Kirjaudu ▼
 

Valtava yksityistäminen Venäjällä – 3,9 miljardia euroa

Valtava yksityistäminen Venäjällä – 3,9 miljardia euroa
Yksityistämistoimenpide on suurin pitkään aikaan. Valtion pääosin omistama Sberbank keräsi osakeannillaan 3,9 miljardia euroa pääomaa.
Taloussanomat
20.9.2012 21:01
18

Venäjän keskuspankin pääosin omistama Sberbank on myynyt osakkeitaan yksityisille sijoittajille tällä viikolla yhteensä 159,3 miljardin ruplan eli noin 3,9 miljardin euron edestä.

– Tämä on yksi tuottoisimmista kaupoista viimeiseen kymmeneen vuoteen, Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi RIA Novostin mukaan.

Putin kertoi, että Venäjän keskuspankki tienasi Sberbankiin aikaan sijoittamat varansa takaisin jopa 37-kertaisina. Hän luonnehti sitä "erittäin hyväksi tuotoksi".

Pitkään odotettu yksityistämisanti käynnistettiin maanantaina ja saatiin päätökseen keskiviikkona. Sberbankin pääjohtajan German Grefin mukaan kaupalla on laajempia merkityksiä koko Venäjänkin kannalta.

– Tämän kaupan myötä Sberbank on avannut yksityistämisen portit tässä maassa, Gref sanoi The Moscow Timesin mukaan.

Venäjän keskuspankki pysyy yhä kultaisella osakkeellaan Sberbankin pääomistajana. Se tarkoittaa, että sillä on pankin osakkeista omistuksessaan 50 prosenttia plus yksi osake.

Sberbankin osakeannin kysyntä tuli pääosin Venäjältä, mutta kysyntää riitti pankin mukaan myös Yhdysvalloista, Euroopasta, Aasiasta ja Lähi-idästä. Suursijoittaja George Sorosin omistamat rahastot olivat erittäin kiinnostuneita Sberbankista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sberbank on Venäjän tärkein pankki, sillä sen hallussa on 46 prosenttia yksityisistä pankkisäästöistä.

Sberbankin onnistuneen yksityistämisen jälkeen myös toinen valtio-omisteinen liikepankki VTB ilmoitti halukkuutensa yksityisen pääoman hankkimiseen.

VTB tavoittelee tekevänsä ensi kevääseen mennessä ainakin parin miljardin arvoisen annin, pankin pääjohtaja Andrei Kostin sanoi. Valtiovalta suhtautuu hankkeeseen myönteisesti.

– Nyt kun Sberbankin operaatio on saatu päätökseen, on aika tehdä töitä VTB:n suhteen, varapääministeri Igor Shuvalov sanoi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Rahan vallan invaasion riemuvoitto.
Rothschildit taputta 20.9.2012 20:52

Anonyymi
Suomi sijoittaa Espanjan ja Kreikan pankkeihin. Hyva valinta.
Nimetön 20.9.2012 21:21

Anonyymi
putin on viisas. Nyt hän sai Rahoituksen öljy hommille sota koneiston uusimiseen ja infran rakentamiseen. Maailman vakain maa tällä hetkellä. Taloudessa. Ei ihmis oikeuksissa.
latimiri 20.9.2012 21:31

Anonyymi
Häkämiehen ja valkohampaan mielestä tämä maailman kolmanneksi suurimman kassan ja velattoman talouden omistava maa on mitätön.

Eiköhän se tämä Kokoomusporukka ole sitä mitätöntä, velkaista orjakastia.
Velattomana on kiva 20.9.2012 21:50

Anonyymi
putin on viisas. Nyt hän sai Rahoituksen öljy hommille sota koneiston uusimiseen ja infran rakentamiseen. Maailman vakain maa tällä hetkellä. Taloudessa. Ei ihmis oikeuksissa.

Tarkoititko viisas vai älykäs? Viisaudessa on toki erilaisia tarkoitusperiä, mutta ahneus ei kuulu joukkoon?
Hullu se on. 20.9.2012 22:29

Anonyymi
Kun tällä tiellä jatketaan vielä vähän matkaa, ollaan kuin Romanovien aikana ennen vuotta 1917.
Aika entinen kai sit 20.9.2012 23:12

Anonyymi
Venäjän Keskuspankki on yksityinen laitos, samalla tavalla, kuin Federal Reserve. Ei sitä voi yksityistää enempää.
Huuhaa 20.9.2012 23:33

Anonyymi
putin on viisas. Nyt hän sai Rahoituksen öljy hommille sota koneiston uusimiseen ja infran rakentamiseen. Maailman vakain maa tällä hetkellä. Taloudessa. Ei ihmis oikeuksissa.



3 viimeistä sanaa kommentisissasi on mitättömät vailla perusteita joita et tunne.
aivopesu h..hauta. 21.9.2012 3:41

Anonyymi
Venäjän Keskuspankki on yksityinen laitos, samalla tavalla, kuin Federal Reserve. Ei sitä voi yksityistää enempää.




Venäjän pankit ovat kaikki kultastandarsoituja.
Pankin tier1 vakavaraisuus vaatimus on silloin 100%.
Täyttää basel3 mennen tullen tosin kuin lännessä jossa basel3 on sidottu YT neuotteluihin ja liukuhihna irtisanomisiin.
Maailmassa on 2 markkinat, orjat pelaa velalla toiset vakuuttaa kultaan.
mieti hetki 21.9.2012 3:48

Anonyymi
Ryssien Oligarkit ovat mahtavaa porukkaa, yksityistäminen hienoa, vihdoinkin moneyt siirtyvät oikeaaseen osoitteesen!
Jaska Kokkare 21.9.2012 4:13
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä