Näin pankkikriisi leviäisi Suomeen
Euroopan talouskriisi on kestänyt lähes neljä vuotta, eikä loppua näy. Kuluneen neljän vuoden aikana Euroopan päättäjät ovat ”kilistelleet kuohuvaa” yhä uudelleen, kun uusi ”lopullinen ratkaisu” on puristettu ulos huippukokouksien pikkutunneilla. Samaan tapaan yhä useammat asiantuntijat ovat ripotelleet tuhkaa Suomen ja euroalueen päälle.
Todellisuus lienee, että kriisi tulee kestämään pitkään, elpyminen ja rakenteelliset muutokset ovat hitaita mutta samanlaista finanssimarkkinoiden sulamista kuin Lehman Brothersin kaatuessa ei liene luvassa.
Espanjan vaivoina on kuitenkin pankkikriisi, jonka leviäminen voi uhata myös Suomea. Miten pankkikriisi leviäisi Suomeen?
Mikäli jokin euromaa joutuisi hallitsemattomaan vararikkotilanteeseen, eri osapuolilta, kuten pankeilta, jäisi saamisia saamatta. Kreikan osalta tähän on varauduttu, mutta Espanjan tai Italian ajautuminen kestämättömiin rahoitusongelmiin aiheuttaisi suurempia vaikeuksia.
Riski velkakriisin leviämisestä maasta toiseen syntyisi ennen kaikkea ongelmamaihin tehtyjen sijoitusten kautta. Espanjan tai Italian velkasaneeraus johtaisi pankkien ja sijoittajien tappioihin, ja tämä puolestaan aiheuttaisi epäluottamusta pankkien välille. Vaikeuksia lisää, että esimerkiksi Espanjassa pankkien tappioriskejä on piiloteltu pitkään.
Jos pankit eivät luota toisiinsa, hyytyy pankkien välinen luotonanto. Tästä kärsisivät mahdollisesti suomalaispankit, jotka ovat olleet riippuvaisia ulkomaisesta markkinarahoituksesta. Jos suomalaispankkien vastapuolina toimivat eurooppalaiset pankit ajautuisivat vaikeuksiin, heikkenisi tällä hetkellä vakavaraisten suomalaispankkien asema.
Pankkien välinen epäluottamus näkyisi väistämättä myös reaalitaloudessa. Pankkien oman rahoituksen ehtyessä vetäytyisivät pankit kuoreensa, ja yritysten ja kotitalouksien lainansaanti heikkenisi. Tämä voisi ajaa talouden lamaan.
Kriisi voisi levitä Suomeen myös reaalitalouden ongelmien kautta. Esimerkiksi Kiinan talouskasvun vauhti on ollut hyytymään päin. Kiinan talouskasvun hiipuminen voi vaikuttaa yritysten tilauskirjoihin myös Suomessa. Jos yritysten tilaukset ovat sumun peitossa, vaikeutuu niiden rahoitus, erityisesti pankkisäätelyn tiukentuessa.
Kukaan ei tiedä, miten eurokriisi lopulta päättyy ja toteutuvatko Suomelle povatut vaikeudet. Tietämättömyys ei tarkoita kuitenkaan toimettomuutta. Samalla kun kriisi muokkaa talouden rakenteita, voidaan tuleviin kriiseihin varautua muuttamalla rakenteita itse.















