Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: Suomi maksaa kolmella tapaa vakuuksista

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Analyytikko: Suomi maksaa kolmella tapaa vakuuksista
Nordean analyytikko pitää Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelyn sopimuksen aiheuttamia kustannuksia kohtuullisina. Sopimuspapereihin tutustuneen analyytikon mukaan sopimuksesta aiheutuu Suomelle ainakin kolmenlaisia kuluja.
Johannes Niemeläinen
20.7.2012 13:31
241

Pankkikonserni Nordean analyytikko Annika Lindblad pitää Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelyn sopimuksen kustannuksia kohtuullisina.

Suomi ja Espanja pääsivät sopuun vakuuksista tiistaina, ja tänään eduskunta hyväksyi Suomen osallistumisen Espanjan lainaohjelmaan.

04:16Osake
-1,03 %
9,085
-0,09

Televisiokanava MTV3:n julkaisemiin sopimusasiakirjoihin tutustuneen Linbladin mukaan Suomelle koituu sopimuksessa ainakin kolmenlaisia kustannuksia: vakuussopimuksen luomisesta aiheutuneet kulut, vakuuksien hallinnointipalkkiot ja Suomen luopuminen ERVV-lainojen mahdollisista voitoista.

Lindblad kommentoi Taloussanomille, että vakuussopimuksen järjestelykulut ovat peruspalkkioita. Hänen mukaansa Suomi ei myöskään luovu suurista summista, kun se antaa pois Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) myöntämien tukilainojen korkomarginaalien tuomat voitot.

Monimutkaiseen total return swap -johdannaiseen perustuvassa vakuusjärjestelyssä Espanjan valtion talletussuojarahasto (FGD) myöntää Suomelle käteisvakuudet, jotka sijoitetaan parhaimman luottoluokituksen eurovaltioiden valtionvelkakirjoihin. Lainapaperit annetaan säilytettäväksi kolmannelle osapuolelle, kansainväliselle investointipankille.

Vakuussopimuksesta ei käy ilmi, minkä suuruinen hallinnointipalkkio investointipankille myönnetään. Kohta on peitetty sopimuksesta. Sopimuksen mukaan sekä Suomi että Espanjan talletussuojarahasto maksavat kolmannelle osapuolelle velkakirjojen säilyttämisestä.

– Nämä vaikuttavat normaaleilta hallinnointipalkkioilta kolmannelle osapuolelle. Nämä tuskin ovat merkittävä kustannus. Näillä tiedoille emme näe, että nämä olisivat avainasemassa tässä sopimuksessa, Lindblad kommentoi Taloussanomille.

– Kyseessä on varmaan peruspalkkio, jota investointipankit ottavat valtionlainojen sijoittamisesta. Kyseessä on verrattain yksinkertainen tehtävä. Tarkempia kustannuksia ei sopimuksessa mainita.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

"Sopimus vaikuttaa
kohtalaisen hyvältä"

Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelystä syntyy ainakin kolmenlaisia suoria kustannuksia Suomelle. Sopimuksen luomisesta on pitänyt maksaa neuvonantajille palkkioita, velkakirjojen säilyttäminen maksaa ja Suomi joutuu luopumaan ERVV-lainojen mahdollisista voitoista.

– Suomi luopuu voitoista, jotka todennäköisesti jäävät aika pieniksi, Nordean Lindblad sanoo.

Väliaikaisen kriisirahaston ERVV:n lainoista ei peritä tällä hetkellä korkomarginaalia, inoastaan käytännön toimet kattavaa maksua.

Suomen ja Espanjan vakuussopimus on tekninen sopimuspaperi, josta muiden kuin aihepiiriin syvällisesti vihkiytyneiden on vaikea saada helposti selkoa. Nordean Lindbladin mukaan sopimuksessa ei vaikuttaisi olevan suurempia ongelmia.

– Tällä hetkellä sopimus vaikuttaa kohtalaisen hyvältä.

Yritykset Nordea
Ihmiset Annika Lindblad
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (241)


Anonyymi
Väliaika; sipsiä ja olutta.
Nimetön 20.7.2012 14:03

Anonyymi
Ei muuta kuin seuraavia tukipaketti-paketteja odottelemaan.

Souvvi menee joka kerralla hieman koomisemmaksi.
Nimetön 20.7.2012 14:04

Anonyymi
Espanjassa on tänään uutisoitu, että rahastoa, josta Suomen vakuussumma on tarkoitus maksaa, ei saa maan lakien ja rahaston sääntöjen mukaan käyttää tällaiseen tarkoitukseen. Rahasto on tarkoitettu vain turvaamaan tallettajien saatavia.

Asia on todennöisesti menossa espanjalaiseen tuomioistuimeen ja kanteella on suuri mahdollisuus mennä läpi. Jos näin käy saa Suomi heittää hyvästit vakuuksilleen.

Onko Suomi siinä tapauksessa vielä mukana tukipaketissa ja kuinka menetellään jo myönnettyjen tukien kanssa jos vakuudet raukeavat?


Timo Soini /ps (vastauspuheenvuoro): Arvoisa herra puhemies! Hallitus tukee pankkitoimintaa. Tämä, mikä on meidän sopimusosapuolemme: se on espanjalaisten pankkien omistama FGD. Sen kanssa tässä sopimusta tehdään. Se, mitä tässä pelastetaan: pankkeja tässä pelastetaan. Tämä on aivan selvä.



eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_72_2012_ke_p_1.shtml




MONEY DEPOSITS GUARANTEED


fgd.es/en/info_regulacion_dinero1.html
Eipä taida valtio ta 20.7.2012 14:04

Anonyymi
Täällä ne mersut taas valittaa. Tämä Taloussanomat on mersujen lehti.

Itse tilaan Kauppalehteä.;)
Kommari 20.7.2012 14:04

Anonyymi
...
Vakuuksien määrä perustuu toteutuneisiin luottotappioihin. On tietenkin mahdollista, että Espanja tekee historiallisen eriskummallisuuden ja jättää lainan kokonaisuudessaan maksamatta. Tällöin Suomi tekee rankemmin tappiota. Ei kuitenkaan ole mahdollista vaatia 100% käteisvakuutta, koska silloin järjestelystä koituisi vain kustannuksia molemmille osapuolille ilman, että siitä kumpikaan hyötyisi. Tällöin järkevämpää olisi jättäytyä koko lainaohjelman ulkopuolelle.


Järkevämpää olisi jättäytyä lainaohjelman ulkopuolelle! Ei mitään muuta. Pitäisi jättäytyä lainaohjelman ulkopuolelle!
Kofka 20.7.2012 14:06

Anonyymi
Kai me silti ollaan tienestipuolella?
Käteinen 20.7.2012 14:09

Anonyymi
Espanjan tuetuilla pankeilla on aivan mittaamaton, niiden haltuun siirtynyt kiinteistöomaisuus kiinteistöbuumin jäljiltä. Nehän ovat pantteja heidän antamilleen lainoille, jotka raukesivat ja siis näiden tuettujen pankkien omaisuutta.

Tuo kiinteistöomaisuus oikein jyvitettynä olisi ollut järjellinen pantti täydentämään 40% 'takuutta'.

Huono työtä Jutta. Muuta emme sinulta enää odotakaan.
valtakunnanoikeus? 20.7.2012 14:09

Anonyymi
Takaaja maksaa,takauksensa.Voi ihme.Samalla luovuttiin korkotuotoista takaukselle.Kova on kiima päästä vain sopimaan.
Hoikkapoika 20.7.2012 14:12

Anonyymi
En viitsinyt lukea koko juttua, kun eurokriisissä on kyse niin suurista summista ilman, että puhutaan mitättömistä takuista tai niiden aiheuttamista, vaikkapa asianajajien kuluista.
Nimetön 20.7.2012 14:14

Anonyymi
Todellista hölmöläisten hommaa!

Taataan/otetaan esimerkiksi 100 yksikköä lainaa ja annetaan siitä itsellemme 40 vakuuksiksi. Kysymys kuuluu:olemmeko jollain tapaa saaneet riskimme turvatuksi? EMME.

Sen sijaan, että saamme nuo 40 yksikköä itse lainaamiamme rahoja "vakuuksina", jotka sijoitetaan riskillä ja joiden hallinnointi maksaa maltaita, voisimme yksinkertaisesti lainata Espanjalle vain havaintoesimerkin 60 yksikköä.

Vielä parempi olisi tietenkin olla lainaamatta yhtään mitään, koska täysin epäkelpoja yrityksiä on ulkopuolelta tukien aivan mahdotonta saada kuntoon. Menetyksiä tulee tuon 60 yksikön osalta. MUTTA: olkaamme onnellisia, kun nuo menetykset voidaan korvata "vakuuksista".
Taloustutkija 20.7.2012 14:16
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä