Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: Pahin ei toteutunut luokituslaskuissa

Lehtikuva
Analyytikko: Pahin ei toteutunut luokituslaskuissa
Suomen ja muiden Pohjoismaiden pankkien luokituslaskut kertovat talouden heikosta jamasta. Erikoista dramatiikkaa niihin ei kuitenkaan liity, sanoo Handelsbankenin pääanalyytikko Matti Ahokas. Hänen mukaansa pahemminkin olisi voinut käydä.
Riikka Kalmi
31.5.2012 17:00
14

Handelsbankenin pääanalyytikon Matti Ahokkaan mukaan luottoluokitusyhtiö Moody'sin ilmoitus laskea Pohjola Pankin ja OP-Pohjola -ryhmän luottoluokituksia sekä Moody'sin ja Standard & Poor'sin ilmoitukset Danske Bankin ja Sampo Pankin luokitusten laskuista eivät kerro siitä, että jotain erikoista olisi tapahtunut hiljattain Pohjoismaisella pankkirintamalla.

Hän sanoo, että kyseessä on kehityskulku, jossa lähes kaikkien eurooppalaisten pankkien luottokelpoisuutta on laskettu.

– Luokitusten tasoa on laskettu lähes kaikissa pankeissa. Tämä on ymmärrettävääkin nykyisen aika heikon talouskehityksen vuoksi, Ahokas sanoo Taloussanomille.

Ahokas muistuttaa, että pohja luokituslaskuille luotiin jo helmikuussa.

– Moody's ilmoitti, että he voivat laskea lähes kaikkien eurooppalaispankkien luottokelpoisuutta ja ilmoittivat myös, kuinka paljon luottokelpoisuuden laskut suurin piirtein olisivat.

Moody's asetti helmikuussa tarkkailuun Pohjola Pankin taloudellista vahvuutta kuvaavan BFSR-luokituksen. Tätä ennen, jo edellisvuoden elokuussa, tarkkailuun asetettiin OP-Pohjola ryhmän BFSR-luokitus, Pohjola Pankin pitkien luottojen luokitus ja Pohjola Vakuutuksen taloudellista vahvuutta koskeva luokitus.

Pelättyä maltillisempia
luokituslaskuja

– Nämä luokituksen laskut ovat olleet maltillisempia, kuin mitä ne pahimmassa skenaariossa olisivat voineet olla. Esimerkiksi Pohjolan luokituksesta Moody's totesi aiemmin, että sitä voidaan laskea yksi tai kaksi pykälää. Dansken luokitus laski kaksi luokitusluokkaa, kun puhuttiin, että se voisi laskea maksimissaan kolme, Ahokas sanoo.

Pohjola Pankin pitkien luottojen luokitus aleni tasolta "Aa2" tasolle "Aa3". Lyhyiden luottojen luokitus sekä taloudellista vahvuutta kuvaava luokitus säilyivät ennallaan. Koko OP-Pohjola-ryhmän taloudellista vahvuutta kuvaava luokitus laski B-:stä C:hen. Lisäksi Moody's laski ryhmään kuuluvan Pohjola Vakuutuksen taloudellista vahvuutta kuvaavaa luokitusta A2:sta A3:een.

Danske Bankin luokituksen Moody's laski kahdella pykälällä A2:sta Baa1:een. Sampo Pankin luokitus laskettiin A1:stä A2:een. Myös Jyske Bankin, Sydbankin, Spar Nord Bankin ja Ringkjobing Landbobankin luokitusta laskettiin. Standard & Poor's laski eilen Dansken Bankin pitkäaikaisen varainhankinnan luokituksen tasolle A- aiemmalta tasolta A.

Pohjola Pankki
vielä hyvällä tasolla

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ahokkaan mukaan Pohjola Pankin luokitus on hyvällä tasolla luokituslaskun jälkeenkin.

– Pohjoismaissa Aa3 -taso on Handelsbankenilla, Nordealla ja Pohjola Pankilla. Tämä on kansainvälisessä ja Euroopan mittakaavassa erittäin hyvä taso. Voi sanoa, että tämän luottokelpoisuuden omaavia pankkeja on Euroopassa on alle kymmenen.

Tanskassa pankeilla on isompia ongelmia ja Danskekin on päätynyt B-luokkaan.

Markkinatkaan eivät juuri hätkähtäneet luokituslaskuista. Ahokkaan mukaan markkinareaktiot Pohjolan, tanskalaispankkien ja aiemmin luottoluokituksen laskusta ilmoittaneiden ruotsalaispankkien osalta ovat olleet kokonaisuudessaan hyvin pieniä.

– Velkapuolella on nähty muutaman korkopisteen liikettä seniorilainoissa ja vakuudellisissa lainoissa, hän sanoo.

Ahokas katsoo, että luokituslaskut tulevat aina vähän jälkijunassa siihen nähden, että esimerkiksi CDS -luottoriskijohdannaisten markkinoilla pankkien riski hinnoitellaan päivittäin. Siksi maltilliset luottoluokituksen laskut eivät juurikaan tuo muutoksia esimerkiksi pankkien kuluttajilta perimiin marginaaleihin ja kuluihin.

– Markkinat ovat jo hinnoitelleet riskit ja ne näkyvät jo pankkien hinnoissa yrityksille ja kuluttajille.

Pitkäaikaisen rahoituksen hinta pankeille on kallistunut finanssikriisistä lähtien. Iso merkitys rahoituksen kallistumiseen on ollut myös säätelyllä, jossa pankkien riskejä on pyritty suitsimaan kannattavuuden kustannuksella.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (14)

Sivut:1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tämä kertoo miten vaikea tilanne on. Vielä ei ole edes lama kunnolla alkanut ja luokitukset ropisevat vauhdilla.
Luottotappiot alkavat nakertaa pankkeja kunnolla vasta ensi vuonna kun Kataisen ja Urpilaisen uhkapeli kaatuu niskaan.
Pelätään pahinta, to 31.5.2012 20:50

Anonyymi
Pahin ei toteutunut, mitenkä paha sen tulee olla, että se ei ole katastrofi? Pahinta Suomelle on ollut se kun liityimme EU:hun, se virhe on tullut ja tulee meille kalliiksi. Koko meidän hyvinvointijärjestelmä on rapautunut ja rapautuu edelleen. Maanteiden kunnon voi jokainen nähdä ja ihmetellä mistä se johtuu, kai tietenkin autolijoista, joita on liikaa. Entisestä hyvinvointiyhteiskunnasta on siirrytty pahoinvoinnin puolelle ja sen näkee ihmisten käyttäytymisestä; minä itse mentaliteetti ja narsistien lisääntyminen ovat vain oire siitä.
mieti ketä äänestät 1.6.2012 7:55

Anonyymi
Mielenkiintoista nähdä miten Katainen ja Kokoomus ovat suunnitelleet suomalaisen pankkituen. Siihen menee ehkä 10 miljardia. Tämä ehditään kammeta markkinoilta jos ripeästi toimitaan ennen Suomen valtion konkurssia 2013-2014.
Kreikan tiellä 1.6.2012 8:55

Anonyymi
Pankkityöntekijän kannattaa nyt tehdä Mörttiset eli ottaa jalat alle ja etsiä joku muu työ.
Saneeraukset alkavat ja pääomittamisien jälkeen fuusiot.
Pankkikriisi II 1.6.2012 9:00
Sivut:1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä