HS: Suomalaisten epäilykset euron suhteen kasvussa
Gallupin mukaan enää reilut puolet eli 56 prosenttia suomalaisista kannattaa euron ottamista käyttöön kaikissa unionin jäsenmaissa, kun kolme vuotta sitten laajenemista kannatti 76 prosenttia.
TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan aiempaa useampi suomalainen pitää EU:n vaikutuksia maahanmuutossa ja kansantaloudessa Suomelle kielteisinä.
Suomalaisista 42 prosenttia arvostelee unionin aikaansaannoksia kansantaloudessa, kun vuonna 2009 tätä mieltä oli vain 30 prosenttia. Maahanmuutossa unioni saa sapiskaa 34 prosentilta kansalaisia, kun kolme vuotta sitten näin ajatteli 24 prosenttia.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoo, etteivät suomalaiset tekisi "hätiköityjä" päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista.
– Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, hän sanoi kommentoidessaan kyselytuloksia HS:lle.
Niinistön mukaan EU on joutunut osin syntipukin asemaan talouskriisissä.
– Tämä läntinen velkaantumiskriisi on haluttu välillä ymmärtää vain eurokriisiksi, mutta minusta se on virhe. On kyse länsimaisen elämäntavan kriisistä, kulutuksen ja ansaintakyvyn epäsuhdasta. Se ei koske vain euroaluetta, vaikka toki eurossa on niitäkin maita, jotka eivät ole asioitaan hoitaneet. Nyt pitää toivoa että ne saavat asiansa kuntoon, Niinistö sanoi.













