Kirjaudu ▼
 

USA:n suurin pankki: Suomen euroero ei toisi tappioita

Taloussanomat/Heini Karjanmaa
USA:n suurin pankki: Suomen euroero ei toisi tappioita
Suomi selviäisi omasta aloitteestaan tapahtuvasta euroerosta selvästi esimerkiksi kriisiytynyttä Kreikkaa helpommin. Näin arvioi taseella mitattuna suurin amerikkalaispankki JPMorgan talouslehti Financial Timesin mukaan.
Taloussanomat
23.7.2012 15:56
90

Financial Timesin Alphaville -blogissa korostetaan, että JPMorgan ei ole ottanut huomioon Suomen euroeron aiheuttamia kiistämättä korkeita poliittisia kustannuksia.

Koska Suomi on euroalueella velkojan roolissa, ei Suomen erosta aiheudu euroalueelle suoria rahoitustappioita julkisen talouden taikka eurojärjestelmän maksusiirroista huolehtivan Target 2 -maksujärjestelmän kautta.

Suomen julkisen sektorin velkasitoumuksista suuri enemmistö on Suomen lainsäädännön alaisia. Velkasitoumuksia omaavat ulkomaiset pankit hyötyisivät siitä, että Suomen markka vahvistuisi euroeron jälkeen, JPMorgan arvioi.

Kun suomalaispankit tallettavat Suomen Pankkiin nettona varoja, syntyy Suomen Pankille niin sanottu Target 2 -saatava Euroopan keskuspankilta. Tämän eurojärjestelmään sisältyvän saatavan suuruus oli kesäkuun lopussa yhteensä 77 miljardia euroa. JPMorganin mukaan tästä saatavasta ei syntyne Suomelle tappioita, mikäli maan ero eurosta on hallittu ja muu osa euroalueesta jatkaa entisellään.

Suomen Pankki voi tässä tapauksessa jatkaa Target 2 -maksujärjestelmän jäsenenä, kuten Tanskan keskuspankki ja pitää saatavansa voimassa. Toisessa vaihtoehdossa eurojärjestelmän saatavat muuttuvat valuuttamääräisiksi saataviksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sen sijaan euroalueen hajotessa hallitsemattomasti Suomelle sekä muille velkojamaille eli Saksalle ja Hollannille voisi koitua tappioita eurojärjestelmän kautta.

JPMorgan ei usko, että Suomen markka vahvistuisi kovin paljon Suomen euroeron jälkeen. Tähän viittaa lähes tasapainossa oleva vaihtotase sekä markan reaalinen vaihtokurssi.

Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (90)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei päästä enää irti. Kaikki velkamme jäävät 100% varmuudella saamatta jos eroamme.
Nimetön 23.7.2012 15:57

Anonyymi
Jyrkin olisi ajat sitten selvittää tämän euroeron hinta. Vastuutonta olla selvittämättä.Taitaa siilinjärven poika olla liian suurissa saappaissa.
Nimetön 23.7.2012 15:57

Anonyymi
Katainen kyllä sanoi, että erosta tulisi hirmuinen katastrofimullistus.
Ja minä uskon mielum 23.7.2012 15:58

Anonyymi
Aiemmin tänään oli uutinen, että EKP ei hyväksy Kreikan lainapapereita vaakuuksiksi.
No eikös ensimmäisten kommenttien joukossa jo neljä tahvoa julistaneet, että Jutalle ja Suomelle kelpaa.
Ja saavat peukkukannatusta...

Nyt herää kysymys. Koska Suomi ei hyväksy niitä vakuuksiksi, niin onko kommentit opposition valehtelupropagandaa vai onko täällä tosiaan noin tietämätöntä porukkaa kommentoimassa ?
Nimetön 23.7.2012 15:59

Anonyymi
Emmehän me voida mennä takaisin markkaan koska tienestit loppuisivat tyystin!!!
JykäBoy 23.7.2012 16:00

Anonyymi
Euroero toisi jenkkispekulantille miljoonapotin.
Ministeriö. 23.7.2012 16:01

Anonyymi
Hyvä äkkiä eroon ja Suomen veronmaksajien jatkuva kuppaus saa loppua
Sano ei kuppaukselle 23.7.2012 16:01

Anonyymi
Tästä voisi tehdä kansanäänestyksen jossain vaiheessa! Samoin kuin noista tukipaketeista.
Ei mikään hullumpi vaihtoehto.
Kataisen ja Urpilais 23.7.2012 16:02

Anonyymi
Tämä ei ole Suomen virallisen totuuden mukaista, joten sen on oltava väärin.
GURU 23.7.2012 16:02

Anonyymi
Taas se katainen valehteli kaikille,oisitte uskoneet Lukia,Lukihan sanoi suomi voi lähteä ilman kataisen pelotteluja me tienaamme ennemmin kuin eurossa olemalla.
Luki. 23.7.2012 16:03
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä