Kirjaudu ▼
 

Talletuspako Espanjasta jatkuu – heinäkuun saldo -26 miljardia

Angel Navarrete/Bloomberg
Talletuspako Espanjasta jatkuu – heinäkuun saldo -26 miljardia
Santander-pankin Espanjan-toimintojen talletukset supistuivat 6,3 prosenttia heinäkuussa.
Talletuspako espanjalais-pankeista jatkuu vuolaana. Heinäkuussa kotitaloudet ja yritykset nostivat talletuksia pankeista 26 miljardin euron edestä. Samalla pankkien antolainauksen ja talletusten suhde on kasvanut.
Bloomberg
17.9.2012 10:32
64

Kotitaloudet ja yritykset vetävät rahojaan pois espanjalaispankeista. Heinäkuussa pankeista vuoti talletuksia 26 miljardin euron edestä. Esimerkiksi pankkikonserni Santanderin Espanjan-toimintojen talletukset supistuivat 6,3 prosenttia heinäkuussa kesäkuusta.

Espanjan pankkien antolainauksen ja talletusten suhde kasvoi samalla 187 prosenttiin. Viime joulukuussa suhdeluku oli 183 prosenttia.

Talletusten supistuminen heikentää pankkien kykyä tukea Espanjan taloutta. Kun talletukset vähenevät, pankit ovat entistä riippuvaisempia Euroopan keskuspankista hankkiessaan rahoitusta.

Espanjalaispankkien bruttomääräinen ottolainaus EKP:ltä on 412 miljardia euroa. Lisäksi muut euromaat ovat luvanneet espanjalaispankeille tukea 100 miljardia euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Espanjassa on käynnissä merkittävä talletuspako, ja talletukset eivät palaa ennen kuin ihmiset ovat varmoja, että se on turvallista ja Espanja on turvallinen, sijoitusyhtiö Olivetree Securitiesin finanssistrategi Simon Maughan sanoi uutistoimisto Bloombergille.

Talletuksia on vuotanut espanjalaispankeista samalla, kun keskustelu Espanjan valtion mahdollisesta tukitarpeesta on jatkunut. Espanjalaispankit ovat päässeet taas velkakirjamarkkinoille, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi auttaa valtioita rahoituskustannusten hillinnässä. EKP kuitenkin vaatii, että hallitukset pyytävät apua euroalueen kriisirahastoilta ennen kuin keskuspankki alkaa ostaa kriisimaiden velkakirjoja.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (64)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Espanjan eliitti tyhjentää pankkeja samalla kun euromaat TÄYTTÄVÄT niitä.
Buhahhah 17.9.2012 10:18

Anonyymi
huhuh, onneksi tulee yhteinen talletussuoja joten manuel voi nukkua yönsä rauhassa tietäen että suomalainen veronmaksaja maksaa hänen säästönsä jos pankki sattuisi kaatumaan
iron mike 17.9.2012 10:21

Anonyymi
Sellainen pankkiunioni olisi fantastinen että jos Espanjalainen tai Kreikkalainen nostaa rahaa pankista,niin lasku lähetettäisiin suoraan Suomi pojalle.




Espanjasta on viimeisen kolmen kuukauden aikana paennut yhä kasvavasti osake- ja sijoituspääomaa, joka vastaa nettovirtana noin 52 prosenttia ajanjakson bruttokansantuotteesta, Nordvig laskee.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pääomaa häipyi maasta jo kesäkuussa 57 miljardia euroa ja toukokuussa 41 miljardia, kun keskuspankkioperaatioita ei oteta huomioon, ja tahti on siis kiihtynyt.



taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/09/05/vieko-paaomapako-espanjan-kohti-virallista-avunpyyntoa/201237155/12




Laiton pääomapako yltyy vaarallisen voimakkaaksi Kreikassa. Saksalainen Der Spiegel -lehti uskoo, että vuosina 2003-2011 maasta olisi lähtenyt yhteensä peräti 200 miljardin euron arvosta pääomaa laittomasti.



taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/09/03/laiton-paaomapako-kreikasta-200-miljardia-euroa/201236972/12
Fantastinen ehdotus 17.9.2012 10:21

Anonyymi
Korkoja voi manipuloida alas veronmaksajien piikkiin ja Olli voi selittää, kuinka luottamus lamaeurooppaan palaa aivan hurjasti. Todellisuutta sillä ei kuitenkaan muuteta.
heh 17.9.2012 10:22

Anonyymi
Kiinnostaisi tietää, mihin ne rahat menevät.
Tristan 17.9.2012 10:23

Anonyymi
avustuspaketeilla on siis kysyntää.Kokoomusfanit voisivat auttaa ottamalla vastuuta asioita ja lahjoittamalla puolet tuloistaan espanjalaisille tileille.
vastuunkantoa tarvit 17.9.2012 10:27

Anonyymi
Ne on ne markkinavoimat, jotka ratkaisevat euron kohtalon. Euroalueen poliitikkojen päätöksillä ja vippaskonsteilla ei enää pystytä edes salaamaan tilanteen surkeutta.
M.K. Tikala 17.9.2012 10:29

Anonyymi
Tässähän tämä tyhmyys oikein puhkeaa kukkaan. Suomalaiset EKP:n kautta lapioivat rahaa espanjalaisille pankeille, joista se vilahtaa välittömästi muualle turvaan. Ja me höynäytetyt maksamme mukisematta.
Ottaa kaaliin, onnek 17.9.2012 10:29

Anonyymi
Mikähän mahtaa olla tasetilanne veroparatiisien pankeissa...?
kasvu jatkuu ekspone 17.9.2012 10:32

Anonyymi
Paljon on pojilla kuitenkin rahaa tileillä.. Jos Espanjassa olisi 25 miljoonaa työntekijää, olisi se nokkaa kohden noin 1200 euroa nostettua rahaa kuukaudessa.
Suomipojalla olisi nopeasti tili tyhjä jos joka kuukausi pitäisi nostaa yli tonni ylimääräistä tililtä!
Ei voi nostaa jos ti 17.9.2012 10:33
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä