Kirjaudu ▼
 

Liikanen: Kriisin leviäminen riski Suomen talouskasvulle

Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Liikanen: Kriisin leviäminen riski Suomen talouskasvulle
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen
Espanjassa nyt muhivan kriisin leviäminen on riski euroalueelle ja tätä kautta myös Suomelle, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi.
Sami Noponen
14.6.2012 14:50
81

Jos tilanne saadaan padottua pitää myös pankin tänään julkistama ennuste Suomen plussalla pysyvästä talouskehityksestä kutinsa. Jos tilanne heikkenee, vie se pohjaa ennusteelta.

Italiasta Liikanen ei ollut huolissaan, vaikka julkisuudessa on arvioitu maan tilanteen olevan vaakalaudalla.

– Italian suhteen tilanne on sellainen, että maalla on ollut parikymmentä vuotta vahva perusylijäämä julkisessa taloudessa, Liikanen totesi tiedotustilaisuudessa tänään.

Finanssikriisin vuoksi Italiankin tilanne on muuttunut heikommaksi, mutta periaatteessa maa osoittanut pärjäävänsä myös korkean velan oloissa. Jatkossa pitää vain luoda talouskasvulle pohjaa ja jatkaa talouden uudistuksia, pääjohtaja tähdensi.

Liikasen mukaan nykyinen kriisi alkoi jo neljä vuotta ja kymmenen kuukautta sitten. Se on kulkenut historian opettamaa rataa. Aluksi kotitaloudet ja yritykset velkaantuvat jyrkästi ja osakkeet sekä varallisuushinnat nousevat.

– Sitten todetaan, että tämä ei ole järkevää ja hinnat romahtavat ja pankit tekevät suuria tappioita. Koska ne menettävät pääomia, ne supistavat luotonantoaan ja ajaudutaan syvään taantumaan, kuten vuonna 2009. Tämä leikkaa jyrkästi valtioiden verotuloja, mikä tuli eteen konkreettisesti vuosina 2010 ja 2011.

”Kriisin jälkivaihe
menossa”

Nyt eletään kriisin jälkivaihetta. Liikasen mukaan vain talouden tasapainottamisella ja pankkien pääomittamisella kriisi saadaan hallintaan.

Jos valtioiden velkaantumista ei saada tasapainoon, uhkaa kriisi käynnistyä pankkien kautta taas uudelleen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Julkisen talouden tasapainottamisessa ei Liikasen mukaan voida tuottaa pettymyksiä sen enempää kansalaisille kuin markkinoillekaan.

– Toisaalta pankkien pääomituksesta on huolehdittava niin kuin on sovittu.

Liikanen myöntää, että euroalueella olisi pitänyt ennakoida tarkemmin mahdollisia negatiivisia tapahtumakulkuja eikä seurata vain virallisia numeroita.

Euroopan laajuisen finanssimarkkinoiden sääntelyn luominen olisi Suomen Pankin pääjohtajan mukaan tärkeää. Tämän pitäisi koskea ainakin sellaisia systeemisesti merkittäviä rahoituslaitoksia, joiden toiminta voi horjuttaa koko mannerta. Sääntelyn pitäisi koskea mieluummin koko EU:ta pelkän euroalueen sijaan.

Liikasen mukaan tällaisia systeemisesti tärkeitä rahoituslaitoksia on kolmisenkymmentä tai jopa enemmän. Näiden valvonnan pitäisi olla Euroopan laajuista ja samalla pitäisi varautua suurpankkien hallittuun alasajoon.

Pääjohtaja ei ottanut kantaa, olisiko pankkeja valvova elin Euroopan keskuspankki vai joku muu tätä varten luotu elin. Kaikkea ei pidä kuitenkaan keskittää. Kansallisesti toimivia rahoituslaitoksia voitaisiin hänen mukaansa valvoa edelleen kansallisella tasolla.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (81)


Anonyymi
Liikanen tuo kusipää pitäis jo nuo horinas omana tietonaan. Aika ajoin nousee käsi pystyssä horisemaan muka tärkeitä talousmietteitä, voi jessus sentään, eikä sano silti yhtikäs mitään. Tyhmä mikä tyhmä, mutta hänhän on demari ja eikös Haloska hänet istuttanut hyväpalkkaiseen virkaan, hyväveli verkosto voi hyvin myös demareilla, ei ainoastaan äärioikeistolla kokoomuksella tai RKP:llä. Kiukuttaa Liikanen, Suomen pankista mies on ostellut jo viime kesänä omalla luvalla Italian velkakirjoja usealla miljardilla, valtakunnanoikeuteen Urpilaisen että Kataisen kanssa.
Suomea johtaa HÖLMÖL 14.6.2012 22:21

Anonyymi
Ukkelin horinoita ei viitsi edes kommentoida mutta ei kai kukaan usko että "nyt on menossa kriisin jälkivaihe". Nythän on niin että Kreikka on ulkona eurosta ensi maanantaina ja katsotaan sen jälkeen dominonkilkettä rauhassa.
Päätetään sitten mik 14.6.2012 23:20

Anonyymi
Kauppatase pahasti pakkasella, valtio ja kunnat pakkasella, inflaatio muuta Eurooppaa korkeammalla, yritykset pulassa, verot nousevat, Euroopan finanssikriisi uhkaa, työttömyys nousee, teollisuus pakenee. Mistä ihmeestä tämä klovni taikoo tähän hätään kasvua??? Osaako edes lukea raportteja, joita virkamiehet laativat? Italialla ongelmia, sen tietävät kaikki, paitsi Liikanen. Lukeeko Liikanen kaksi vuotta vanhoja lehtiä? Ennustajat lukevat sentään pelikorteista, Liikanen jälkityhmyyden satusetä. Kohta varmaan kertoo meille Pekingin olympiamitalistit? Hoitoon tälläiset kuuluisivat.
Kaunis Jorma 14.6.2012 23:41

Anonyymi
Hyvin on organisoitu Suomen alasajo, joka alkoi EU>Euro>Nato, suunnitelma toimii!
Eilen käsiteltiin ERV-välikysymystä puoleen yöhön ja tänään ilmoitus 3700 menettää työnsä!
Nyt sitten alkaa pelottelu ja uhkaus, ettei pärjätä omineen vaan on pakko sitoutua ERV:hen...

Ei helvetti! Kansanäänestys nyt siitä, haluammeko nousta tästä suosta köyhänä ja itsenäisenä vai Saksan, ERV, IMF ja
muiden "hirttosilmukassa, jossa meillä ei ole sananvaltaa?

EDUSKUNTA TO 14.6 KLO 17-19
MIELENOSOITUS ITSENÄISEN PÄÄTÖSVALLAN PUOLESTA KAIKKI MUKAAN

SUOMI-NEITOA PELASTAMAAN

.
.
.
HALUAN VALAISTAA SINULLE JA MUILLE KANSALAISILLE ETTÄ NÄITÄ NOKIA UUTISIA PÄÄSTETTIIN ULOS TÄNÄÄN JUURI TÄSTÄ
SYYSTÄ
...!!!!!!!!!!

HALUTTIIN UP0TTAA TÄMÄ EVM/ERV KANSALAIS RYÖSTÖ NÄITTEN NOKIA

"HÄTÄUUTISTEN" ALLE JOTTA lHMISET ElVÄT SAlSl MAHDOLLlSUUTTA HERÄTÄ TÄHÄN M?GARYÖSTÖÖN.....!!!!!

LUULETK0 ETTÄ TÄSTÄ ?UMEGARYSTYÖSTÄ JA MlELEN0S0lTUKSESTA MAINITAAN NYT SANAAKAAN MEDlASSA.....

lLMAN N0KlAN "HÄTÄUUTlSTA".....EVM/EVR
MEGAKAVALLUS"KESKUSTELU" SEKÄ MlELEN0S0lTUS 0LlSl OLLUT PAK0STAKlN PÄlVÄN JA VIIKONLOPUN UUTlSTEN PÄÄAlHE....NYT SllTÄ El SAA TlETÄÄ YKSKÄÄN HUIJATTU ?USU0MlJUNTTl
(EVMVELKAORJA/VERONRAATAJA)....

JA El PlDÄ JÄTTÄÄ ElLlSPÄlVÄN SAlRAS HALLlTUKSEN JA PAZKAMEDlAN HALLA AH0 AJ0JAHTl HU0MAAMATTA..KUN 0N SUURTEN ("PÄÄTÖSTEN") RYÖSTÖJEN AlKA...0TETAAN KAlKKl AMMUKSET ESllN...!!!!!

SEN YMMÄRTÄÄ J0KAINEN JOKA ON SEURANNUT TÄMÄN "$!KA?LllTIN" TOIMINTAAKAAV0JA !!!!!

LUULETKO ETTÄ 0LI SATTUMAA ETTÄ "NElN/ELEV£N"..9ll TAPAHTUI SAMANA PÄlVÄNÄ KUlN NlTTEN HÄTÄNUMER0....

LUULETK0 ETTÄ 0Ll SATTUMAA ETTÄ M$AATANAN N0KlAN TAPP0$0PlMU$
JULKAlSTllN TÄMÄN TUNKl0N ll2 HÄTÄNUMER0 "PÄlVÄNÄ"

TUTKlKAA MlTÄ RlCK CL@Y SAl SELVlLLE NÄlTTEN $AATAN0lD?N T0lMlNTAKAAV0lSTA ENNEN KUlN HÄNET TAPETTllN TÄMÄN $!
KA?LllTlN TOlMESTA...

TUTKlKAA ...lLLUMlNAATl C@RDG@ME..

JNE JNE
$!KA?LllTlN $UUNNlT? 14.6.2012 23:51

Anonyymi
kYLLÄ LÄSKIPÄÄ liikanen o0n sitten viksu miäs.

Vaadin jotta Suomi muutetaan kuningaskunnaksi ja kuninkaaksi viksu Erkki1.
Kari Runk 15.6.2012 0:41

Anonyymi
Onkohan Erkki kiireessä ottanut Jyrkin paprut, tarina kuullostaa hyvin samalta.
Nimetön 15.6.2012 7:20

Anonyymi
Olipas Ekiltä briljantti havainto.

Tapahtuneita asioita on savolaisenkin helppo ennustaa.
sammakko proffa 15.6.2012 9:24

Anonyymi
Koska Liikanen on vastuussa Suomenpankin n. 80miljardin
katoamisesta "yhteiseen" tukeen, niin pitäähän SDP:n edustajan laulaa samoja lauluja kuin Jutta Urpilainen.
valta pois pankeilta 15.6.2012 9:59

Anonyymi
Eki pitäs taluttaa saunan taakse ja päästää kärsimyksistään.
jooko 15.6.2012 10:08

Anonyymi
Tässä puhuu yksi konkurssin arkkitehdeistä. Hän ollut jo mukana ajamassa Suomea valtionvarainministerinä suohon, kun 90 vuoden romahdus tapahtui. Nyt tämä sama pelle,joka on poliittisten lehmänkauppojen kautta on päätynyt
täysin epäpätevänä keskuspankin pääjohtajaksi,antaa näitä samoja huuhaalausuntoja ,mitä kaikki eurohörhöt toistavat. Maailmanloppu tulee,jos euro hajoaa. Euron hajoaminen on väistämätön tosiasia ja se tulee halvemmaksi veronmaksajille kuin nyt tehtävä apupakettipolitiikka.
Eurot haitariin 16.6.2012 2:09
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä