Moody’s laski 17 saksalaispankin luokitusnäkymiä
Luottoluokitusyhtiö Moody’s on laskenut 17 saksalaisen pankkiryhmän luokitusnäkymiä vakaista negatiivisiksi. Päätös tarkoittaa, että pankkien luottoluokitus laskee aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä lähitulevaisuudessa.
Moody’sin päätös on seurausta sen maanantaiselle ilmoitukselle laskea Saksan, Hollannin ja Luxemburgin luokitusnäkymät niin ikään vakaista negatiivisiksi. Saksalaispankkien suhde Saksan valtioon ja sen velkaan on niin voimakas, että valtion luottoluokitusnäkymät vaikuttavat myös pankkeihin.
– Usean pankin vakuudettomien ja etuoikeudettomien lainainstrumenttien, jotka ovat joko Saksan hallituksen tai Saksan osavaltioiden ja alueiden takaamia, luottoluokitukset on laskettu vakaista negatiivisiksi kuvastamaan Moody’sin muuttunutta arviota mainitun takuunantajan luottokelpoisuudesta, yhtiö kirjoittaa lausunnossaan.
Moody’sin mukaan pankkien luottoluokitukset voivat laskea, jos Saksan luokitus laskee. Vielä tällä erää euroalueen suurimman talouden luottokelpoisuus on yhtiön mukaan parasta Aaa-luokkaa.
Moody’sin päätöstä alentaa Saksan ja nyt sen pankkien luokitusnäkymiä selittää niiden suuret sitoumukset euroalueen suuriin kriisimaihin Italiaan ja Espanjaan.
Saksalaispankit ovat esimerkiksi pahoissa ongelmissa olevan Espanjan pankkisektorin yksi merkittävimmistä lainoittajista. Luokitusnäkymien lasku kertoo siitä, ettei Moody’s enää usko saksalaispankkien välttämättä pystyvän kotiuttamaan saataviaan yhtä vahvasti kuin aiemmin.
Moody’sin heikentyneet näkymät koskevat erityisesti valtio-omisteisia Landesbankeja, joiden haavoittuvuuden Espanjaan on sanottu olevan kaikkein suurin.











