Kirjaudu ▼
 

FT: EKP kieltäytyy pääomittamasta Bankiaa

REUTERS/Andrea Comas
FT: EKP kieltäytyy pääomittamasta Bankiaa
Espanja haluaisi EKP:n pääomittavan Bankiaa 19 miljardilla eurolla. Keskuspankki suhtautuu lehtitietojen mukaan suunnitelmiin jyrkän kielteisesti.
Taloussanomat–Bloomberg
30.5.2012 13:15
46

Euroalueen keskuspankki EKP on kieltäytynyt jyrkästi pääomittamasta vakavissa ongelmissa olevaa espanjalaispankkia Bankiaa, talouslehti Financial Times kertoo virkamieslähteisiin viitaten.

Espanjan suunnitelmana on pitää Bankia pystyssä EKP:ltä saatavan rahoituksen turvin, mutta keskuspankki ei ole syttynyt ajatukselle lainkaan. FT:lle asiasta kertoneet virkamieslähteet pitävät suunnitelmaa EKP:n kannalta mahdottomana hyväksyä.

Espanjan suunnitelman mukaan Bankian emoyhtiöön pumpattaisiin Espanjan valtionvelkakirjoja yhteensä 19 miljardin euron arvosta, ja EKP ostaisi sitten velkakirjat käteisellä lyhytaikaisen rahoitusohjelmansa mukaisesti.

Näillä toimenpiteillä vältettäisiin rahan hankkiminen Bankialle lähes sietämättömällä tasolla olevilla markkinakoroilla. Espanjan kymmenvuotisen joukkovelkakirjan korko nousi maanantaina yli 6,5 prosenttiin ja laski tiistaina vain vähän.

EKP:n mukaan Bankia tarvitsee kunnollista pääomittamista. Virkamieslähteiden mukaan Madridin suunnitelmat joukkovelkakirjojen avulla EKP:ltä saatavasta rahoituksesta saattaisivat kuitenkin rikkoa Euroopan unionin (EU) rahapolitiikan ja keskuspankin jäsenmaille antaman rahoituksen sääntöjä.

EKP:n jyrkkä suhtautuminen espanjalaisten suunnitelmaan tuli julki samaan aikaan Espanjan keskuspankin pääjohtajan Miguel Angel Fernández Ordóñezin ennenaikaisesta erosta saadun tiedon kanssa. Fernández Ordóñez jättää tehtävänsä 10. kesäkuuta, kuukautta ennen suunniteltua lähtöajankohtaa.

Espanjan hallituksen vírkamieslähteet sanovat FT:n mukaan, että Portugalin, Kreikan ja Irlannin hätärahoituspaketit ovat olleet katastrofeja, eikä Espanja suostu samanlaiseen sekaantumiseen sen asioihin. Virkamiesten mukaan Espanja on toteuttanut Brysselin vaatimat reformit, ja nyt EKP:n on autettava sitä hädässä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Espanjan hallitus haluaisi EKP:n käynnistävän jälleen joukkovelkakirjojen osto-ohjelmansa. Lisäksi Espanja haluaisi tehdä kesällä toimintansa aloittavasta Euroopan vakausmekanismista (EVM) pankkien pääomittamisvälineen.

EKP kommentoi asiaa keskiviikkona kiistämällä lehtitiedot ja sanomalla, ettei asiasta ole puhuttu lainkaan.

EKP:n mukaan Espanja ei ole lähestynyt sitä "suuren espanjalaispankin uudelleenpääomittamissuunnitelmilla". EKP ei ole myöskään ottanut espanjalaisviranomaisen suunnitelmiin minkäänlaista kantaa, keskuspankki sanoi sähköpostilausunnossaan.

– EKP on valmiina antamaan neuvoja tällaisten suunnitelmien kehittämisessä, pankki kommentoi.

Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (46)

Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos näin, niin EKP tekee jotain oikeinkin.
löytää se sokeakin k 30.5.2012 16:26

Anonyymi
Konkkaan vaan ja Espanjan kämpät myyntiin päivän hinnalla!


Millä rahalla suomalaiset persaukiset niiitä ostelevat? Ai niin, velaksi.
Nimetön 30.5.2012 16:56

Anonyymi
Jos EKP pitää sanansa ja kuten tulee pitää, niin vihdoinkin oikeaa puhetta ja päätöksiä siltä. Avittakaa Suomen politiikot EKP:n jyrkkää kantaa!!!!
LOPPU VENKOILUILLE 30.5.2012 17:01

Anonyymi
Konkkaan vaan ja Espanjan kämpät myyntiin päivän hinnalla!


Millä rahalla suomalaiset niitä ostelisivat? Ai, anteeksi: velkarahalla...
Nimetön 30.5.2012 17:02

Anonyymi
Olisiko Banco de Espana ja Nokia ns. Bankia?
Nimetön 30.5.2012 17:19

Anonyymi
Helppo nakki.

EKP ostaa Espanjan velkakirjoja n 20 miljardilla tänään. Tuoreita juuri liikkeelle laskettuja. Korkoa on taattua EKP tasoa eli noin o, jotain%
Huomenna Espanjan valtio pumppaa satttumalta n 19 miljardia europesetaa Bankiaan.

Kaikki voittaa.
EKP ei ole tukenut Bankiaa
Espanjan sai "markkinoilta" rahaa jolla tukea maan pankkisektoria. Hyvällä korolla. Siitä saa hyvän uutisen.
Bankia saa jatkoaikaa.
Bankian velalliset eivät saa pennikään vaan velanmaksu jatkuu entiseen malliin.

Näinhän se menee. Taas kerran.
raipe 30.5.2012 18:55
Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä