Kirjaudu ▼
 

Oikeudenkäynti Bankian entistä johtoa vastaan alkoi

REUTERS/Andrea Comas
Oikeudenkäynti Bankian entistä johtoa vastaan alkoi
Espanjassa on aloitettu oikeudenkäynti vaikeuksiin ajautuneen Bankian johtoa vastaan.
Reuters
4.7.2012 17:11
12

Espanjassa on alkanut oikeudenkäynti kriisipankki Bankian entistä johtoa vastaan. Syytettyjen joukossa on pankin hallituksen puheenjohtajana toiminut Rodrigo Rato.

Kanteen nostaja on yksi Espanjan pienpuolueista ja sen mukaan 33 entistä johtajaa on syyllistynyt valtion pelastaman pankin johdossa muun muassa tilien väärentämiseen.

Korkein oikeus on vaatinut, että Rato ja muut johtajat esiintyvät itse oikeudessa. Espanjan entistä keskuspankin johtajaa Miguel Angel Ordoneziä on pyydetty todistajaksi.

Bankia päätyi toukokuussa valtion syliin, kun kävi ilmeiseksi, ettei se pysty itse selviytymään tappioistaan, joiden taustalla on Espanjan muutaman vuoden takainen kiinteistöbuumi ja sitä seurannut rysähdys.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Bankia on kahdeksan entisen säästöpankin muodostama konserni. Se koottiin Madridin säästöpankin Caja Madridin ympärille. Bankia listattiin pörssiin vuonna 2011.

 Rodrigo Rato on Espanjan entinen valtiovarainministeri ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ex-pääjohtaja.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Näiden rikollisten aiheuttamia tappioita Suomi sitten makselee EVM:n kautta.
Ei mitään järkeä 4.7.2012 17:20

Anonyymi
suomelta espanjalaisille rosvoille rahaa ilman vakuuksia

siilinjärven diktktaattori takaa kassi alman ja poprikovin kanssa
Nimetön 4.7.2012 17:23

Anonyymi
Suomessakin aikoinaan oli vastaavanlainen vahingonkorvausoikeudenkäynti jossa muuan Uffe tuomittiin maksamaan 10miljoonaa korvauksia.
Koska kaverilla ei ollut muuta omaisuutta kuin vanha väritelkku ja soutuvene toverit, muuan Paavo ja Arja, näkivät tarpeelliseksi jelpata kaveria takaisin ns. elävien kirjoihin jotta kaveri voisi antaa jälleen panoksensa yhteiskunnan hyväksi.
Tehtiin semmoinen ratkaisu että jos tämä uffe, siis jolla oli vain se vanha väritelkku ja soutuvene, kantaa miljoonan käteistä salkussaan valtionkonttoriin niin voidaan tehdä semmoinen soppari että unohdetaan loput siitä kymmenestä miljoonasta ja ollaan sujut.
Hyvät lukijat, tämä tarina on TOSI.
Nimetön 4.7.2012 17:28

Anonyymi
Suomessakin aikoinaan oli vastaavanlainen vahingonkorvausoikeudenkäynti jossa muuan U ffe tuomittiin maksamaan 10miljoonaa korvauksia.
Koska kaverilla ei ollut muuta omaisuutta kuin vanha väritelkku ja soutuvene toverit, muuan P aavo ja Arja, näkivät tarpeelliseksi jelpata kaveria takaisin ns. elävien kirjoihin jotta kaveri voisi antaa jälleen panoksensa yhteiskunnan hyväksi.
Tehtiin semmoinen ratkaisu että jos tämä u ffe, siis jolla oli vain se vanha väritelkku ja soutuvene, kantaa miljoonan käteistä salkussaan valtionkonttoriin niin voidaan tehdä semmoinen soppari että unohdetaan loput siitä kymmenestä miljoonasta ja ollaan sujut.
Hyvät lukijat, tämä tarina on TOSI.
Nimetön 4.7.2012 17:30

Anonyymi
Viesti lähetetty tarkistettavaksi. Tarkistusnopeuteen vaikuttaa mm. vuorokauden aika ja viikonpäivä. Linkkejä sisältävät viestit menevät kaikki tarkistettavaksi linkkiroskapostin suodattamiseksi.
Nimetön 4.7.2012 17:30

Anonyymi
Peter Higgs: En olisi ikinä odottanut, että tämä tapahtuisi elinaikanani
Nimetön 4.7.2012 17:33

Anonyymi
Koko pankkikriisi perustuu siihen, että

1. massiiviset luototustoiminnan voitot siirrellään ensin palkkioina/kuluina omille veroparatiisiyhtiöille sekä miljardiluokan bonus- ja palkkajärjestelyihin

2. kirjataan tappiot ja ojennetaan käsi tuille.
Yksityispankeilta pi 4.7.2012 17:35

Anonyymi
Yksikään ostoskeskus tai vaikkapa luksuskartano ei Espanjaan syntynyt ilman että nämä Bankiat ja Santanderit loivat bitteinä uuttaa rahaa - rahaa jota ei ollut aiemmin olemassa.

Nyt kun se oli olemassa, se oli pankkien *saatava*. Myöskin summalle laskettu korko oli pankkien saatava ja kaikki se, mikä rahalla rakennettiin oli pankin omaisuutta, eli pantti.

Väite tappioista on täysin naurettava valhe!!!
Riittävän suuri valh 4.7.2012 17:39

Anonyymi
"kantaa miljoonan käteistä salkussaan valtionkonttoriin niin voidaan"

Ja sen miljoonan uffe sai helposti ravintoketjussa ylempänä olevilta roistoilta (konsulttipalkkioita, you know)
Nimetön 4.7.2012 17:41

Anonyymi
piiri pieni pyörii katainen siinä hyörii ja suomalaiset maksavat.
Jäljet näkyvät johtavan IMF :ään.
adressi Katainen 4.7.2012 18:26
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä