Kirjaudu ▼
 

Uusi kuokkavieras pankkien apajille: Robin Hood

AFP
Uusi kuokkavieras pankkien apajille: Robin Hood
Kaikki kapitalismikriitikot eivät enää tyydy istuskelemaan Occupy Wall Street -leirinuotioiden äärellä. Sijoitustuottoja tavoitteleva uusi suomalainen osuuskunta Robin Hood aikoo lyödä rahoiksi investointipankkien keinoilla, näitä peesaamalla. Voitot jaetaan jäsenille ja "hyviin" tarkoituksiin.
Elina Ranta
28.6.2012 06:03
91

Tuhokapitalismin ja häikäilemättömien investointipankkien arvostelijat ovat saaneet Suomeen oman vastasijoituslaitoksensa. Uusi osuuskunta, Robin Hood Asset Management sanoo haluavansa tarjota jäsenilleen ”pääsyä rahatuloon, joka ei ole työntekoon sidottua”.

Osuuskunnan sijoitusmenetelmä kuulostaa melkeinpä epäilyttävän hyvältä. Robin Hood sanoo käyttävänsä Parasiitti-nimistä tietokoneohjelmaa. Se poimii osuuskunnalle pörssimarkkinadatasta parhaiten menestyvät sijoittajat, ja hoitaa näiden liikkeiden mukaan osuuskunnan osakesalkkua.

Osuuskunnan 50:n ensijäsenen joukossa on paljon taloustieteilijöitä, bisnesosaajia, tohtoreita, professoreita ja taiteilijoita 12 maasta. Virallisesti varainhoito-osuuskunta lanseerataan syyskuussa Saksassa, osana Kasselin Documenta (13) –kulttuuritapahtumaa.

Osuuskuntaa kehitetään Aalto-yliopiston Future Art Base -tutkimusyksikössä. Vetäjänsä, Akseli Virtasen mukaan tavoitteena on saada jäseniksi ihan tavallista kansaakin, joka osuuskunnan kautta pääsisi kiinni sijoittajaeliitin kykyihin.

Jäseneksi pääsee 30 euron jäsenmaksulla. Sijoitukset vaihtelevat noin tuhannesta 10 000 euroon.

Occupy Wall Street -liikkeen piiristä on myös virinnyt ajatuksia uudenlaisista pankeista. Meidän taktiikkamme on kuitenkin toisenlainen. Otamme pääoman ja sen edustajien tärkeimmät kyvyt ja tiedot käyttöömme, juuri niin kuin pääoma ottaa ne yleensä meiltä, Robin Hood Prekariaatin varainhoito-osuuskunnan Virtanen sanoo.

Parasiitti päihittäisi maailman
seuratuimman indeksin

Parasiitti-ohjelman laatima osakesalkku on testien perusteella ylittänyt yhdysvaltalaisen S&P 500 -indeksin vuosittain keskimäärin 16 prosentilla. Tänä vuonna vajaan miljoonan dollarin salkku on ylittänyt S&P 500:n tähän mennessä yli kymmenen prosentin verran.

 Lähimmät mallit maailmalla ovat mikrorahastoja tai -pankkeja, joissa pohjalla on osuuskunta. Selkeitä esikuvia ei ole. Osuuskunta on valittu sillä perusteella, että kaikki ovat samanarvoisia. Yksi ääni riippumatta sijoituksen koosta, sanoo Parasiitin kehittäjä, tietotekniikka-ammattilainen Sakari Virkki.

 On pakko olla tyytyväinen, koska kyseiselle indeksille häviää 80 prosenttia rahastoista. Olemme erittäin iloisia, mutta toivomme jäsenille jäitä hattuun. Koskaan ei kannata ylisuuria odotuksia luoda, Virkki sanoo.

Jäsenvarainhoitoa,
vaihtoehto pankille?

Robinhoodilaisten mukaan pankit ovat paisuneet niin jättimäisiksi, samoin niiden raportointivastuut, että aitoa kilpailua sijoitusmarkkinoille on käytännössä mahdotonta luoda.

Jättiläiset eivät enää tunnu edes tietävän, mitä niiden toinen käsi tekee. Ne muistuttavat yhä enemmän viime vuosisadan teollisia jättiläisyrityksiä, jotka lopulta kaatuivat yksi toisensa jälkeen, Akseli Virtanen sanoo.

Osuuskunta kertoo hoitavansa ainoastaan jäsenvaroja, eikä se virallisesti tarjoa sijoituspalveluita. Näin se välttyy pankki- ja rahoitusalan sääntelyltä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sijoituspalveluyritykselle sallitusta toiminnasta on tarkemmin säädetty laissa. Finanssivalvonnan toimistopäällikön Kaija Kilapan mukaan sijoitusalan palvelun luonne ratkaisee, tarvitseeko yritys toimiluvan ja valvotaanko sen toimintaa.  

Virkin mukaan toimilupaa ei ole haettu, koska kyse on vain osuuskunnan omien varojen sijoitustoiminnasta. Sekin on vain yksi osa Robin Hoodin resurssien hoitopalvelua. 

Raportointivelvollisuudet ovat tosi raskaita, mikä on tehokas tapa pitää pienet kilpailijat poissa markkinoilla, Virkki sanoo.

Emme ole pankki, eikä niiden kanssa edes voisi lähteä kilpailemaan. Me yritämme minimoida riskejä toisin tavoin. Olemalla jotain muuta kuin pankit eli läpinäkyvä, avoin, joustava, jäsenien suoraan omistama ja heidän resurssejaan hyvin hoitava.

Osuuskunnan ensimmäisen vuoden ajatus on, että puolet tuotoista palautuu jäsenille, toinen puolisko käytetään yhdessä päätettäviin tarkoituksiin, kuten mikrolainoihin tai erilaisiin hankkeisiin.

”Hallituksessa ei
ole vedonlyöjiä”

Piensijoittajaa houkuttava nimi, sijoitusohjelmisto ja suuret tuotto-odotukset saattavat palauttaa mieleen Wincapitan. Virkin mukaan Robin Hoodissa ei ole mitään yhteistä tekijää taannoisen sijoitusklubihuijauksen kanssa.

– Ero on hurja. Meillä on patentoitu sijoitusmenetelmä, joka on kenen tahansa tutkittavissa. Hallituksessa ei ole hevosvedonlyöntiä harrastavia jäseniä vaan muun muassa taloustieteen tohtoreita. Salkun arvon ja tunnusluvut laskee pankki, englantilainen Interactive Brokers. Väärinkäytösten riskit on rajattu todella minimiin.

– Emme mittaa [osakkeen arvonkehitystä] vain yhden sijoittajan, tuskin kymmenenkään perusteella. Haemme voimakasta konsensusnäkemystä, joka menee markkinan edelle, ja josta alkaa muodostua sen yleinen mielipide.

Virkin mukaan sijoittajaeliitti toimii Parasiitti-ohjelman mukaan tällä hetkellä hyvin varovaisesti.

– Kuluttajatavaroiden tuottajat ovat suosittuja. Kulta on vähän menettänyt hohtoaan, mutta on niitäkin jotka uskovat edelleen siihen. Vakavaraiset osinkojen jakajat ovat kysyttyjä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (91)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kannattaa lukea tämän http://fifi.voima.fi/artikkeli/2012/toukokuu/robin-hood-parasiittina-porssikaupoilla jutun pari viimeistä kappaletta.
Ernesti 28.6.2012 6:31

Anonyymi
"Tuhokapitalismin ja häikäilemättömien investointipankkien..."
onoa vahvoja termejä?


No.. niin no.. ismit on hyvästä ja investointipankit häikäilee, vai?

Tuskin. Ne vie kuule mummolta tekarit suusta tarvittaessa.
AR 28.6.2012 6:38

Anonyymi
Parasiitti tietokone ohjelma kuulostaa yhtä uskottavalta kuin takavuosien valuuttakaupan signaalilaukaisujärjestelmä, joka siis tuotti huikeita voittoja sijoittajille valuutoilla tehtävillä kaupoilla.
Nimetön 28.6.2012 6:38

Anonyymi
Parasiitti tietokone ohjelma kuulostaa yhtä uskottavalta kuin takavuosien valuuttakaupan signaalilaukaisujärjestelmä, joka siis tuotti huikeita voittoja sijoittajille valuutoilla tehtävillä kaupoilla.




Ketkä sai voittoa?
En ole missään moiseen törmännyt.
CFTC = Luotu peittäm 28.6.2012 6:44

Anonyymi
ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ''EREHTYKÖ MOISEEN''
Juuri luin kauhu kertomuksen jossa seikka peräisesti kerrottiin että PAPERI EI OLE ''RAHAA''.





Rahajärjestelmä muutuu ja tier 1 gore painaa basell 3 kultastandardiin jotta riskit painuu nollaan niin myyjältä kuin ostajalta.
Tämä uusi järjestelmä muutti oz kilogrammoiksi joita sveitsin kulta sulattamot tekee 1 kg. harkoiksi josta länsi varallisuudesta on löytynyt joka erästä volframia(italian, espanjan, brittien, jenkkien, kreikkalaisten, porttugalilaisten).





Nyky raha, dollari, punta kuten euro ovat arvossaan 0, joten siitää vaan robbarit touhuamaan rikollista rahaa jonka arvo on 0.
Kullan uusi paino merkintä paljasti tämän 0 arvoisen rahanne joten en suosittele pistämään ropastakaan kiinni pyramidihuijaukseen jota nopeilla tietokoneilla manipuloidaan ILMAN RAHAA S&P, DOW jne jne. Onnea, mutta ottakaa nyt asioista ensin selvää.
unelma kaunis ja kuo 28.6.2012 6:47

Anonyymi
Salli mun nauraa.
Pitkällä tähtäimellä kukaan ei päihitä indeksiä vuosi vuoden jälkeen. Toiseksi jos ovat seuranneet pankkien osakekehitystä viim. 10 ajalta niin aihetta hurraukseen ei löydy. Taas näitä salaliitto sosialisteja jotka ei ymmärrä että pankkien ylilyönnit lainanannossa ovat olleet vain matti meikäläisen elämänlaadun tilapäistä pönkittämistä velkavivulla. Nyt on lainanmaksun aika koittanut Kreikassa ja tulee koittamaan monessa muussakin maassa.
Tämä juttu haiskahtaa Win Capitalta mutta suurin uhka on se, että tämä idea tulee Suomen sivistyksen mekasta, Aalto yliopistosta. Me emme vieläkään halua/kykene ymmärtämään markkinataloutta.
Voi surkeus 28.6.2012 6:49

Anonyymi
"Tuhokapitalismin ja häikäilemättömien investointipankkien..."
onoa vahvoja termejä?


Tottahan on, että kapitalismin nykyinen toimintatapa tappaa sen. Rahaa syydetään systeemiin kaikenlaisten poliittisten ja pankkialan kikkojen kautta, se pomppii siellä aikansa kuin flipperissä ja pysähtyy "Roope Ankkojen" holveihin. Eikä rahan syytäminen lisää inflaatiota.
Suurimmat itseään ka 28.6.2012 6:55

Anonyymi
"Tuhokapitalismin ja häikäilemättömien investointipankkien..."
onoa vahvoja termejä?

Tottahan on, että kapitalismin nykyinen toimintatapa tappaa sen. Rahaa syydetään systeemiin kaikenlaisten poliittisten ja pankkialan kikkojen kautta, se pomppii siellä aikansa kuin flipperissä ja pysähtyy "Roope Ankkojen" holveihin. Eikä rahan syytäminen lisää inflaatiota.




Big too fall. On myytti, tyhjät on poikien tölkit vain suuret kullisit ja puheet kuten teilläkin.
He he he 28.6.2012 7:03

Anonyymi
Kaikki tiet vie saksaan
Nimetön 28.6.2012 7:03

Anonyymi
Jokainen voi kysyä itseltään:

Jos tuo todellakin toimii, niin miksi tuon idean tekijä ei ole jo nyt todella rikas ?

Vastaus on:

Imitointi ei pitkällä aikavälillä toimi ja ei ole todellakaan mikään uusi idea vaan pohjautuu jo 30 luvulla esitettyyn ideaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Keynesian_beauty_contest

Eli mikään tuossa ei pohjaudu oikeasti osakkeen analyyttiseen arviointiin, vaan valinnat tehdään ns. massan mukana.

Tuossa on lopulta kysymys sosiaalisesta taiteesta, (future art/esittely kasselin dokumenta eli modernin/postmodernismin taiteen festareilla)
kysymys on taiteesta 28.6.2012 7:16
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä