Lähteet: Kreikkaa hiillostetaan sulkemaan pankkeja
Euroopan komissio painostaa uutistoimisto Reutersin nimettömien lähteiden mukaan Kreikkaa sulkemaan osaa pankeistaan. Joukossa on EU-lähteiden mukaan maan viidenneksi suurin pankki ATEbank.
Periaatteessa päätös sulkemisesta lankeaa Kreikan keskuspankin harteille, mutta käytännössä komissiolla on valta jättää tukematta pankkia, jos se katsoo tämän käyvän liian kalliiksi.
Komissio on eurokriisin aikana suhtautunut varovaisesti pankkien sulkemisiin. Jos tähän turvauduttaisiin Kreikassa, merkitsisi se linjan muuttumista tiukemmaksi ongelmamaiden pankkien suhteen. Samaa linjaa voitaisiin soveltaa myös Espanjan ja Portugalin pankkien suhteen.
– Olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen Kreikan, Portugalin ja Espanjan suhteen. Jotkut pankit joutuvat paineeseen. Jotkut joudutaan sulkemaan, sanoi eräs nimettömänä pysyttelevä lähde.
Hänen mukaansa pankin säilyttäminen tulee kyseeseen, jos se on välttämätön rahoitusjärjestelmän tasapainon kannalta, mutta muussa tapauksessa pankin annetaan kaatua.
– Kyse on tasapainon säilyttämisestä.
Mitään päätöstä ei tehdä kuitenkaan ennen Kreikan parlamenttivaaleja 17. kesäkuuta. Vaalin tulos voi muuttaa Kreikan asemaa EU:ssa.
Viime kuussa Kreikan neljä suurinta pankkia, National Bank, Alpha, Eurobank ja Piraeus Bank vastaanottivat 18 miljardia euroa tukea osana EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tukiohjelmaa. Sen sijaan ATEBank ei saanut tukea, koska se ei lähteiden mukaan pystynyt esittämään uskottavaa liiketoimintasuunnitelmaa.
ATEBank ja Kreikan keskuspankki eivät kommentoineet tietoja. Myöhemmin Kreikan valtiovarainministeriö kiisti Reutersin tiedot.














