Kirjaudu ▼
 

Nordea: Eurokriisissä EKP:n vauhdittama ”honeymoon” ohitse

Hannelore Foerster/Bloomberg
Nordea: Eurokriisissä EKP:n vauhdittama ”honeymoon” ohitse
Hiljaiselo eurokriisissä on jälleen päättynyt, arvioi Nordea viikkokatsauksessaan. Tämä johtuu siitä, että Euroopan keskuspankin toimet eivät riitä enää pönkittämään sijoittajien luottamusta.
Taloussanomat
16.4.2012 10:38
49

Espanjan ja Italian korot ovat laskeneet vuoden alkupuolella, kun Euroopan keskuspankin tukitoimet ja maiden uusien hallitusten säästölupaukset palauttivat sijoittajien uskon maiden kykyyn ratkoa velkaongelmiaan.

– Näyttää kuitenkin siltä, että keskuspankkilähtöinen eurokriisin ”honeymoon” on taas ohi, sillä maaliskuun lopulta korot ovat kääntyneet ylöspäin. Syynä ovat olleet erityisesti huolet Espanjan kyvystä kääntää budjettinsa tasapainoisemmaksi tavoitteiden mukaisesti, Nordea toteaa.

Espanjan hallitus ilmoitti jo vuoden alkupuolella, että se ei pääse budjettialijäämätavoitteeseensa tänä vuonna. EU:n kanssa päädyttiin kompromissiin, jossa säästötoimia lisätään entisestään, vaikka tavoiteltuun alijäämään ei päästäkään. Menneellä viikolla Espanjan hallitus julkisti uusia säästöjä kymmenen miljardin euron arvosta. Ne eivät kuitenkaan riittäneet vakuuttamaan markkinoita.

Espanjan kymmenen vuoden lainakorko onkin noussut kuukaudessa vajaasta viidestä prosentista lähelle kuutta prosenttia.

Voimakkaat säästötoimet painavat Espanjan taloutta, mikä paisuttaa valtion alijäämiä ja kasvattaa säästötarpeita entisestään. Talous on siis ajautunut noidankehään. Lisäksi sijoittajat ovat huolissaan siitä, ovatko kaikki Espanjan mahdolliset ongelmat tulleet jo julkisuuteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Puheenaiheiksi ovat nousseet esimerkiksi Espanjan aluehallinnon velat ja maan heikot kiinteistömarkkinat ja niiden mahdolliset vaikutukset pankkeihin, jos tappioita joudutaan kirjaamaan paljon.

– Pahimpia pelkoja kuitenkin helpottaa Euroopan keskuspankin viime talvena lähettämä signaali, että tiukan paikan tullen EKP on valmis tulemaan avuksi.

Eurokriisin lopullinen ratkaisu vaatii kuitenkin aikaa, joten etenemistä tullaan testaamaan vielä monta kertaa, Nordea arvioi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (49)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Honeymoon ohi, mutta Suomineito ehdittiin panna paksuksi. Isä häipyi, joten laskut ja saatavat kaatuvat sinisilmäisen ja hyväuskoisen Suomineidon päälle.
Konkkaa pukkaa 16.4.2012 10:45

Anonyymi
Yeah, we are back in the business!
Siilinjärven talousn 16.4.2012 10:46

Anonyymi
Heh.
--- 16.4.2012 10:46

Anonyymi
LTRO epäonnistu jonka maksatte 100% + poltetun kullan.
Velka köyhdyttää. 16.4.2012 10:49

Anonyymi
Tämä etene juuri niikuin Soini sanoi sen etenevän ja menevän. Kun edes joku kuuntelisi järjen ääntä.
Nimetön 16.4.2012 10:50

Anonyymi
Nou hätä. Kansa luottaa 100%:sesti hallituksen osaamiseen talousasioissa.
Ollos huoleton, poik 16.4.2012 10:50

Anonyymi
jatkuuko hulluus??
Nimetön 16.4.2012 10:52

Anonyymi
Suomi hölmölä putoo kyydistä 3 vuoden päästä.
Tämä maa on imutettu silloin tyhjiin ja ei ole varaa pysyä kyydissä mukana.
Käteinen hikoilee silloin ja selittelee Urpilaisen kanssa mitä tulikaan tehtyä.
Nuo 2 maata Espanja Italia on mahdoton enää pelastaa.
Käteisen pitää myydä koko Suomi vielä jos aikoo pyrkyryyttä jatkaa.
loppuis jo tämä hölm 16.4.2012 10:52

Anonyymi
Missä viipyy Kataisen, Rehnin ja asuntoguru Rytkösen rauhoittava lausunto?
Nimetön 16.4.2012 10:52

Anonyymi
Espanjan kymmenen vuoden lainakorko onkin noussut kuukaudessa vajaasta viidestä prosentista lähelle kuutta prosenttia.


Meni yli 6% jo. Ei PIIGS-mailla ole mitään mahdollisuutta nousta velkasuosta omin voimin. Jos EKP ei niiden velkoja maksa, ovat ne kaikki konkurssissa.

Euro on siis joka tapauksessa tuomittu. Varoja ei kannata euroissa pitää, mutta velkaa siinä kannattaa ottaa. Tosin velan kanssa pitää olla tarkkana sikäli, että velkasopimuksessa pitää olla oikeat ehdot euron hajotessa.

Jos nyt ottaa 30-vuoden lainaa, voi olla jokseenkin varma, että lainaa ei euroissa pois makseta.
Nimetön 16.4.2012 10:53
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä