Kirjaudu ▼
 

Näin pankkikriisi leviäisi Suomeen

Heini Karjanmaa
Näin pankkikriisi leviäisi Suomeen
Analyysi Kukaan ei tiedä, miten eurokriisi päättyy. Yhä selvemmäksi alkaa käydä, että nopeaa ratkaisua ei ole. Samaan aikaan lienee aiempaa todennäköisempää, että samanlaista finanssimarkkinoiden sulamista kuin Lehman Brothersin kaatuessa ei ole luvassa. Jos Espanjan pankkikriisi kuitenkin leviää, miten kävisi Suomen?
Johannes Niemeläinen
11.6.2012 06:01
149

Euroopan talouskriisi on kestänyt lähes neljä vuotta, eikä loppua näy. Kuluneen neljän vuoden aikana Euroopan päättäjät ovat ”kilistelleet kuohuvaa” yhä uudelleen, kun uusi ”lopullinen ratkaisu” on puristettu ulos huippukokouksien pikkutunneilla. Samaan tapaan yhä useammat asiantuntijat ovat ripotelleet tuhkaa Suomen ja euroalueen päälle.

Todellisuus lienee, että kriisi tulee kestämään pitkään, elpyminen ja rakenteelliset muutokset ovat hitaita mutta samanlaista finanssimarkkinoiden sulamista kuin Lehman Brothersin kaatuessa ei liene luvassa.

Espanjan vaivoina on kuitenkin pankkikriisi, jonka leviäminen voi uhata myös Suomea. Miten pankkikriisi leviäisi Suomeen?

Mikäli jokin euromaa joutuisi hallitsemattomaan vararikkotilanteeseen, eri osapuolilta, kuten pankeilta, jäisi saamisia saamatta. Kreikan osalta tähän on varauduttu, mutta Espanjan tai Italian ajautuminen kestämättömiin rahoitusongelmiin aiheuttaisi suurempia vaikeuksia.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Riski velkakriisin leviämisestä maasta toiseen syntyisi ennen kaikkea ongelmamaihin tehtyjen sijoitusten kautta. Espanjan tai Italian velkasaneeraus johtaisi pankkien ja sijoittajien tappioihin, ja tämä puolestaan aiheuttaisi epäluottamusta pankkien välille. Vaikeuksia lisää, että esimerkiksi Espanjassa pankkien tappioriskejä on piiloteltu pitkään.

Jos pankit eivät luota toisiinsa, hyytyy pankkien välinen luotonanto. Tästä kärsisivät mahdollisesti suomalaispankit, jotka ovat olleet riippuvaisia ulkomaisesta markkinarahoituksesta. Jos suomalaispankkien vastapuolina toimivat eurooppalaiset pankit ajautuisivat vaikeuksiin, heikkenisi tällä hetkellä vakavaraisten suomalaispankkien asema.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pankkien välinen epäluottamus näkyisi väistämättä myös reaalitaloudessa. Pankkien oman rahoituksen ehtyessä vetäytyisivät pankit kuoreensa, ja yritysten ja kotitalouksien lainansaanti heikkenisi. Tämä voisi ajaa talouden lamaan.

Kriisi voisi levitä Suomeen myös reaalitalouden ongelmien kautta. Esimerkiksi Kiinan talouskasvun vauhti on ollut hyytymään päin. Kiinan talouskasvun hiipuminen voi vaikuttaa yritysten tilauskirjoihin myös Suomessa. Jos yritysten tilaukset ovat sumun peitossa, vaikeutuu niiden rahoitus, erityisesti pankkisäätelyn tiukentuessa.

Kukaan ei tiedä, miten eurokriisi lopulta päättyy ja toteutuvatko Suomelle  povatut vaikeudet. Tietämättömyys ei tarkoita kuitenkaan toimettomuutta. Samalla kun kriisi muokkaa talouden rakenteita, voidaan tuleviin kriiseihin varautua muuttamalla rakenteita itse.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (149)


Anonyymi
Lopetin hetkeksi veronmaksun ja siirrän firmaa kokonaan ulos onko se pelkuruutta?
Tehkää itsekin jotai 11.6.2012 7:13

Anonyymi
Sinulle tehkää itsekin jotain: teet aivan oikein ja suosittelen samaa kaikille, Suomi ei ole enää puolustamisen arvoinen. Surullista mutta maa on pilattu..
Hesus 11.6.2012 7:14

Anonyymi
Kokoomuslaisen talouspolittikan takia kansa on jaettu kahtia.Rikkaat linnotttautuu aitojen,vidokameroitten ja vartiointiliikkeiden suojaan.Jokainen on onnensa seppä,näin myös syrjäytynyt mielenterveysptilas ja nuori ja jälki on sen mukaista.
moelane Terve! 11.6.2012 7:19

Anonyymi
Kyllä tähän suunnitelmatalouden ongelmaan ratkaisu on - paluu markkinatalouteen.

Se ei kuulu suunnitelmaan, siksi höttöä pidetään pystyssä niin kauan, kunnes viimeinenkin resurssi on syöty.
Suomi - kolmannen ma 11.6.2012 7:25

Anonyymi
Kukaan ei tiedä ? Kyllä kansa tietää ja paras kansanedustaja Timo Soini tietää,mutta kun nämä pässinpäät eivät usko.

Jutuahan juuri kerrottiin, mitä kävisi, jos Soinin ehdotuksen mukaan Suomi ei Espanjan tukemiseen osallistuisi.
Suomalaisetkin veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi joka tapauksessa, eikä sitä pysty Soinikaan estämään.
GammaGT 11.6.2012 7:27

Anonyymi
Väite: kukan ei tiedä mitenkä tämä päättyy on takin käännön eräs muoto. Siinä kaikki pistetään kylmästi samaan viiteryhmään.
Esim. Timo Soini + EUn ulkopuoliset asiantuntijat ovat kertoneet jo pari vuotta minne olemme menossa ja kuinka tämän "lopputulema" kuuluu.
Ainos Kassisos 11.6.2012 7:28

Anonyymi
Kysymys: Kannattaako nostaa rahat pankista?
Nimetön 11.6.2012 7:29

Anonyymi
Pankkikriisin tulo Suomeen on täysin utopistinen skenaario. Meidän pankit pärjäsivät loistavasti stressitesteissä ja velalliset ovat parasta AAA-luokkaa. Kotitaloudetkin vaurastuvat pikavauhtia +10% vuotuisen varman asuntohintojen nousun myötä.
Nyt kannattaa rikast 11.6.2012 7:29

Anonyymi
Ei koske eikä pelota mua. Ostin eilen asunnon (vielä lähes alkuperäisessä kunnossa oleva 70-luvun kerrostalokolmio Korsosta hintaan 310000).

Asunnossa rahan arvo pysyy ja mikäli talousongelmat uhkaavat, voin myydä asunnon kahden vuoden kuluttua ainakin 50000 euron voitolla. Missä muualla saa tuollaisen tuoton sijoitukslleen?
ex-vuokratuhnu 11.6.2012 7:30

Anonyymi
Kukaan ei tiedä ? Kyllä kansa tietää ja paras kansanedustaja Timo Soini tietää,mutta kun nämä pässinpäät eivät usko.
Jutuahan juuri kerrottiin, mitä kävisi, jos Soinin ehdotuksen mukaan Suomi ei Espanjan tukemiseen osallistuisi.
Suomalaisetkin veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi joka tapauksessa, eikä sitä pysty Soinikaan estämään.

.
.
Sinun mielestäsi siis romahdus on helpompi ottaa vastaan ylivelkaisena? Nythän jo tämä EUn valuvika ollaan siis pistämässä Timo Soinin syyksi.
joopa joo SYY on kok 11.6.2012 7:31
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä