Kirjaudu ▼
 

Nordea: EKP:n jättielvytys voi laajentua maalis- ja kesäkuussa

© Kai Pfaffenbach / Reuters
Nordea: EKP:n jättielvytys voi laajentua maalis- ja kesäkuussa
Uusia keskuspankin elvytystoimia on luvassa, mutta riittävätkö ne vauhdittamaan inflaatiota, Nordeassa pohditaan.
21.1.2016 21:27
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Euroopan keskuspankki piti tänään korkonsa ennallaan, mutta pankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi, että lisää elvytystoimia voi olla luvassa jo seuraavassa eli maaliskuun kokouksessa.

Nordean päästrategi Jan von Gerich ja ekonomisti Holger Sandte ovat hahmotelleet, mitä uudet toimet voisivat olla. Heidän mukaansa kyseeseen tulee ainakin nykyisen arvopaperien osto-ohjelman laajentaminen sekä talletuskoron pudottaminen syvemmin miinukselle.

EKP:n neuvosto päätti tänään pitää ohjauskoron ja maksuvalmiuslainan koron edelleen 0,05 prosentissa ja 0,30 prosentissa. Myös viime korkokokouksessa -0,30 prosenttiin laskettu talletuskorko pysyi entisellään.

EKP ja kansalliset keskuspankit ostavat jälkimarkkinoilta euroalueen joukkovelkakirjoja ja omaisuusvakuudellisia arvopapereita nykyisin 60 miljardin euron kuukausitahdilla.

Nordean mukaan Draghin elvytyskommentit voivat alentaa joukkovelkakirjojen korkoja edelleen ja heikentää euroa. Ne tukevat myös sijoittajien riskinottohalua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– EKP:stä on tullut ketterämpi reagoimaan muuttuviin markkinaolosuhteisiin, ainakin tietyissä olosuhteissa, von Gerich ja Sandte toteavat.

Nordean mukaan öljyn hinnanlasku voi painaa euroalueen inflaation todennäköisesti alle nollan helmikuussa. Tämän takia euron heikentäminen pysyy yhtenä EKP:n tavoitteista.

Inflaatio pysynee negatiivisena myös kesällä, minkä takia on mahdollista, että EKP esittelee tällöin vielä uusia lisätoimia, Nordea toteaa.

21.1.2016 21:27
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onko Euroopan roskapankkien lainojen osto elvytystä? Europankeilla on yli 900 miljardia lainoja joista ei makseta korkoja eikä lyhennyksiä, näitä nämä EKP:nrikolliset ostelevat kansalaisten laskuun ja kutsuvat sitä elvytykseksi....säälittävää....
Anonyymi: Velaton 21.1.2016 21:33

Anonyymi
Hömjoo. Tämä "elvytys" on kyllä nyt jo sitä luokkaa, että niitä velkoja ei kukaan maksa koskaan takaisin.

Lisäksi tämä elvytysraha menee kyllä ihan muihin suihin kuin kotitalouksien kulutukseen.

Eikös keskuspankkien ja yleensäkin koko rahajärjestelmän tarkoituksena ole parantaa yhteiskunnan (ja siten kansalaisten) toimeentuloa?

Mitä virkaa koko systeemillä muuten on...
Anonyymi: Normityoton 21.1.2016 21:41

Anonyymi
Uuden taloussotamme nyt alettua ja koko Euroopan asettuessa yhteiseen rintamaan deflaatiota vastaan tulemme näkemään suuria operaatioita joilla maanosamme muuttuu rauhan tyyssijaksi.

Keskitys on alkamassa, peitteitä otetaan hiljaisessa yössä aseiden päältä. Tällaisena yönä lumen narskunta kuuluu kauas ja voi paljastaa asemat viholliselle. Tulenjohto lähettää viimeiset koordinaatit, viimeisten korjausten jälkeen odotetaan oikeaa hetkeä.
Käsky on annettu, tykistömme puhuu järeätä kieltään, vihollinen pelkää kauhun vallassa velkatykistön uusinta keskitystä.
Anonyymi: RaskasAmpuu 21.1.2016 21:43

Anonyymi
Nyt on aika ostaa yrityksiä, sillä rahoitukseen pitäisi riittää 100% osakekanta vakuudeksi.
Anonyymi: Tiipii 21.1.2016 22:01

Anonyymi
Mihinkäs se viime kuukausina huudettu "orastava" talouskasvu katosi??

Bbbbhahahaha....

Ekp ja Eu talousteatterista vastuussa olevat pitää asettaa vastuuseen.
Anonyymi: ValehteluTalous 21.1.2016 22:22

Anonyymi
´
Ilmaista rahaa tyhjästä lahjoitetaan pankkien omistajille - ja meidät pakotetaan maksamaan nekin.

Pankkituki on kommunismia.
Anonyymi: islanti-demokratia 21.1.2016 22:26

Anonyymi
´
Ilmaista rahaa tyhjästä lahjoitetaan pankkien omistajille - ja meidät pakotetaan maksamaan nekin.

Pankkituki on kommunismia.


Juurikin näin, Kokoomus ja Keskusta etunenässä huutamassa tukien puolesta, se on 100% kommunismia.
Anonyymi: KokKeskBolshevismi 21.1.2016 22:58

Anonyymi
Niin, että riittääkö hinaamaan omaisuusarvoja ylöspäin. Edelleen, reaalitalouden kuihtumisesta välittämättä. Sitä inflaatiota EKP tarkoittaa.
Anonyymi: varkaat 21.1.2016 22:58

Anonyymi
Kysehän tässä koko touhussa on siitä että kun annetaan oikein helvetisti lainaa yhteiseen piikkiin ja valtioilla ei ole lopuksi mitenkään mahdollisuutta maksaa enää mitään takaisin niin euro on sinetöity. Pakkoavioliitto nimeltä velkaunioni.
Anonyymi: Jiihaa 21.1.2016 23:14

Anonyymi
Inflaatiota vauhdittaisi vain palkkojen ja sosiaalietuuksien nosto.
Anonyymi: EiRiitä 21.1.2016 23:37
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

08:16 LM: Taksi voi pian olla mönkijä tai kuorma-auto
07:23 Ilta-Sanomat Kiivasta väittelyä ja jäätäviä kuittauksia – kaikki Trumpin ja Clintonin kohtaamisesta
06:01 Diesel halpeni enemmän kuin bensa – dieselistä tullut sisäänheittotuote
26.9. Tutkimustulos sysäsi lääkefirman kurssin nousuun – epileptikkolapset saivat apua kannabislääkkeestä
26.9. Ranskassa radikaali askel: Varoitusvärit elintarvikkeisiin
26.9. Draghilla on Britannialle tiukka viesti: Ei erivapauksia
26.9. Liike-elämän huippukonferenssi yllätti – tarjoaa vain kasvisruokaa
26.9. Kahvin hinta pomppasi – johtuu isosta muutoksesta säässä
26.9. Trumpin ja Clintonin yhteenotto saattaa heiluttaa kursseja
26.9. Pienemmät katteet, halvemmat tilat – näin Auto-Bil aikoo painaa autojen hintoja
26.9. Arvio: Saksa kyllä pelastaa Deutsche Bankin
26.9. Digitoday Ensimmäistä kertaa Suomessa: Huijari lähetti haittaohjelman ja soitti perään
26.9. YIT hakee kasvua kaupungeista
26.9. Nyt paukkui ennätys – Deutsche Bankin kurssi sukelsi pohjiin
26.9. Algeria: Öljymarkkinat ovat nyt paljon kriittisemmässä tilassa
26.9. Pörssi pakkasella – YIT nousee
26.9. Suursijoittajat kannustavat elintarvikejättejä vaihtamaan lihan kasviproteiiniin
26.9. Elop: Kauteni Nokian johdossa osui harvinaiseen ajanjaksoon
26.9. Kansainväliset pk-yritykset uskovat suhdanteiden parantuvan
26.9. Konecranes ja Kito purkavat allianssinssa
26.9. Digitoday Pelottava löytö: Uusi iOS aiempaa turvattomampi
26.9. Saksalaisyritykset yllättivät: näkymät huomattavasti odotuksia paremmat
26.9. Baswaren toimitusjohtaja vaihtuu
26.9. Vähittäiskauppa kasvoi elokuussa
26.9. Kahvilaa toimistona pitävät käyvät kalliiksi – osa luopunut wifistä
26.9. Digitoday Snapchat muutti nimensä ja julkisti videokuvaavat aurinkolasit
26.9. Suomeen tulee uusi autokauppaketju – "Hinnoittelu poikkeuksellisen aggressiivista"
26.9. Verottaja muistaa tällä viikolla: Yli 330 000 asiakkaalle kolahtaa postiin maksumuistutus
26.9. Asuntorakentaminen matkalla ennätyslukemiin pk-seudulla
26.9. Yle: Kyläläiset halusivat pitää pankkiautomaattinsa –"Pennosia raavittu kasaan kunnioitettavalla tavalla"
Asiakastieto

Yhteistyössä