Uusi kuokkavieras pankkien apajille: Robin Hood
Tuhokapitalismin ja häikäilemättömien investointipankkien arvostelijat ovat saaneet Suomeen oman vastasijoituslaitoksensa. Uusi osuuskunta, Robin Hood Asset Management sanoo haluavansa tarjota jäsenilleen ”pääsyä rahatuloon, joka ei ole työntekoon sidottua”.
Osuuskunnan sijoitusmenetelmä kuulostaa melkeinpä epäilyttävän hyvältä. Robin Hood sanoo käyttävänsä Parasiitti-nimistä tietokoneohjelmaa. Se poimii osuuskunnalle pörssimarkkinadatasta parhaiten menestyvät sijoittajat, ja hoitaa näiden liikkeiden mukaan osuuskunnan osakesalkkua.
Osuuskunnan 50:n ensijäsenen joukossa on paljon taloustieteilijöitä, bisnesosaajia, tohtoreita, professoreita ja taiteilijoita 12 maasta. Virallisesti varainhoito-osuuskunta lanseerataan syyskuussa Saksassa, osana Kasselin Documenta (13) –kulttuuritapahtumaa.
Osuuskuntaa kehitetään Aalto-yliopiston Future Art Base -tutkimusyksikössä. Vetäjänsä, Akseli Virtasen mukaan tavoitteena on saada jäseniksi ihan tavallista kansaakin, joka osuuskunnan kautta pääsisi kiinni sijoittajaeliitin kykyihin.
Jäseneksi pääsee 30 euron jäsenmaksulla. Sijoitukset vaihtelevat noin tuhannesta 10 000 euroon.
– Occupy Wall Street -liikkeen piiristä on myös virinnyt ajatuksia uudenlaisista pankeista. Meidän taktiikkamme on kuitenkin toisenlainen. Otamme pääoman ja sen edustajien tärkeimmät kyvyt ja tiedot käyttöömme, juuri niin kuin pääoma ottaa ne yleensä meiltä, Robin Hood Prekariaatin varainhoito-osuuskunnan Virtanen sanoo.
Parasiitti päihittäisi maailman
seuratuimman indeksin
Parasiitti-ohjelman laatima osakesalkku on testien perusteella ylittänyt yhdysvaltalaisen S&P 500 -indeksin vuosittain keskimäärin 16 prosentilla. Tänä vuonna vajaan miljoonan dollarin salkku on ylittänyt S&P 500:n tähän mennessä yli kymmenen prosentin verran.
– Lähimmät mallit maailmalla ovat mikrorahastoja tai -pankkeja, joissa pohjalla on osuuskunta. Selkeitä esikuvia ei ole. Osuuskunta on valittu sillä perusteella, että kaikki ovat samanarvoisia. Yksi ääni riippumatta sijoituksen koosta, sanoo Parasiitin kehittäjä, tietotekniikka-ammattilainen Sakari Virkki.
– On pakko olla tyytyväinen, koska kyseiselle indeksille häviää 80 prosenttia rahastoista. Olemme erittäin iloisia, mutta toivomme jäsenille jäitä hattuun. Koskaan ei kannata ylisuuria odotuksia luoda, Virkki sanoo.
Jäsenvarainhoitoa,
vaihtoehto pankille?
Robinhoodilaisten mukaan pankit ovat paisuneet niin jättimäisiksi, samoin niiden raportointivastuut, että aitoa kilpailua sijoitusmarkkinoille on käytännössä mahdotonta luoda.
– Jättiläiset eivät enää tunnu edes tietävän, mitä niiden toinen käsi tekee. Ne muistuttavat yhä enemmän viime vuosisadan teollisia jättiläisyrityksiä, jotka lopulta kaatuivat yksi toisensa jälkeen, Akseli Virtanen sanoo.
Osuuskunta kertoo hoitavansa ainoastaan jäsenvaroja, eikä se virallisesti tarjoa sijoituspalveluita. Näin se välttyy pankki- ja rahoitusalan sääntelyltä.
Sijoituspalveluyritykselle sallitusta toiminnasta on tarkemmin säädetty laissa. Finanssivalvonnan toimistopäällikön Kaija Kilapan mukaan sijoitusalan palvelun luonne ratkaisee, tarvitseeko yritys toimiluvan ja valvotaanko sen toimintaa.
Virkin mukaan toimilupaa ei ole haettu, koska kyse on vain osuuskunnan omien varojen sijoitustoiminnasta. Sekin on vain yksi osa Robin Hoodin resurssien hoitopalvelua.
– Raportointivelvollisuudet ovat tosi raskaita, mikä on tehokas tapa pitää pienet kilpailijat poissa markkinoilla, Virkki sanoo.
– Emme ole pankki, eikä niiden kanssa edes voisi lähteä kilpailemaan. Me yritämme minimoida riskejä toisin tavoin. Olemalla jotain muuta kuin pankit eli läpinäkyvä, avoin, joustava, jäsenien suoraan omistama ja heidän resurssejaan hyvin hoitava.
Osuuskunnan ensimmäisen vuoden ajatus on, että puolet tuotoista palautuu jäsenille, toinen puolisko käytetään yhdessä päätettäviin tarkoituksiin, kuten mikrolainoihin tai erilaisiin hankkeisiin.
”Hallituksessa ei
ole vedonlyöjiä”
Piensijoittajaa houkuttava nimi, sijoitusohjelmisto ja suuret tuotto-odotukset saattavat palauttaa mieleen Wincapitan. Virkin mukaan Robin Hoodissa ei ole mitään yhteistä tekijää taannoisen sijoitusklubihuijauksen kanssa.
– Ero on hurja. Meillä on patentoitu sijoitusmenetelmä, joka on kenen tahansa tutkittavissa. Hallituksessa ei ole hevosvedonlyöntiä harrastavia jäseniä vaan muun muassa taloustieteen tohtoreita. Salkun arvon ja tunnusluvut laskee pankki, englantilainen Interactive Brokers. Väärinkäytösten riskit on rajattu todella minimiin.
– Emme mittaa [osakkeen arvonkehitystä] vain yhden sijoittajan, tuskin kymmenenkään perusteella. Haemme voimakasta konsensusnäkemystä, joka menee markkinan edelle, ja josta alkaa muodostua sen yleinen mielipide.
Virkin mukaan sijoittajaeliitti toimii Parasiitti-ohjelman mukaan tällä hetkellä hyvin varovaisesti.
– Kuluttajatavaroiden tuottajat ovat suosittuja. Kulta on vähän menettänyt hohtoaan, mutta on niitäkin jotka uskovat edelleen siihen. Vakavaraiset osinkojen jakajat ovat kysyttyjä.












