelmat turhiksi
28.7. Digitoday Salasanasuojassa aukko: "Käyttävätkö ihmiset todella tätä?"
28.7. Brittipankki vähentää 3000 työpaikkaa lisää – syynä Brexit
28.7. Yle: Murtovarkaat kärkkyvät rekisterinumeroita lentokentillä ja satamissa
Asiakastieto

Yhteistyössä