Kirjaudu ▼
 

Hypon Inha eläkkeelle, varatoimitusjohtaja tilalle

Lehtikuva/Pekka Sakki
Hypon Inha eläkkeelle, varatoimitusjohtaja tilalle
Matti Inha
Hypoteekkiyhdistyksen varatoimitusjohtaja Ari Pauna, 45, siirtyy yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ensi vuoden tammikuun 1. päivänä.
Taloussanomat
28.8.2012 16:39
20

Nykyinen toimitusjohtaja Matti Inha, 62, jää eläkkeelle toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti keväällä 2013.

– Paunan johdolla Hypo jatkaa asumiseen ja asuntorahoitukseen erikoistuneena pankkina, määrätietoista ja kannattavaa kasvuaan riskit halliten, Hypoteekkiyhdistyksen ja Suomen AsuntoHypoPankin hallituksen puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi sanoi tiedotteessa.

Pauna on ensimmäinen toimitusjohtaja 45 vuoteen, joka on valittu talon sisältä. Inha ehti toimia toimitusjohtajana yli kymmenen vuotta.

Matti Inha tunnetaan aktiivisena yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvana pankkimiehenä, jonka lausunnot poikkesivat välillä valtavirrasta.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (20)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Inha on fiksu ja nokkela mies!
Nimetön 28.8.2012 16:32

Anonyymi
Voi voi, nyt jää asuntomarkkinoiden todellisista asiantuntijoista lausuntoja antamaan enää Uotila.
Eksyksissä asuntomar 28.8.2012 16:33

Anonyymi
"Matti Inha tunnetaan aktiivisena yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvana pankkimiehenä, jonka lausunnot poikkesivat välillä valtavirrasta."

Todellakin. Matti Inha oli jokseenkin ainoa ylemmän tason toimija Suomen asuntomarkkinoilla jonka julkisissa lausunnoissa oli totuuden tai järjen hiventäkään.

Toivottavasti keskusteluun osallistuminen jatkuu myös tulevaisuudessa.

Hyviä eläkepäiviä!
Caveat emptor 28.8.2012 16:39

Anonyymi
Nykyinen toimitusjohtaja Matti Inha, 62, jää eläkkeelle toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti keväällä 2013.


Ai ai ai, täässä sitä taas pahennetaan kestävyysvajetta!

Eikös siitä ole ollut puhetta, että eläkkeelle ei saa siirtyä ennen 65 ikävuotta, häh? Ja mieluiten sitä eläköitymistä pitäisi lykätä jonnekin 67 tai 68 ikävuoden paikkeille.

Näinhän ne asiantuntijat julkisuudessa jatkuvasti toitottavat. Vai eikö se koske herroja itseään ollenkaan?
Lassi 28.8.2012 16:41

Anonyymi
Ainut pankkimies, joka toppuuteli suomalaisia ylisuurista asuntoveloista.
Nimetön 28.8.2012 16:49

Anonyymi
Ainut pankkimies, joka toppuuteli suomalaisia ylisuurista asuntoveloista.


Näin julkisuudessa mutta käytännön tasolla toisin, ihan yhtä hulppeita lainoja Hypokin on myöntänyt.
asiakas ja velalline 28.8.2012 16:50

Anonyymi
Nokkela, kyllä. Eläkkeelle 62 v.! Ja eläkkeen suuruus? Varmasti hyvin ansaittu, eikö vaan?
nääntynyt veronmaksa 28.8.2012 16:51

Anonyymi
Nykyinen toimitusjohtaja Matti Inha, 62, jää eläkkeelle toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti keväällä 2013.

Ai ai ai, täässä sitä taas pahennetaan kestävyysvajetta! Eikös siitä ole ollut puhetta, että eläkkeelle ei saa siirtyä ennen 65 ikävuotta, häh? Ja mieluiten sitä eläköitymistä pitäisi lykätä jonnekin 67 tai 68 ikävuoden paikkeille. Näinhän ne asiantuntijat julkisuudessa jatkuvasti toitottavat. Vai eikö se koske herroja itseään ollenkaan?


Ei terve ihminen työtä tarvitse, vaan rahaa.
:-) 28.8.2012 16:53

Anonyymi
Voi voi, nyt jää asuntomarkkinoiden todellisista asiantuntijoista lausuntoja antamaan enää Uotila.


Uotila on pelkkä markkinapelle, jonka tehtävänä on haalia pankilleen uusia asuntolainatorppareita ennen asuntomarkkinaromahdusta.

Inha sentään yritti edes varovaisesti varoitella sopulikansaa ylivelkaantumisesta ja liiasta riskinotosta asuntomarkkinoilla.
"Asuntovelallis 28.8.2012 17:02

Anonyymi
Voi voi, nyt jää asuntomarkkinoiden todellisista asiantuntijoista lausuntoja antamaan enää Uotila.


Varsinainen asiantuntija.. Monikohan viime vuosina höynäytetty kiinteäkorkoisiin lainoihin joita ei edes saa lyhentää takaisinmaksusuunnitelmaa nopeammin, koska ne ovat"turvasatama epävakaiden markkinakorkojen meressä".
Ukko niin pihalla et 28.8.2012 17:03
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä