Espanjaan nousee yksi tai kaksi roskapankkia
De Guindosin mukaan nämä roskapankit voisivat laskea liikkeeseen joukkolainoja. Valtiovarainministerin mukaan tällaiset joukkolainat kelpaisivat lainavakuudeksi myös Euroopan keskuspankille (EKP).
Tavalliset espanjalaispankit taas saisivat de Guindosin mukaan EU:n väliaikaisesta kriisirahastosta (ERVV) velkakirjoja, joita vastaan ne voivat saada rahoitusta EKP:stä.
Käytännössä velkakirjat kulkisivat espanjalaispankkeihin Espanjan oman hätärahaston FROB:n kautta. Juuri tästä hätärahoituksesta Euroopan päättäjät keskustelivat eilen ja tänään pidetyssä valtiovarainministerien kokouksessa.
Nimettömänä pysytellyt EKP:n edustaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa uutistoimisto Bloombergille.
Euroalueen neljänneksi suurimmalla taloudella Espanjalla on pankkisektorillaan noin 180 miljardin euron edestä roskalainoja kiinteistökuplan puhkeamisen jäljiltä.
Euromaat ovat lupautuneet rahoittamaan Espanjan pankkisektoria jopa 100 miljardilla, mistä 30 miljardia luvattiin kanavoida Espanjaan vielä tässä kuussa.
De Guindos arvioi, että pankkien pääomittamisprosessi vie puolitoista vuotta aikaa.















