Suomen rahalaitosten kunto heikkeni maaliskuussa
Suomessa toimivien rahalaitosten kunto heikkeni maaliskuussa. Tieto käy ilmi Suomen Pankin tuoreista tilastoista euroalueen rahalaitosten tunnusluvuista.
Suomessa konttoriaan pitävien pankkien ja muiden rahalaitosten yhteenlaskettu tase kasvoi 615,7 miljardista eurosta 641,6 miljardiin euroon ja antolainaus euroalueelle 268,3 miljardista eurosta 299,4 miljardiin euroon. Samalla rahalaitosten talletukset kasvoivat 158,5 miljardista eurosta 163,9 miljardiin euroon, mutta omat varat supistuivat 26,5 miljardista eurosta 25,7 miljardiin.
Suomen rahalaitosten omien varojen suhde taseeseen eli omavaraisuusaste laski neljään prosenttiin helmikuun 4,3 prosentista. Vastaavasti pankkien euroalueelle suunnattu antolainauksen suhde talletuksiin kasvoi 169,3 prosentista 182,7 prosenttiin.
Suomen rahalaitosten taseen kasvun taustalla lienee Nordea Pankki Suomen päätös keskittää pohjoismaisen pankkikonsernin johdannais- ja arvopaperikauppa Suomeen. Taloussanomat kertoi toukokuun alkupuolella, että Nordea Pankki Suomen tase paisui vuoden 2009 lopusta vuoden 2011 loppuun yli 80 prosenttia eli lähes 180 miljardia euroa.
Rahalaitosten omien varojen supistumisen taustalla saattaa olla osingon irtoaminen yhtiöistä.
”Omavaraisuusaste
laskenut trendinomaisesti”
Suomen Pankin tilastot ovat rahapoliittisen päätöksenteon tueksi kerättyjä lukuja euroalueen rahalaitosten tilasta. Luvut eivät ole riskipainotettuja eivätkä siten anna kokonaisvaltaista kuvaa rahalaitosten vakavaraisuudesta.
– [Tilastot] eivät sovellu kansallisten pankkijärjestelmien taloudellisen tilan tarkasteluun, Suomen Pankki ja Finanssivalvonta sanoivat reilu kuukausi sitten.
Suomen Pankin tilastot kattavat talletuspankkien lisäksi myös muut luottolaitokset ja rahamarkkinarahastot, viranomaiset kertoivat.
Keskuspankki ilmaisi kuitenkin huolensa Euro & talous -julkaisussaan toukokuun alkupuolella.
– Toisaalta markkinatoimijat ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota riskipainottamattomiin vakavaraisuusmittareihin. Suomen pankkisektorin oman pääoman ja taseen suhde, omavaraisuusaste, on laskenut trendinomaisesti finanssikriisin jälkeisinä vuosina, Suomen Pankki kirjoitti.













