Kirjaudu ▼
 

Nyt paljastui, kuka kääri Kreikka-potin veroparatiisiin

REUTERS/Yiorgos Karahalis
Nyt paljastui, kuka kääri Kreikka-potin veroparatiisiin
Sijoitusrahasto Dart Management sai Kreikalta tiistaina lähes 400 miljoonaa euroa, kertoo New York Times -lehti. Kreikka maksoi pois velkojaan, joita ei järjestelty uudelleen maaliskuussa. Arvion mukaan Dart Management tienasi liikkeellään noin 160 miljoonaa euroa.
Taloussanomat
16.5.2012 14:35
115

Kreikka kertoi tiistaina maksaneensa 436 miljoonaa euroa erääntyviä velkakirjojaan sijoittajille, jotka eivät suostuneet yksityisen sektorin Kreikan velkakirjojen vaihtoon maaliskuussa. Yhdysvaltalaislehti New York Times kertoo, että suurin osa rahoista meni Dart Management -riskisijoitusrahastolle.

NYT:n mukaan jopa 90 prosenttia summasta valui Dart Managementin kirstuun Caymansaarille. Tämä tarkoittaa, että rahasto sai Kreikan velkakirjoista hieman alle 400 miljoonaa euroa. NYT kertoo, että lehden tiedot perustuvat ensikäden lähteisiin.

Caymansaarten veroparatiisissa operoiva Dart Management on yksi maailman tunnetuimmista "korppikotkarahastoista". Rahastot ostavat konkurssin partaalla olevien valtioiden velkakirjoja, ja jos velat jäävät maksamatta, rahastot haastavat valtiot oikeuteen.

Yleensä korppikotkarahastot ostavat ongelmavelkakirjoja 60–70 prosentilla niiden nimellisarvosta. Jos valtio maksaa velat täyteen arvoonsa, tekevät rahastot suuret voitot. Esimerkiksi kyseisessä tapauksessa Dart Managementin voitot olisivat noin 160 miljoonaa euroa.

Dart Managementin onnistuminen saattaa ruokkia korppikotkarahastojen saaliinhimoa. Kreikka voi joutua järjestelemään velkaansa vielä uudemman kerran. Lisäksi sijoittajilla on hallussaan Kreikan uudelleenjärjestelemättömiä velkakirjoja noin kuudella miljardin dollarin edestä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kreikkalaisviranomaiset sanoivat tiistaina, että pääsyy velkojen maksuun oli maassa vallitseva hallituskriisi. Kreikassa ei ole toimivaa hallitusta, ja maassa järjestetään kesäkuussa uudet parlamenttivaalit. Velkojen laiminlyönti ja siitä mahdollisesti seuranneet oikeudenkäynnit olisivat mahdollisesti tyrehdyttäneet Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) Kreikalle maksaman tuen ja sinetöineet Kreikan eron eurosta.

– He saivat meidät kiinni heikommillamme, Kreikan väistyvän hallituksen pääministerin Loukas Papadimoksen vanhempi taloudellinen neuvonantaja Gikas Hardouvelis sanoi.

– Tästä ei voi tehdä johtopäätöksiä kuitenkaan tulevan suhteen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (115)


Anonyymi
Kukas nämä rahastot sitten omistaa, nimiä ruutuun!, olisi kiva tietää että kuka/ketkä siellä kulisseissa pakottaa suomenkin tukemaan jättilainoilla konkurssivaltioita!


Samaa tuumailin - ja arvaan, että Onassikset sun muut Papapololopopoukset..

Kreekuilla on 4.000 kauppalaivaa maailman merillä.
Niillä tienaa.

Kuin myös korppikotkarahastoilla..
Rahalla saa ja laiva 16.5.2012 15:17

Anonyymi
Kukas nämä rahastot sitten omistaa, nimiä ruutuun!, olisi kiva tietää että kuka/ketkä siellä kulisseissa pakottaa suomenkin tukemaan jättilainoilla konkurssivaltioita!
Lare 16.5.2012 15:17

Anonyymi
Korppikotkarahasto on hyvin osuvasti sanottu. Näille ne veronmaksajien rahat loppupeleissä päätyy.


Pikavippi-firma ?
:) :) 16.5.2012 15:18

Anonyymi
Taitaa olla omia "korppikotkia", maantapa on maksella itselle tiliä ulkomaisella pääomalla.
Pena2 16.5.2012 15:22

Anonyymi
Katainen syötti suomalaisten miljardit korppikotkille! Kerrassaan mahtavaa bisnestä?

Hip hei, tämä on vasta alkusoittoa kaikkienaikojenmegakusetukseen joka tulee olemaan se viimeinen.
ps. jykällä on provi 16.5.2012 15:24

Anonyymi
Jos me hyökätään Ceyman saarille.Ei siellä ole ? :kaan jossain muualla ne rahat on.
Siis kyllä tollainen saari voidaan pommitaa maan tasalle,mutta sieltä ei löydy euroakaan,meidän lainaamia Kreikalle.
Kiitos jo riitti 16.5.2012 15:30

Anonyymi
Ei ole minun syyni että talo tuhoutui - en tehnyt mitään. Sanoi Gorgos kun talonsa sytytti ja katseli kun paloi.
Einari 16.5.2012 15:31

Anonyymi
Jos Kreikka on ottanut lainaa rahastolta, on ihan kohtuullista, että sijoittaja saa rahansa takaisin.

Syyllinen on Kreikka, joka on lainan ottanut.

Se on sitten suomalaisten oma valinta, jos ovat sen takaisin maksamiseen osallistuneet. Kai Kreikka olisi voinut mennä lainastaan oikeuteen, ja sitten oikeuden päätöksellä rahasto olisi perinyt omansa jotenkin sieltä Kreikasta. Ei Suomen ole pakko olla näissä mukana. Ei Suomen ole pakko vastata Kreikan lainoista.

Rahasto on ammattimaisesti ja pätevästi hoidettu. Ei tehnyt Kreikan lain alaisia sopimuksia, joten pystyi hakemaan omansa. Tässä voisi tietysti kysyä Jutalta, mitä lakia niihin hänen takuuksiinsa sovelletaan?? Olennainen kysymys.
Harmaa talous 16.5.2012 15:32

Anonyymi
Pienemmässä mittakaavassa noita kutsutaan pikavippiyrityksiksi...
Masa 16.5.2012 15:37

Anonyymi
Jäävuoren huippu.

Meneillään on suuri veroparatiisivedätys. Kreikka on vain väline, euromaiden veronmaksajat maksajina ja kreikkalainen 'keski- ja alaluokka' kärsijöinä.

Vanha, häikäilemätön pankkieliitti, rahan luonnin monopolioikeuden saaneet roistot käsikirjoittajana ja ohjaajana.


Saat tuon kaiken kuulostamaan siltä, kuin viatonta ja sinisilmäistä Kreikkaa olisi vedätetty oikein olan takaa eikä sillä itsellä ole osaa eikä arpaa asiaan....
Kandeis kai katsoa p 16.5.2012 15:40
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä