Kirjaudu ▼
 

Portugali saa seuraavan 4 miljardin tukierän

Portugali on täyttänyt kaikki maan tukiohjelmaan liittyvät vaatimukset, Portugalin valtiovarainministeri Vitor Gaspar sanoo.
Bloomberg
4.6.2012 13:25
33

Gasparin mukaan Portugali saa nyt 4,1 miljardin euron erän yhteensä 78 miljardin euron tukipaketista.

Tukiohjelman neljäs neljännesvuosittainen arvio saatiin tänään päätökseen, Lissabonissa toimittajille puhunut Gaspar sanoi. Portugalin hallitus ennustaa nyt maan bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna 0,2 prosenttia.

Gaspar kuitenkin totesi, että riskejä on edelleen. Erityisesti niitä aiheuttaa korkea työttömyys, joka aiheuttaa sosiaalitukeen liittyviä kustannuspaineita.

Portugali sopi viime vuoden toukokuussa Euroopan unionin (EU) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johdolla rakennetusta talouden tervehdyttämisohjelmasta. Portugali on saanut tähän mennessä noin 75 prosenttia sille luvatusta 78 miljardin euron taloustuesta.

Gasparin mukaan Portugalin valtionvelan odotetaan nousevan ensi vuonna 118 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hän myös huomautti, että sijoittajien luottamus Portugaliin on noussut. Maan hallitus työskenteleekin "ankarasti" mahdollistaakseen Portugalin paluun joukkolainamarkkinoille suunnitellun aikataulun mukaisesti.

∇ Mainos ∇
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (33)


Anonyymi
Onko niskalenkki?
Älä tyrki! 4.6.2012 14:49

Anonyymi
Portugali saa 4 miljardin lisävelan 78 miljardin velkapaketista. Lisävelka ei riitä pankkitukiin, mitä aikovat maksaa veronmaksajien pussista 6 miljardia. Pankkiirien holtiton luotonluonti kiinteistökuplan luomiseksi palkitaan.

(Korjaus artikkelin asiavirheesee)
Ossi63 4.6.2012 14:54

Anonyymi
Nyt tulee villi ennustus: euroalue hajoaa pian.
Vai mitä Bobrikovi j 4.6.2012 15:15

Anonyymi
Suomi Euroopan kela.
Kaikille muille pait 4.6.2012 15:17

Anonyymi
Hitto mikä löyhkä lähtee tosta velkapaskatunkiosta.
kaamee löyhkä 4.6.2012 15:26

Anonyymi
Onni Suomelle kuulua maksajiin eli euromaiden AAA-klubiin...
Pidetään aat kunnoss 4.6.2012 15:59

Anonyymi
Pienen ja köyhän EU:n jäsenmaan Portugalin pääBISNEKSET = viini ja sardiinit sekä KORKKI.


Siksi olisikin toivottavaa, että löytyisi sijoituksia, joilla Portugaliin saataisiin muutakin toimintaa.

Suosittelen kaikille Portugalia kesälomamatkan kohteeksi.

Kunnon väkeä, ystälällisiä, upea luonto, hienot kaupungit, hyvää ruokaa...!

Lopettakaa tuo vastenmielinen irvailu, kun maa on tosissaan pyrkinyt hoitamaan asioitaan kuntoon.
Harmaa talous 4.6.2012 16:32

Anonyymi
Hitto mikä löyhkä lähtee tosta velkapaskatunkiosta.


Ei, kyllä se löyhkä on siellä ihan sinun omatuottamaasi. Ota vastuu itsestäsi! Lopeta asiaton muiden soimaaminen.
Harmaa talous 4.6.2012 16:33

Anonyymi
Leikkiraha ei kauaa kelpaa maksuvälineenä.
vaihtotalous kasvaa 4.6.2012 16:40

Anonyymi
Nyt tulee villi ennustus: euroalue hajoaa pian.


Hajoaa vasta sitten kunhan kaikki raha jaomaisuus on bankstereilla, vielä ei ole.

Asiaa koitetaan salata retorisilla kukkasilla, kuten vastuunkanto yms. mutta tosiasia on, että kaikki halutaan velkaköyhiksi tasapäistettyä ja sitten laukeaakin pom-mi, kun despoottinen komissaaristo alkaa hallita tätä hullua dystopiaa, jossa 99 % on feodaaliorjia.
karmea tulevaisuus 4.6.2012 16:44
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä