Kirjaudu ▼
 

Fiva: Suomen finanssialan tilanne vakaa

Finanssivalvonnan mukaan Suomen finanssisektroin tila on vakaa.
Taloussanomat
31.5.2012 16:02
24

Suomen pankkisektorin vakavaraisuussuhde oli maaliskuun lopussa 15,0 prosenttia, kun se viime vuoden lopussa oli 14,2 prosenttia, Finanssivalvonta (Fiva) kertoo tiedotteessaan. Rahoitus- ja vakuutusryhmittymien yhteenlaskettu vakavaraisuus 1,8:aan aiemmasta 1,6:sta.

Fiva luonnehtii pankki- ja vakuutussektorien tilannetta Suomessa vakaaksi.

– Osakemarkkinoiden alkuvuoden nousu kasvatti työeläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sijoitustuottoja, mikä vaikutti vakavaraisuuteen myönteisesti. Osakekurssit ovat kuitenkin kääntyneet maaliskuun jälkeen uudelleen laskuun, mikä vaikuttaa suoraan vakuutuslaitosten vakavaraisuutta alentavasti, Fiva lasuuu.

Suomalaispankkien vakavaraisuuden laatu on Fivan mukaan vahva. Omat varat muodostuvat 95-prosenttisesti ensisijaisista omista varoista. Kaikkein korkealaatuisimpien rajoituksettomien ensisijaisten omien varojen eli niin sanotun ydinvakavaraisuuden (Core Tier 1) suhde oli 13,9 prosenttia. Vuodenvaihteessa sitten se oli 13,1 prosenttia.

Työeläkevakuutuslaitosten toimintapääoma kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2,8 miljardia euroa ja vastuuvelan määrään suhteutettu vakavaraisuusaste nousi 25,7 prosenttiin aiemmasta 22,0 prosentista. Keskimääräinen riskiperusteinen vakavaraisuusasema pysyi kuitenkin vuodenvaihteen tasolla eli 2,5:ssä, koska osakekurssien nousun aikana sijoitusten riskillisyyttä oli myös lisätty.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työeläkevakuutuslaitosten keskimääräiset sijoitustuotot kohenivat 4,7 prosenttiin, kun vuodenvaihteessa tuotto oli 3,0 prosenttia negatiivinen.

Henkivakuutussektorin toimintapääoma kasvoi 800 miljoonaa euroa ja oli 4,9-kertainen laissa säädettyyn vähimmäismäärään nähden, kun viime vuoden päättyessä toimintapääoma oli 4,0-kertainen vähimmäismäärään nähden. Riskiperusteinen vakavaraisuusasema vahvistui 2,9:ään aiemmasta 2,4:stä. Sijoitusten tuotto kasvoi 4,0 prosenttiin viime vuoden lopun 0,65 prosentista.

Vahinkovakuutussektorinsijoitukset tuottivat keskimäärin 3,5 prosenttia, mikä kasvatti yhtiöiden toimintapääomaa 400 miljoonaa euroa. Toimintapääoman määrä oli 4,2-kertainen laissa säädettyyn vähimmäismäärään nähden vuodenvaihteen 3,7-kertainen pääoman jälkeen. Riskiperusteinen vakavaraisuusasema vahvistui 2,0:aan aiemmasta 1,8:sta.

Tagit Fiva
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Paljonko on suomen pankki antanut pankeille rahaa vakavaraisuusvaatimuksiin?
Nimetön 31.5.2012 16:14

Anonyymi
Tällainen tiedonanto on täysin komission politiikan mukainen.

Vasta päinvastainen olisi uutinen.
Nimetön 31.5.2012 16:15

Anonyymi
Toistan: jos 3% tallettajista kävelee pankkiin ja nostaa talletuksensa, pankkien ovet napsahtavat lukkoon päiviksi, ehkä viikoiksi.

Basel III, my ass!!
Nimetön 31.5.2012 16:15

Anonyymi
Viimeksi viralliset tahot vakuuttelivat näin vuonna 1990. Ja sen jälkeen asuntojen hinnat putosivat alle puoleen ja useita pankkeja meni nurin.
Suomen pankkikriisi 31.5.2012 16:16

Anonyymi
No ni nyt suurenee bonukset vai oisko ekstra bonuksien aika. Äh kummatkin, mitä sitä leikkimään, hilloa riittää.

Käteisen hovi herätyyyysss ja tienaamaan (rahaa jakamaan).
xcvb 31.5.2012 16:17

Anonyymi
Byrokraatit ovat irtaantuneet todellisuudesta.

Jos tuulipukukansa hakee nollakorkoista lainaa ilman omia säästöjään, niin hälytyskellojen tulisi soida.
asuntolainan osuus m 31.5.2012 16:20

Anonyymi
Nykyiset luvut eivät kerro mitään.
Kun tilanne alkaa heiketä, niin pankit ovat nopeammin konkurssissa kuin byrokraatit ehtivät sanoa 'stressitesti'.

Kansalaisten ja valtion velkamäärä kertoo oleellisen tulevasta romahduksesta.
velkakupla poks 31.5.2012 16:20

Anonyymi
Raportti ei kerro ollenkaan sitä, että Suomessa on pankeista tällähetkellä enemmän velkaa ulkona, kuin Suomessa on talletuksia.

Nordea ja Sampo ovat ylilainoittaneet toiminta-aluettaan. Nordeaan LDR ratio on yli 180%, Danskella 220%, Osuuspankilla ???

http://www.zerohedge.com/news/what-europes-loan-deposit-ratios-look

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/03/23/raportti-varoittaa-pankeilla-liian-paljon-lainaa-suomessa/201225806/12

ja

Myös osuuspankki on antanut 16 Mrd Euroa enemmän lainoihin mitä heillä on talletuksia, ks. tuolta sivu 3

http://www.fkl.fi/materiaalipankki/julkaisut/Julkaisut/Pankit_Suomessa_2011.pdf
Herätys ! 31.5.2012 16:22

Anonyymi
Hmm!
Käsittääkseni jotkut noista laitoksista sijoittivat Facebookkiin.
Jännää odotella seuraavaa tiedotetta.
Ennustajaoraakkeli 2 31.5.2012 16:26

Anonyymi
Ja tämä sama virasto antoi kaikille EU-pankeille vihreää valoa stressitesteissä!
Pari kuukautta myöhemmin koko Irlannin pankkisektori oli nurin.
luotettavuus vaakala 31.5.2012 16:31
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä