VM:n virkamies: Pankkijärjestelmä kaipaa remonttia
Eurokriisi on kasvattanut eri maiden keskuspankkien välisiä rahavirtoja huomattavasti, kun pääomat ovat paenneet kriisimaista vakaampiin valtiohin. Ali- ja ylijäämiä on tasattu euroalueen sisäisellä Target-järjestelmällä, mutta nyt pankkien väliset saatavat ovat kiepsahtaneet vinksalleen.
Jatkuva epätasapaino pankkien tileillä kielii siitä, että euroalueen pankkijärjestelmä kaipaa uudistamista, kirjoittaa valtiovarainministeriön rahapoliittinen asiantuntija Ossi Leppänen taloustutkijoiden perustamalla VoxEU-sivustolla.
Itse Target-järjestelmä, jonka kautta keskuspankkien ali- ja ylijäämiä tasataan, ei ole Leppäsen mukaan ongelmien lähde vaan oleellinen osa eurojärjestelmää.
– Toisaalta jos jatkuvasti ilmenee suuria ja pysyviä tasapainon häiriöitä, ne kielivät merkittävistä markkinajännitteistä, jotka täytyy analysoida ja korjata, Leppänen kirjoittaa.
Näitä jännitteitä on Leppäsen mukaan syntynyt, kun Euroopan pankit ovat ajatuneet rahoitusvaikeuksiin ja muuttaneet periaatteita, joilla ne lainaavat rahaa toisilleen. Riskimaiden pankeista raha pakenee turvallisiin maihin, ja riskimaiden pankit joutuvat turvautumaan vahvasti keskuspankkirahoitukseen.
Vaihtoehtoja on, ja
jotain on tehtävä
Epätasapainoa voidaan korjata monin tavoin, Leppänen arvioi.
Luonnollisin vaihtoehto hänen mukaansa olisi, että pankkien väliset markkinat toimisivat soljuvasti, mutta se vaatii täyttä luottamusta pankkien välillä.
– Toinen pysyväisluonteisempi ratkaisu olisi siirtää omaisuutta ja lainapaketteja horjahtelevista pankeista vakaisiin niin, että ne kompensoitaisiin markkina-arvon mukaisesti, Leppänen kirjoittaa.
Tämän kaltainen ratkaisu vaatisi jonkinlaisen markkinamekanismin luomista, hän huomauttaa. Tärkeintä olisi kuitenkin korjata perustavaa laatua oleva epätasapaino pankkien keskinäisessä rahoituksessa.
Perustavammat ongelmat voitaisiin korjata, jos riskimaiden pankit saisivat vähentää velkaansa ja myös pienentää kokoaan varovaisesti pidemmän ajan kuluessa. Toteutettaisiinpa tämä sitten markkinoiden tai euroalueen toimesta, tärkeää olisi riittävän hidas aikataulu, jotta rahan virta Euroopassa ei pysähtyisi.
Leppänen painottaa, että mitä pidempään epätasapaino jatkuu, sitä enemmän vaikeuksissa olevat pankit tarvitsevat keskuspankkien rahoitusta tai muuta julkista tukea.











