Kirjaudu ▼
 

Kreikkalaiset nostavat rahaa hillittömään tahtiin

Reuters
Kreikkalaiset nostavat rahaa hillittömään tahtiin
Mies nostaa käteistä pankkiautomaatista Ateenassa keskiviikkona.
Talletuspako Kreikan pankeista kiihtyi tällä – vaaleja edeltävällä – viikolla. Taloussanomat kysyi kreikkalaisilta pankkityöntekijöiltä, miltä kriisi näyttää tiskin takaa. Kertomukset ovat hurjia. Yksikin mies nosti 100 000 euroa ja jemmasi rahat varastorakennukseen. Hiiret söivät rahat.
Eeva Eronen, Ateena
16.6.2012 19:51
127

Pitää paikkaansa, nyökyttelee kolme kreikkalaista pankkityöntekijää Taloussanomien haastattelussa. Kreikkalaiset vetivät vaaleja edeltävällä viikolla rahojaan pankeista ulos hillittömään tahtiin.

– Meillä alkoi olla melkoisia ongelmia käteisen kanssa, Kreikan suurimmassa pankkiketjussa konttoritason johtotehtävissä Ateenassa työskentelevä Panyiotis Papapolyzos kertoo.

Hänen mukaansa kyseisessä National Bank of Greecen konttorissa laitettiin tilapäiseksi noston kattorajaksi 5 000 euroa.

Papapolyzosin mukaan rahat olisivat käyneet äkkiä vähiin ilman tätä kikkaa. Asiakkaille sanottiin, että jos nämä haluavat nostaa enemmän rahaa, heidän pitäisi tulla takaisin maanantaina vaalien jälkeen. Hän huomauttaa, että enemmänkin olisi tietysti pitänyt antaa, jos joku olisi vaatimalla vaatinut. Ihmiset kuitenkin tyytyivät toiveeseen.

– Maanantaiksi olemmekin sitten tilanneet 100 000 euron kuljetuksen, hän sanoo.

Nyt puhutaan tavallisten kreikkalaisten tavallisista säästöistä. Varakkaat ja todella rahakkaat siirtävät rahojaan ulkomaisille tileille tai hankkivat varoillaan esimerkiksi kiinteistöjä Britanniasta.

Kreikan pankeissa on ollut käynnissä hiljainen talletuspako siitä lähtien, kun velkakriisi alkoi vuonna 2009. Talletuksista arvoidaan vedetyn sen jälkeen pois kolmasosa.

Ja nyt – vaalien alusviikolla – talletuksia siirrettiin tileiltä jopa 600–900 miljoonan euron päivävauhtia, talouslehti The Wall Street Journalin lähteet arvioivat torstain lehdessä.

Papapolyzos sanoo, että kreikkalaispankit ovat takuulla ladanneet pankkiautomaatit täyteen rahaa vaaliviikonlopun alla. On tärkeää, että ihmiset saavat rahansa, jos he alkavat panikoida vaalien vuoksi ja nostaa rahoja ulos, hän selittää. Muutoin paniikki vain yltyisi.

"Moni nostaa säästöntä,
koska on pakko"

Viime viikkojen kulku ei kuitenkaan erityisesti huolestuta Papapolyzosta. Hän uskoo, että raha valuu takaisin pankkeihin, kun tilanne rauhoittuu.

Kolmikko on sitä mieltä, että Kreikan talletuspako on ymmärretty kansainvälisessä mediassa vähän väärin. Heidän mukaansa kyse ei ole pelkästään siitä, että ihmiset pelkäävät pankkien ja euron horjuvan.

– Moni nostaa säästönsä yksinkertaisesti siksi, ettei enää voi muuta, pelkällä etunimellään esittäytyvä Nikos Eurobankista selittää. Kun ihmiset jäävät työttömiksi tai ilman palkkaa, ja verot nousevat, on pakko alkaa syödä säästöjään, hän kuvaa.

Eniten rahojaan vetävät koteihinsa vanhat ihmiset, Eurobankissa työskentelevä Papageorgiou Achilles kertoo. He voivat muistaa toisen maailmansodan aikaiset epävarmat ajat ja pelätä pankkikriisiä siksi. Toinen syy on, että heille on ennättänyt kertyä säästöjä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Meidän ikäluokkamme, 30–40-vuotiaat, meillä ei säästöjä juuri ole. Mekin joudumme lainailemaan toisiltamme rahaa ennen tilipäivää, Nikos sanoo.

"Säästöjä kaivetaan maahan
ja kukkaruukkuihin"

Entä kuuleeko pankissa varkauksista, jotka ovat kiihtyneet ihmisten säilöessään rahaa koteihinsa?

Kyllä, jatkuvasti. Papapolyzos kertoo asiakkaasta, joka nosti pari viikkoa sitten 8500 euron säästönsä – ja tuli pian takaisin poliisin kanssa. Varas oli vienyt rahat.

– Olen ymmärtänyt, että moni hautaa rahojaan piiloon maahan tai kukkaruukkuihin varkaiden pelossa, Papapolyzos kertoo.

Varkaat eivät kuulu olevan ainoa vaara kotona pidetyille rahoille. Achilles alkaa muistella noin kuukauden takaista tapausta, jossa kreikkalaismies oli säilönyt 100 000 euroa varastorakennukseen.

– Niille rahoille kävi todella huonosti. Hiiret söivät ne, ja miesparka yritti saada keskuspankilta uusia seteleitä repaleidensa tilalle, Achilles kertoo.

"Meistä on tullut myös
psykologeja"

Yksi asia pankkityössä on muuttunut selvästi, ateenalaiset sanovat.

– Meistä on tullut vähän kuin psykologeja, Papapolyzos kuvaa.

Kun ihmiset jäävät työttömiksi eivätkä pysty maksamaan lainojaan, he purkavat mieltään pankkitiskeillä. Samaa tekevät vanhukset, joiden eläkkeitä on leikattu.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (127)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Olisivat hoitaneet asiansa paremmin niin eivät olisi tuollaisissa ongelmissa.
mitä opimme 16.6.2012 20:01

Anonyymi
"Yksikin mies nosti 100 000 euroa ja jemmasi rahat varastorakennukseen. Hiiret söivät rahat"

me tienataan tällä
jyrki-boy 16.6.2012 20:01

Anonyymi
"oli säilönyt 100 000 euroa varastorakennukseen.

- Niille rahoille kävi todella huonosti. Hiiret söivät ne,"

100,000 euroa jotka saatu veronkierrolla tai korruptiolla. Ei kay saaliksi, mutta saaliksi kay koyhaa ja sairasta suomalaisvanhusta joka joutuu vahistaan osallistumaan kreikkalaisten Sveitsin tilien tayttamiseen.
Talonmies 16.6.2012 20:03

Anonyymi
Mitenkä tässä tavallisen kansalaisen käy, näissä jatkuvissa Kataisen niskalenkeissä? Pari vuotta on jo tätä niskalenkkiä riittänyt ja eikös herra pääministeri uhkaile jo uudella niskalenkillä!
Kysyy huolestunut ka 16.6.2012 20:05

Anonyymi
Jyrki pelaa venäläistä rulettia suomalaisten rahoilla.Kreikka ei selviä eurossa se on selvä.Virhe tehtiin jo 2010 kun ensimmäinen tuki annettiin.
Nimetön 16.6.2012 20:05

Anonyymi
Arvatkaa vaan mistä ne rahat sinne Kreikkaan revitään, kenen kukkarosta.
Arvaus leikki 16.6.2012 20:08

Anonyymi
Oikeisto teki kreikasta banaanivaltion.Eliitin paapominen ja suojeleminen veroilta on maan tapa.Eipä jyrki puhu tästä ollenkaan.
Nimetön 16.6.2012 20:09

Anonyymi
Meillä on varaa biffata, varsinkin minulla, mahtipalkkaisella 20v. Opiskelija/Vartijalla. Olenkin elänyt kuin sika massiivisien rahojeni kanssa, palkkaa on aivan liikaa, elintavoissa on varmaan jotain vikaa kun rahat ei meinaa riittää kuun loppuun asti rukoilemallakaan.

Mistäs sitä vielä karsisi? Ruuastakin on jo nipistetty ja kaikki on Lidlistä alusta loppuun asti. TV.tä en edes omista ja silti joudun pulittamaan jotain Yle-veroa, ALV nousee silmissä ja tuntuu lompakossa jo nyt puhumattakaan syksystä.

Syksyllä siirryn valtion tukiluukkujen asiakkaaksi ja jatkan opiskeluja työttömyyskorvauksen turvin. Opintojen päätyttyä seuraa valtion lopullinen vaihto. Kerran jo asuin paratiisissa ja sitten jouduin muuttamaan tänne takaisin, se ruoho on todellakin vihreämpää aidan toisella puolella. Uskokaa siellä ollutta.... Työnteko ei enää Suomessa kannata.
Pettynyt nuori nr. 1 16.6.2012 20:12

Anonyymi
Käy katteeksi, kun kreikkalaisilla on noinkin suuria summia käteistä. Jumankauta näitä karvakäsiä, kaikilla on satoja tuhansia ja mulla on vain velkaa.
Mitä mitä? 16.6.2012 20:12

Anonyymi
"oli säilönyt 100 000 euroa varastorakennukseen.- Niille rahoille kävi todella huonosti. Hiiret söivät ne,"100,000 euroa jotka saatu veronkierrolla tai korruptiolla. Ei kay saaliksi, mutta saaliksi kay koyhaa ja sairasta suomalaisvanhusta joka joutuu vahistaan osallistumaan kreikkalaisten Sveitsin tilien tayttamiseen.

Sinäpä teet nopeita johtopäätöksiä! Tunnetko kyseisen henkilön?
Faktaa pöytään kun s 16.6.2012 20:13
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä