Espanjan "maltillisella" paketilla ostetaan aikaa
Euroopan valtionvarainministerit pääsivät viikonloppuna sopuun Espanjan pankkisektorille suunnattavasta apupaketista. Yksityiskohdat jäivät aikataulun ja avun määrän suhteen vielä auki. Apupaketille asetettiin kuitenkin 100 miljardin katto.
Espanjaa on pidetty liian suuren kaatuakseen Euroopan vakausmekanismin avun piiriin. Rahoitustarve olisi huima. Mihin riittää 100 miljardia euroa?
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi, että rahoituksen suuntaaminen Espanjan kautta suoraan pankkisektorille johti apupaketin varsin maltilliseen kokoluokkaan.
– Rahantarve pitää vielä tarkemmin selvittää. Epäselvää on esimerkiksi se, minkä verran Espanja itse pääomittaa pankkejaan, Holm toteaa.
Holm arvioi, että kyseessä on jälleen pitkän viivytystaistelun yksi etappi, jolla ennen kaikkea ostetaan aikaa. Nyt päätetty apupaketti tuskin tulee olemaan viimeinen. Paine Espanjan valtionlainojen koroissa hellittää lyhyellä aikavälillä, mutta lopullista helpotusta ei ole näköpiirissä.
Kasvun lisäksi
tarvitaan säästöjä
– Taloustieteilijöiden keskuudessa on vahva konsensus siitä, ettei kriisistä nousta ilman kasvua. Ei ole kuitenkaan niinkään, että talouskriisistä selvitään ainoastaan kasvun kautta. Säästötoimia ja menojen leikkauksia on myös tehtävä, Holm sanoo.
Valtiontalouden tasapainottamisohjelmien tulee lisäksi olla realistisia. Holmin mukaan säästöohjelmien uskottavuus tulee linjan pitävyydestä. Sitä kautta yhteiskunta kykenee helpommin sitoutumaan yhteiseen ponnisteluun.
Holm painottaa, että avainasemassa on säästöjen ja vastaavasti kasvua edistävien toimien välinen tasapaino.
– Francois Hollanden painottama kasvu on keskeinen tekijä. Kriisi jatkuu siihen saakka kunnes Eurooppa pääsee jälleen kasvu-uralle, Holm jatkaa.
Aiempia arvioita, jotka lupasivat euroalueelle kasvua jo syksyksi, joudutaan Holmin mukaan katsomaan uudelleen.
– Nyt näyttää siltä, että ennusteita on puskettava ainakin puoli vuotta eteenpäin, Holm toteaa.














