Kirjaudu ▼
 

Näin pankkikriisi leviäisi Suomeen

Heini Karjanmaa
Näin pankkikriisi leviäisi Suomeen
Analyysi Kukaan ei tiedä, miten eurokriisi päättyy. Yhä selvemmäksi alkaa käydä, että nopeaa ratkaisua ei ole. Samaan aikaan lienee aiempaa todennäköisempää, että samanlaista finanssimarkkinoiden sulamista kuin Lehman Brothersin kaatuessa ei ole luvassa. Jos Espanjan pankkikriisi kuitenkin leviää, miten kävisi Suomen?
Johannes Niemeläinen
11.6.2012 06:01
149

Euroopan talouskriisi on kestänyt lähes neljä vuotta, eikä loppua näy. Kuluneen neljän vuoden aikana Euroopan päättäjät ovat ”kilistelleet kuohuvaa” yhä uudelleen, kun uusi ”lopullinen ratkaisu” on puristettu ulos huippukokouksien pikkutunneilla. Samaan tapaan yhä useammat asiantuntijat ovat ripotelleet tuhkaa Suomen ja euroalueen päälle.

Todellisuus lienee, että kriisi tulee kestämään pitkään, elpyminen ja rakenteelliset muutokset ovat hitaita mutta samanlaista finanssimarkkinoiden sulamista kuin Lehman Brothersin kaatuessa ei liene luvassa.

Espanjan vaivoina on kuitenkin pankkikriisi, jonka leviäminen voi uhata myös Suomea. Miten pankkikriisi leviäisi Suomeen?

Mikäli jokin euromaa joutuisi hallitsemattomaan vararikkotilanteeseen, eri osapuolilta, kuten pankeilta, jäisi saamisia saamatta. Kreikan osalta tähän on varauduttu, mutta Espanjan tai Italian ajautuminen kestämättömiin rahoitusongelmiin aiheuttaisi suurempia vaikeuksia.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Riski velkakriisin leviämisestä maasta toiseen syntyisi ennen kaikkea ongelmamaihin tehtyjen sijoitusten kautta. Espanjan tai Italian velkasaneeraus johtaisi pankkien ja sijoittajien tappioihin, ja tämä puolestaan aiheuttaisi epäluottamusta pankkien välille. Vaikeuksia lisää, että esimerkiksi Espanjassa pankkien tappioriskejä on piiloteltu pitkään.

Jos pankit eivät luota toisiinsa, hyytyy pankkien välinen luotonanto. Tästä kärsisivät mahdollisesti suomalaispankit, jotka ovat olleet riippuvaisia ulkomaisesta markkinarahoituksesta. Jos suomalaispankkien vastapuolina toimivat eurooppalaiset pankit ajautuisivat vaikeuksiin, heikkenisi tällä hetkellä vakavaraisten suomalaispankkien asema.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pankkien välinen epäluottamus näkyisi väistämättä myös reaalitaloudessa. Pankkien oman rahoituksen ehtyessä vetäytyisivät pankit kuoreensa, ja yritysten ja kotitalouksien lainansaanti heikkenisi. Tämä voisi ajaa talouden lamaan.

Kriisi voisi levitä Suomeen myös reaalitalouden ongelmien kautta. Esimerkiksi Kiinan talouskasvun vauhti on ollut hyytymään päin. Kiinan talouskasvun hiipuminen voi vaikuttaa yritysten tilauskirjoihin myös Suomessa. Jos yritysten tilaukset ovat sumun peitossa, vaikeutuu niiden rahoitus, erityisesti pankkisäätelyn tiukentuessa.

Kukaan ei tiedä, miten eurokriisi lopulta päättyy ja toteutuvatko Suomelle  povatut vaikeudet. Tietämättömyys ei tarkoita kuitenkaan toimettomuutta. Samalla kun kriisi muokkaa talouden rakenteita, voidaan tuleviin kriiseihin varautua muuttamalla rakenteita itse.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (149)


Anonyymi
Sinne vaan Tallinnaan kaikki p?rs??t sossun fyrkillä. Kyllä niitä rahoja voi nostaa paikallisesta automaatista ja olutkin on halpaa.

Sinulle tehkää itsekin jotain: teet aivan oikein ja suosittelen samaa kaikille, Suomi ei ole enää puolustamisen arvoinen. Surullista mutta maa on pilattu..
Mieluummin somaleita 11.6.2012 7:58

Anonyymi
Lähdet siis lähipubin sijaan Tallinnaan sossun rahoilla?

Lopetin hetkeksi veronmaksun ja siirrän firmaa kokonaan ulos onko se pelkuruutta?
Perusp?rs? voittaa a 11.6.2012 8:01

Anonyymi
Lähdet siis lähipubin sijaan Tallinnaan sossun rahoilla?

Lopetin hetkeksi veronmaksun ja siirrän firmaa kokonaan ulos onko se pelkuruutta?


On se kiva kun teitä aikuisiakin on täällä kommentoimassa.
Hesus 11.6.2012 8:02

Anonyymi
Espanjan valtion taloudesta annetaan aivan liian hyvää kuvaa,kriisi ei lopu espanjan kohdalla siihen kun pankkirosvoille on annettu rahaa.Lainojen uusiminen ei jatkossakaan onnistu espanjalta.Hetkellinen apu on oissa kuukauden kuluttua.Italia on seuraava ongelmiin ajautuva maa.
Nimetön 11.6.2012 8:02

Anonyymi
Sinne vaan Tallinnaan kaikki p?rs??t sossun fyrkillä. Kyllä niitä rahoja voi nostaa paikallisesta automaatista ja olutkin on halpaa.

Sinulle tehkää itsekin jotain: teet aivan oikein ja suosittelen samaa kaikille, Suomi ei ole enää puolustamisen arvoinen. Surullista mutta maa on pilattu..


Tietääkö isi ja äiti että olet Jani-Petteri täällä kirjottelemassa? Nauttisit nyt vaan kesälomastasi ja lepäisit, syksyllä alkava toinen luokka on tärkeä.
Teinit pois palstoil 11.6.2012 8:03

Anonyymi
Poliitikot ovat valintansa tehneet. Inflaatiota saadaan lisää, kunhan Saksan vastahanka murenee ja inflaatio tulee kuittaamaan velkoja pitkällä aikavälillä.

Kaikki käteinen pitää näköjään pistää kiinteään omaisuuteen, muuten rosvo käy kukkarolla koko ajan.

Törkeää touhua asiansa hoitavan ja velkaa välttävän säästäjän näkökulmasta, mutta sopii hyvin sosiaalilandian profiiliin.
adios 11.6.2012 8:11

Anonyymi
Veronmaksun siirtäminen naapuriin tuntuu hyvälle ratkaisulle. Tässä maassa oppi menee perille vain pettuleivän seassa.
Mqvist 11.6.2012 8:13

Anonyymi
Toimittaja kirjoittaa vastoin parempaa tietoa. Euron kaatuminen on ollut selvää sisäpiirille jo vuodesta 2000. Tätä kriisiä on simuloitu paljon ennen kuin lehdet edes älysivät kriisin puhkeavan.

Nyt ollaa sillä skenarion käyrällä, joka johtaa vääjäämättömästi euroalueen hajoamiseen. Sinänsä turhat ja hölmöt euromaiden ristiintakaukset ja lainat vain kiihdyttävät kaatumista.

Eurosta tienaa parhaiten hoitamalla taloutensa huonoiten. Tästä on seurannut kuolemanspiraali. Syöksykierre on jo mennyt point of no return -pisteen ohi.
Danten taloushelvett 11.6.2012 8:20

Anonyymi
Sinne vaan Tallinnaan kaikki p?rs??t sossun fyrkillä. Kyllä niitä rahoja voi nostaa paikallisesta automaatista ja olutkin on halpaa.

Sinulle tehkää itsekin jotain: teet aivan oikein ja suosittelen samaa kaikille, Suomi ei ole enää puolustamisen arvoinen. Surullista mutta maa on pilattu..


Sitten kun asia-argumentit loppuu eikä ole enää kuin henkilöön käyviä solvauksia jäljellä viisas keskustelija ymmärtää vaieta.
Julkishallintoa on k 11.6.2012 8:23

Anonyymi
On vain ajan kysymys kun ensimmäinen välimeren maa menee konkurssiin. Se tulee tapahtumaan 100% varmasti. Siitä muutama viikko niin seuraava kaatuu.
Näin se etenee... 11.6.2012 8:24
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä