Kirjaudu ▼
 

Espanjaan nousee yksi tai kaksi roskapankkia

REUTERS/Paul Hanna
Espanjaan nousee yksi tai kaksi roskapankkia
Espanjaan perustetaan yksi tai kaksi roskapankkia, joihin pankkien huonot omaisuuserät kerätään, Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos sanoi tänään Brysselissä.
Taloussanomat–Bloomberg
10.7.2012 18:47
29

De Guindosin mukaan nämä roskapankit voisivat laskea liikkeeseen joukkolainoja. Valtiovarainministerin mukaan tällaiset joukkolainat kelpaisivat lainavakuudeksi myös Euroopan keskuspankille (EKP).

Tavalliset espanjalaispankit taas saisivat de Guindosin mukaan EU:n väliaikaisesta kriisirahastosta (ERVV) velkakirjoja, joita vastaan ne voivat saada rahoitusta EKP:stä.

Käytännössä velkakirjat kulkisivat espanjalaispankkeihin Espanjan oman hätärahaston FROB:n kautta. Juuri tästä hätärahoituksesta Euroopan päättäjät keskustelivat eilen ja tänään pidetyssä valtiovarainministerien kokouksessa.

Nimettömänä pysytellyt EKP:n edustaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa uutistoimisto Bloombergille.

Euroalueen neljänneksi suurimmalla taloudella Espanjalla on pankkisektorillaan noin 180 miljardin euron edestä roskalainoja kiinteistökuplan puhkeamisen jäljiltä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euromaat ovat lupautuneet rahoittamaan Espanjan pankkisektoria jopa 100 miljardilla, mistä 30 miljardia luvattiin kanavoida Espanjaan vielä tässä kuussa.

De Guindos arvioi, että pankkien pääomittamisprosessi vie puolitoista vuotta aikaa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (29)

Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vaikka itse luuletkin että aivopierusi on maailman paras idea niin turha kopioida oksennusta joka ketkuun, vai eikö ole muuta sanottavaa ja vastaat kaikkeen kopioimalla.

copy paste pelle taas vauhdissa

Moderatoori poistaa kaikki uudet kommentit, siksi pitää turvautua vanhoihin ja läpimeneviin mielipiteisiin.
Leikkaa - Liimaa - Y 10.7.2012 19:31

Anonyymi
Espanjaan nousee yksi tai kaksi roskapankkia

Ja nämä roskapankit sijaitsevat roskavaltiossa.
Ongelmajätettä piisa 10.7.2012 19:46

Anonyymi
Mitkä säännöt toimii Espanjan roskapankille?

Mikä on sen omavaraisuusvaatimus (negatiivinen...?)

Miten se VOI saada lainaa?

Onko edes tarkoitus realisoida pantteja?

Pankki siis lainaa rahaa ja ostaa muista pankeista maksukyvyttömien luotot

Luotot, joita ei ole tarkoituskaan maksaa.

Miten otettu laina sitten maksetaan?

Roskapankki lainaa 100% ja maksaa takaisin 20%, eli pantin arvon, VAI MAKSAAKO
XP 10.7.2012 19:53

Anonyymi
"SDP on pettänyt suomalaiset"

Lisää siihen edellinen hallitus myös, koska se aloitti tämän järjettömyyden.
Sijoittajien on kann 10.7.2012 20:56

Anonyymi
Samaa pyramidihuijausta eri nimikkeillä.
taavi 10.7.2012 23:32

Anonyymi
Jykä ottaa varmaan yhden espanjan roskapankin Suomen rahoitettavaksi.
Me tienataan tällä 11.7.2012 0:45

Anonyymi
Onneksi kohta ei ole enää mitään tarvetta pitää rahojaan pankissa, kun korot putoavat nolliin. Voi olla että kullan arvo nousee nykyisestäänkin verrattomasti, kun ihmiset haluavat sijoittaa johonkin, minkä arvo ei voi pudota nollaan. Valitettavasti myös maan ja asuntojen arvo voi nousta japanin mallin mukaisesti huippuunsa samasta syystä.
kookaie 11.7.2012 8:41

Anonyymi
Voi voi kun kotitaloudetkin voisivat laittaa maksamattomat laskunsa roska...koriin!
Hullun hommm 11.7.2012 11:27

Anonyymi
guindosia kierompaa ja roistompaa ei montaa ole. koko eurooppa saa maksaa pp töppäilyistä (joita teki aznarin ja raton aikana). rajoy sanoi ennen vaaleja ettäeurooppa on syypää espanjan huonoon tilanteeseen ja että eurooppa saa siitä maksaa, no nyt nähdään toteutuuko rajoyn vaalilupaukset. näyttää toteutuvan. voi idiootit euro jäsenmaat kun annatte yhden sössötäjän vetää teitä nenästä.ja guindos on kuin itse p..ulainen jo ulkonäön perusteella ilmankos urpilainen pelkää sitä.[/quot Zapatero oli kaksi kautta pääministerinä, kyllä holtiton rahanjako alkoi jo tuona aikana. Oikea keino talouden vakauttamiseksi on verojen saattaminen muun Euroopan tasolle ja verokierron lopettaminen.
Merenkulkija 11.7.2012 17:41
Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä