Käteisen saatavuus ei saisi nykytasoltaan merkittävästi enää alentua, sanoi Fivan johtaja Anneli Tuominen tänään tiedotustilaisuudessa.
Nykyisessä lainsäädännössä pankkeja ei ole velvoitettu huolehtimaan asiakkaidensa käteisen saatavuudesta. Tuominen väläyttää lainsäädäntötoimia, joka pakottaisi pankit tarjoamaan asiakkailleen käteistä konttoreissa.
Pankit eivät halua ihmisten käyttävän keskuspankkirahaa, seteleitä ja kolikoita, koska heillä pitää olla keskuspankin tilillä sama määrä vakuuksia joka ihmisillä on lompakossa varoja ja lisäksi he joutuvat maksamaan ohjauskorkoa, tällä hetkellä kai 1 %, lainatessaan setelit ja kolikot em. vakuuksia vastaan keskuspankista.
Sadan euron setelistä patjan alla koituu pankeille tällä hetkellä vuodessa 1:n euron korkokulut vuodessa ja mikä ikävintä, pankin on täytynyt sitouttaa eli alunperin lainata sata euroa, osakkeenomistajilta, voittovaroistaan, rahamarkkinoilta, ja sillä lainalla ostaa esimerkiksi valtion velkakirjoja, jotka sitten ovat vakuutena keskuspankissa setelilainaa vastaan.
Käyttelytilit, joita ihmiset pitävät talletuksina, eivät ole talletuksia. Ne ovat pankin elektronisessa muodossa olevia tilivelkoja asiakkaille, jotka pankin on pyydettäessä, on demand, vaihdettava keskuspankkirahaksi, seteleiksi ja kolikoiksi.
On hyvin tunnettu tosiasia muille paitsi kansalaisille, ettei pankissa ole rahaa.
Kun kansalaiset ovat itse velkaa pankille, pankilla on tästä taseessaan kirjaus, saatavissa. Taseessa on kaksi puolta, saatavat ja velat. Saatavat, se mitä asiakkaat ovat velkaa pankille, asiakkaiden luotot, ovat pankin varoja, joiden maturiteetti ulottuu vuosien, vuosikymmenien päähän.
Pankit velat asiakkailleen ovat usein käyttelytileillä, joiden maturiteetti on "pyydettäessä maksettava velka keskuspankkirahana". Kansalaiset ymmärtävät hyvin, ettei heidän velkansa pankille, pankin saatavat, ole pankissa olemassaolevia varoja vaan velkakirjoja. Sen sijaan kansalaisten päähän ei vain mene, että käyttelytilit ovat pankin velkoja asiakkailleen aivan samalla tavalla kuin heidän velkansa pankeille, eivät pankissa olevaa rahaa.
Käyttelytilit ovat velkaa, joka on maksettava pyydettäessä, niiden maturiteetti on vain erilainen kuin luotoissa, mutta ne ovat luottoja, vaikka kansalaiset mieltävät ne talletuksiksi.
Kun pankki siirtää kuviteltuja talletuksia niin se tosiasiassa siirtää velkansa. Koska se siirtää velkansa se hyvittää vastaanottavaa pankkia samalla määrällä keskuspankkirahaa. Tätähän eivät kansalaiset luonnollisestakaan ymmärrä.
Pankkien tase on elektroninen velkojen ja saamisten tilivihko, joka ei sisällä ensimmäistäkään euroa rahaa eikä käyttelytileillä ole ensimmäistäkään euroa säästöjä, koska kaikki raha on syntynyt luotonlaajennuksen yhteydessä ja niin sanotut säästöt ainoastaan pyrkivät pienentämään luotonlaajennuksen kautta syntynyttä velkaa. Säästäminen tarkoittaa, että pankin velka asiakkaalle kasvaa. Kun taseen eri puolet lasketaan yhteen, pankin taseen velkapuoli säästämisen jälkeen kumoaa suuremman määrän taseen saatavat-puolta. Säästämisessä pankin saatavia neutraloituu, luoton yhteydessä pankin synnyttämän fiktiivisen rahan eli itselleen tekemänsä velan määrä pienenee, kun taseen eri puolia ynnätään.
Jos kaikki raha on syntynyt luotonlaajennuksen yhteydessä, mistä sitten keskuspankkiraha tulee? Setelit ja kolikot muuttavat pankin tasetta, ne pienentävät pankin velkoja ja asiakkaiden varoja. Pankki lainaa setelin, asiakas saa setelinsä, pankin velka pienenee asiakkaalle, jonka asiakas tulkitsee "talletuksensa" pienenemisenä, ja näin pankki on tehnyt velvollisuutensa: Maksanut velkaansa eli lyhentänyt käyttelytilillä olevaa velkaansa - rahalla.
