Kirjaudu ▼
 

Ruotsin keskuspankki tarkisti "korkopolkua alaspäin"

Ruotsin keskuspankki jätti keskeisen ohjauskorkonsa eli repo-koron tänään odotetusti ennalleen 1,50 prosenttiin.
Bloomberg
4.7.2012 11:34
2

Ohjauskoron lisäksi keskuspankki kertoi viivästävänsä suunniteltua rahapolitiikan kiristämistä. Keskuspankki haluaa odottaa selkeämpiä merkkejä euroalueen velkakriisin helpottamisesta.

Keskuspankki sanoi lausunnossaan tarkistavansa "korkopolkuaan jonkin verran alaspäin" maailmantalouden näkymien heikkenemisen vuoksi.

Keskuspankki ennakoi nyt, että korko on vain hiukan nykyistä korkeammalla 1,60 prosentin tasolla ensi vuoden kolmannella neljänneksellä. Aikaisemmassa ennusteessa povattiin 1,80 prosentin tasoa.

Tämänpäiväinen korkopäätös vastasi analyytikkojen odotuksia SME Direktin keräämässä ennusteessa. Kaikkiaan 15 analyytikosta 13 uskoi koron pysyvän paikallaan ja kaksi odotti 0,25 prosenttiyksikön laskua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Riksbanken on laskenut ohjauskorkoaan kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä. Korkoa laskettiin 0,25 prosenttiyksiköllä sekä joulukuussa, että helmikuussa.

Riksbanken on siten tehnyt rahapolitiikassa täyskäännöksen. Vielä viime heinäkuussa korkoa nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä tasan kahteen prosenttiin. Nosto oli seitsemäs vuoden sisällä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ruotsilla menee huonosti, korot on kamalan korkeat ja kuplauunot ei voi ostaa asuntoja. Mikä häpeä.

Toista se on täällä euro-onnelassa, meilla on melkein koko prosentin halvempi korko ja saamme tämän loistavan edun ihan vain maksamalla verorahaa yhden 50 miljardia välimeren kiris... ystävillemme.

Ruotsin koroilla joutuisin maksamaan kokonaisen kaksi euroa kuussa enemmän asuntolainaa. Kyllä euro on menestystarina ja Ruotsalaiset ihan vajakkeja.
patu 4.7.2012 11:49

Anonyymi
Kyllä ruottalaisilla menee kurjasti kun korkokin on noin paljon eikä kansalaiset pääse nauttimaan halvoista asuntolainakoroista.
Lisäksi ruotsin keskuspankin johtajilla lienee paljon töitä ja unettomia öitä kun joutuvat ihan itse miettimään paljonko ton koron milloinkin pitäs olla.
Nimetön 4.7.2012 11:51
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä