Kirjaudu ▼
 
Fed ei yllättänyt: Ohjauskorko pysyi ennallaan

Fed ei yllättänyt: Ohjauskorko pysyi ennallaan
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve piti tänään ohjauskorkonsa ennallaan 0,25–0,50 prosentin tavoitehaarukassa
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve on tänään pitänyt federal funds -ohjauskorkonsa ennallaan. Päätös oli odotettu, sillä yksikään yli sadasta ennustajasta uutistoimisto Bloombergin kyselyssä ei odottanut muutoksia korkoihin.

Edellisessä korkokokouksessaan joulukuussa Fedin avomarkkinakomitea nosti ohjauskoron tavoitehaarukan 0,25–0,50 prosenttiin aiemmasta 0,00–0,25 prosentista. Yhdysvaltain rahapoliitikot viestittivät sijoittajille hyvissä ajoin ennen koronnostoa, että sellainen oli odotettavissa.

Joulukuussa Fed viesti koron nousevan asteittain lähivuosina. Suuria nostoja ei ole kuitenkaan odotettavissa.

Avomarkkinakomitean seuraavat kokoukset ovat maaliskuussa, huhtikuussa ja kesäkuussa. Uusia koronnostoja voidaan mahdollisesti odottaa jo niissä. Rahapolitiikan kiristämisen tahti riippuu pitkälti Yhdysvaltain kansantalouden kehityksestä, mutta myös talouskehityksestä muualla maailmalla sekä tilanteesta rahoitusmarkkinoilla.

Fedin mandaattina on sekä hintavakaus että täystyöllisyys, ja keskuspankki on ollut matkalla kohti molempien tavoitteidensa saavuttamista.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit Fed

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Yksityispankki Fed tullee jatkamaan klaanin pyhää tehtävää ja mahdollisuutta tehdä lisää rahaa ja elvyttää, sillä uusi raha ajautuu vanhan luokse. Sivutuotteena saattaa syntyä kasvua, josta kansakin pääsee osalliseksi. Tai siis pääsee kansa jatkossakin asumaan vuokralla kasvavassa määrin.
Anonyymi: Tulevaisuus 27.1.2016 21:41

Anonyymi
Ja talouden verilöyly on alkanut. Keskuspankin paukut on loppu ja se yrittää viimeisillä voimilla ja painetuilla dollareilla pitää nasdaq:it ja muut omistamansa indexit edes nollilla. Kuukadessa häviää länsimaiden pörsseitä 20 %:ia. Kullan maipulaatiosta loppuu kohta virta. 1/100:sta saa paperikultansa aidossa metallissa jo nyt, jopa länsimaiden keskuspankeilla on ollut jo usemman vuoden ongelmia saada omat kultansa kotiutettua. Mahtaisikoha mahtaa FORT KNOX olla tyhjä. Pakolla väsätään ihmisten harhautukseksi ihmis-ongelmia eurooppaan.
Anonyymi: Mikko1976 27.1.2016 22:30

Anonyymi
Melko turhan uutisen onnistuivat väsäämään. Tämähän oli päivän selvää, että korkoa ei nostetaa nyt. Merkittävämpi uutinen olisi ollut kirjoittaa FEDin antamasta viestistä maarkkinoille: nostetaanko korko maaliskuussa vai vasta kesäkuussa. Täytyy ilmeisesti itse perehtyä FEDin tiedottamiseen.
Anonyymi: Ainasamahomma 27.1.2016 22:40

Rekisteröitynyt käyttäjä
Ja talouden verilöyly on alkanut. Keskuspankin paukut on loppu ja se yrittää viimeisillä voimilla ja painetuilla dollareilla pitää nasdaq:it ja muut omistamansa indexit edes nollilla. Kuukadessa häviää länsimaiden pörsseitä 20 %:ia. Kullan maipulaatiosta loppuu kohta virta. 1/100:sta saa paperikultansa aidossa metallissa jo nyt, jopa länsimaiden keskuspankeilla on ollut jo usemman vuoden ongelmia saada omat kultansa kotiutettua. Mahtaisikoha mahtaa FORT KNOX olla tyhjä. Pakolla väsätään ihmisten harhautukseksi ihmis-ongelmia eurooppaan.

Ihmisongelmat olivat ilmeisesti turkkilaisten ja saudien väsäämiä. Järjestettiin väenvängällä pakolaisuutta Turkin ja Jordanian puolelle Syyriasta aiheuttamalla joukkomurhia yms. Ja sitten kun huomattiin ettei näistä saadakaan värvättyä taistelijoita riveihin, niin päästettiin ne Eurooppan toki sekoittaen porukkaan muitakin saudien sponssaamia "pakolaisia".
Rekisteröitynyt käyttäjä: jiipee 27.1.2016 23:12

Anonyymi
Yksityispankki Fed tullee jatkamaan klaanin pyhää tehtävää ja mahdollisuutta tehdä lisää rahaa ja elvyttää, sillä uusi raha ajautuu vanhan luokse. Sivutuotteena saattaa syntyä kasvua, josta kansakin pääsee osalliseksi. Tai siis pääsee kansa jatkossakin asumaan vuokralla kasvavassa määrin.
Vielä löytyi yksi tollo joka vouhottaa "yksityispankki FED,istä". FEDeral Reserve ei ole yksityinen vaan Federal Governmentin osa jonka mandaatti on säädetty perustuslaissa. Älä sekoita alueellisia fderal reservin apulaispankkeja jotka on palkattu toimimaan Federal Reservin apuna aluepankkeina. Ne aavat palkkana toiminnastaan 5% korvauksen samoin kuin kuka hyvänsä työläinen.

Federal Reserve System
federalreserveonline.org/
The Federal Reserve is the central bank of the United States. ... agency, the Board of Governors, in Washington, D.C., and; 12 regional Reserve Banks.

Suomella on Suomen Panki, keskuspankki Ameriikaalla FED
Anonyymi: economisti 28.1.2016 0:12

Anonyymi
Fed tulee 100% varmuudella nostamaan korkoja 4x 2016 kuten suunniteltua.

Eläkkeet vaatii sen. Euroopassa eläkkeet onkin jo tuhottu varsin tehokkaasti miinuskoroilla. Kaikkien aikojen farssi tulossa 10-20v päästä eläkerintamalla.
Anonyymi: kekee 28.1.2016 5:19

Anonyymi
Fed tulee 100% varmuudella nostamaan korkoja 4x 2016 kuten suunniteltua.

Eläkkeet vaatii sen. Euroopassa eläkkeet onkin jo tuhottu varsin tehokkaasti miinuskoroilla. Kaikkien aikojen farssi tulossa 10-20v päästä eläkerintamalla.

En usko, että FED nostaa korkoa neljä kertaa...korkeintaan kerran ja on mahdollista, että korkoa lasketaan ja palatataan QE-ohjelmien pariin.
Anonyymi: werwerwe 28.1.2016 5:46

Anonyymi
Täällä nämä tietäjät pauhaa. Syksyllä kirjoitettiin varmasti että autovero poistuu 1.1-16. En ole nähnyt minne meni. Ym kaikki varmat asiat.
Anonyymi: markus50 28.1.2016 5:57

Anonyymi
Fed tulee 100% varmuudella nostamaan korkoja 4x 2016 kuten suunniteltua.

Eläkkeet vaatii sen. Euroopassa eläkkeet onkin jo tuhottu varsin tehokkaasti miinuskoroilla. Kaikkien aikojen farssi tulossa 10-20v päästä eläkerintamalla.

En usko, että FED nostaa korkoa neljä kertaa...korkeintaan kerran ja on mahdollista, että korkoa lasketaan ja palatataan QE-ohjelmien pariin.

Samaa mieltä. Jos turbulenssi osakemarkkinoilla jatkuu maailmalla ja Yhdysvalloissa, niin vain hullut keskuspankkiirit nostaisivat korkoja. Nollan pinnassa mennään vielä useita vuosia. Onneksi EKP:n ohjaimissa on Draghi.
Anonyymi: kyrsijä 28.1.2016 9:31

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Asiakastieto

Yhteistyössä