Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: Suomi maksaa kolmella tapaa vakuuksista

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Analyytikko: Suomi maksaa kolmella tapaa vakuuksista
Nordean analyytikko pitää Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelyn sopimuksen aiheuttamia kustannuksia kohtuullisina. Sopimuspapereihin tutustuneen analyytikon mukaan sopimuksesta aiheutuu Suomelle ainakin kolmenlaisia kuluja.
Johannes Niemeläinen
20.7.2012 13:31
241

Pankkikonserni Nordean analyytikko Annika Lindblad pitää Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelyn sopimuksen kustannuksia kohtuullisina.

Suomi ja Espanja pääsivät sopuun vakuuksista tiistaina, ja tänään eduskunta hyväksyi Suomen osallistumisen Espanjan lainaohjelmaan.

01:09Osake
+2,60 %
9,47
+0,24

Televisiokanava MTV3:n julkaisemiin sopimusasiakirjoihin tutustuneen Linbladin mukaan Suomelle koituu sopimuksessa ainakin kolmenlaisia kustannuksia: vakuussopimuksen luomisesta aiheutuneet kulut, vakuuksien hallinnointipalkkiot ja Suomen luopuminen ERVV-lainojen mahdollisista voitoista.

Lindblad kommentoi Taloussanomille, että vakuussopimuksen järjestelykulut ovat peruspalkkioita. Hänen mukaansa Suomi ei myöskään luovu suurista summista, kun se antaa pois Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) myöntämien tukilainojen korkomarginaalien tuomat voitot.

Monimutkaiseen total return swap -johdannaiseen perustuvassa vakuusjärjestelyssä Espanjan valtion talletussuojarahasto (FGD) myöntää Suomelle käteisvakuudet, jotka sijoitetaan parhaimman luottoluokituksen eurovaltioiden valtionvelkakirjoihin. Lainapaperit annetaan säilytettäväksi kolmannelle osapuolelle, kansainväliselle investointipankille.

Vakuussopimuksesta ei käy ilmi, minkä suuruinen hallinnointipalkkio investointipankille myönnetään. Kohta on peitetty sopimuksesta. Sopimuksen mukaan sekä Suomi että Espanjan talletussuojarahasto maksavat kolmannelle osapuolelle velkakirjojen säilyttämisestä.

– Nämä vaikuttavat normaaleilta hallinnointipalkkioilta kolmannelle osapuolelle. Nämä tuskin ovat merkittävä kustannus. Näillä tiedoille emme näe, että nämä olisivat avainasemassa tässä sopimuksessa, Lindblad kommentoi Taloussanomille.

– Kyseessä on varmaan peruspalkkio, jota investointipankit ottavat valtionlainojen sijoittamisesta. Kyseessä on verrattain yksinkertainen tehtävä. Tarkempia kustannuksia ei sopimuksessa mainita.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

"Sopimus vaikuttaa
kohtalaisen hyvältä"

Suomen ja Espanjan vakuusjärjestelystä syntyy ainakin kolmenlaisia suoria kustannuksia Suomelle. Sopimuksen luomisesta on pitänyt maksaa neuvonantajille palkkioita, velkakirjojen säilyttäminen maksaa ja Suomi joutuu luopumaan ERVV-lainojen mahdollisista voitoista.

– Suomi luopuu voitoista, jotka todennäköisesti jäävät aika pieniksi, Nordean Lindblad sanoo.

Väliaikaisen kriisirahaston ERVV:n lainoista ei peritä tällä hetkellä korkomarginaalia, inoastaan käytännön toimet kattavaa maksua.

Suomen ja Espanjan vakuussopimus on tekninen sopimuspaperi, josta muiden kuin aihepiiriin syvällisesti vihkiytyneiden on vaikea saada helposti selkoa. Nordean Lindbladin mukaan sopimuksessa ei vaikuttaisi olevan suurempia ongelmia.

– Tällä hetkellä sopimus vaikuttaa kohtalaisen hyvältä.

Yritykset Nordea
Ihmiset Annika Lindblad
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (241)


Anonyymi
Den som tycker att vi ska etblera Suomen frihet regering emot lånen i vaasan trycker gilla .Våran terijoki regering säljer Finlands frihet till gratis så kommer vi exempel inte längre att få bygga en skola utan lov. Låt vi bilda nordfinlands frihet regering börja där Sen blir det som 1918 exempel men men vi ska inte glömma det
Nimetön 21.7.2012 10:09

Anonyymi
TÄLLÄ TIENATAAN!JOOPAJOO.
HYVINKÖ PYYHKII JYRK 21.7.2012 10:21

Anonyymi
Huono vai hyväkö kun "Urpilaisen sopimuskumppanina ollut espanjalaisten pankkien omistama talletussuojarahasto ei saa Espanjan lakien eikä sen omien sääntöjen mukaan tehdä sellaisia sopimuksia, kuin mitä se teki Urpilaisen kanssa. Asia on viety oikeuden ratkaistavaksi Espanjassa ja sen odotetaan päättävän talletusrahaston toimineen lakien vastaisesti.

Tässä ei voi käydä muutoin kuin Suomelle edullisesti. Joko Espanjalainen oikeus tuomitsee suojarahaston tekemän sopimuksen laittomaksi, joten Suomi ei osallistu pankkitukeen tai se toteaa sen lailliseksi, jolloin saamme vakuudet.

Näyttää vahvasti win-win tilanteelta.


hah uskossa on hyvä elää, eiköhän tämä tuki runnota läpi vaikka väkisin
lol 21.7.2012 10:48

Anonyymi
hah uskossa on hyvä elää, eiköhän tämä tuki runnota läpi vaikka väkisin


Uskossa ei ole hyvä elää, mutta tilanne näyttää kieltämättä äärimmäisen hyvältä tällä hetkellä.
Nimetön 21.7.2012 11:19

Anonyymi
quote]Huono vai hyväkö kun "Urpilaisen sopimuskumppanina ollut espanjalaisten pankkien omistama talletussuojarahasto ei saa Espanjan lakien eikä sen omien sääntöjen mukaan tehdä sellaisia sopimuksia, kuin mitä se teki Urpilaisen kanssa. Asia on viety oikeuden ratkaistavaksi Espanjassa ja sen odotetaan päättävän talletusrahaston toimineen lakien vastaiseTässä sä ei voi käydä muutoin kuin Suomelle edullisesti. Joko Espanjalainen oikeus tuomitsee suojarahaston tekemän sopimuksen laittomaksi, joten Suomi ei osallistu pankkitukeen tai se toteaa sen lailliseksi, jolloin saamme vakuudet.

Näyttää vahvasti win-win tilanteelta.



nyt sä teet ihan omia johtopäätöksiä. eiköhän se vakuussopimus vaan tehdä uusiksi. kyllä sinne tilille rahaa jostain saadaan, että saadaan tukieurot valumaa
Nimetön 21.7.2012 11:37

Anonyymi
nyt sä teet ihan omia johtopäätöksiä. eiköhän se vakuussopimus vaan tehdä uusiksi. kyllä sinne tilille rahaa jostain saadaan, että saadaan tukieurot valumaa


Uskoisin myös että vakuusopimus tehdään uusiksi, että sen voi maksaa joku muu osapuoli kuin talletussuojarahasto, kenties sen lopulta maksaa Espanjan valtio.

Tämä siis siinä tapauksessa että käteisvakuutta ei voi maksaa Espanjan talletussuojarahasto.
Nimetön 21.7.2012 11:48

Anonyymi
Analyytikko taisi unohtaa sen "neljännen" maksun eli kuinka paljon tulee maksamaan itsenäisyyden menetys? Ja tämähän ei suurinta osaa nykysuomalaisia politiikkoja kiinnosta.
"kyllä" ja 22.7.2012 5:46

Anonyymi
Ettekö tajua..., suomi on ottanut velkaa jotta se vois sen lainata eteenpäin ja sitten valtio/pankki lainaa rahaa, joka sanelee ehdot lainattavalle summalle, siis vakuuksista ja vakuuksista suomi joutuu maksamaan.

Miten tämä on mahdollista yleensäkin?! Ei tartte ihmetellä, että markkinatalous on kuralla, keksitään kuvitteelista rahaa paikasta X ja kuvitellaan sen rahan tuottavan joskus tulevaisuudessa jotakin! Ja siitä johtuen kun bisnekset menee reisille, niin jourutaan ottamaan lisää lainaa.

JA TÄLLE PELLEILYLLE KUKAAN EI TEE YHTÄÄN MITÄÄN!
yksi markka on tasan 22.7.2012 8:50

Anonyymi
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/07/20/analyytikko-suomi-maksaa-kolmella-tapaa-vakuuksista/201233990/12?offset=210#commentsHere

"Kaiken Tietäjä"

"Ihminen joka kuvittelee olevansa kaiken tietäjä ei voi olla yli 20 vuotias. Ainoastaan elämää kokemattomat kuvittelevat tietävänsä kaiken. "

Niin on sellainen psykologian opiskelija ns avustajana n 22v
ave maria 24.8.2012 21:12

Anonyymi
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/07/20/analyytikko-suomi-maksaa-kolmella-tapaa-vakuuksista/201233990/12?offset=210#commentsHere

"Kaiken Tietäjä"

"Ihminen joka kuvittelee olevansa kaiken tietäjä ei voi olla yli 20 vuotias. Ainoastaan elämää kokemattomat kuvittelevat tietävänsä kaiken. "

Niin on sellainen psykologian opiskelija ns avustajana n 22v
Ihminen joka kuvitte 24.8.2012 21:21
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä