Kirjaudu ▼
 

Finanssivalvonta ripittää eläkeyhtiöitä

Heini Karjanmaa
Finanssivalvonta ripittää eläkeyhtiöitä
Finanssivalvonta (Fiva) ehdottaa, että työeläkevakuutusyhtiöiden hallitusten jäsenistä vähintään puolella tulisi olla hyvä sijoitustoiminnan asiantuntemus. Yhtiöiden pitäisi myös määritellä hallituksen jäsenten valintakriteerit.
Harri Pietarinen
2.4.2012 13:08
52

Ehdotukset ovat osa Finanssivalvonnan kannanottoluonnosta, jossa virasto linjaa vakuutusyhtiöiden luotettavan hallinnon järjestämistä. Luonnos on lähetetty lausuntokierrokselle.

– Finanssivalvonnan tarkastukset ovat osoittaneet, että työeläkevakuutusyhtiöiden hallitusten sijoitustoiminnolle antamat hyvin laajat valtuudet eivät tue riittävällä tavalla sijoitustoiminnan pitkän aikavälin tavoitteiden toteutumisen ohjausta ja valvontaa, sanoo Fivan apulaisjohtaja Jukka Vesala tiedotteessa.

Eläkeyhtiöiden riskienvalvonnassa ja sisäisessä valvonnassa on myös "joitakin muita kehityskohteita", Fiva kertoo raportissaan. Esimerkiksi joidenkin yksittäisten pienten laitosten ongelmana on ollut riittämätön osaaminen monimutkaisten strukturoitujen sijoitusinstrumenttien riskeistä.

Eläkeyhtiöiden toimet ovat olleet esillä sen jälkeen, kun eläkeyhtiö Ilmarisen ja Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen väliset asuntokaupat paljastuivat. Poliisi tutkii kauppoihin liittyvää lahjontaepäilyä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Fivan mielestä työeläkevakuutusyhtiön tulee harkita, ovatko lähipiirin kanssa tehtävät kaupat tarkoituksenmukaisia läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon kannalta. Fiva katsoo, että eläkeyhtiöillä tulisi olla mahdollisia kauppoja varten kirjallinen ohjeistus ja valvontamekanismi.

Vähintään mitä eläkeyhtiöiden pitäisi tehdä on julkistaa hallitusjäsenyydet pörssiyhtiöiden hallituksissa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (52)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
So What. Sailas on jatkaa toimitusjohtajan kuin mitään olisi tapahtunut.
Hyvä veljet 2.4.2012 13:17

Anonyymi
Jutta ja Jyrkiboy tarttis kans ripittää!!
siitä vaan 2.4.2012 13:18

Anonyymi
työeläkevakuutusyhtiöiden hallitusten sijoitustoiminnolle antamat hyvin laajat valtuudet eivät tue riittävällä tavalla sijoitustoiminnan pitkän aikavälin tavoitteiden toteutumisen ohjausta ja valvontaa

Huh-heijaa, mitä kapulakieltä jälleen...

Hyvin laajat valtuudet = liikaa vapauksia sijoittamista harrastaville m*lk*ille

Sijoitustoiminta on ollut tuuliajolla, kun hallituksissa istuskelevien ammattitaito ei ole riittänyt ohjaamaan ja valvomaan sijoitusammattilaisten temppuja. Sij.amm. eivät siis ole rikkoneet lakia sijoittaessaan rahoja ympäri maailmaa ihan järjettömiin kohteisiinkin jopa.
en ole rikkonuit lak 2.4.2012 13:20

Anonyymi
Kun Suomen talous sakkaa Nokian ja Metsäteollisuuden syöksyn myötä jää ainoaksi paikaksi mistä repiä irti resursseja eläkevarat.

Tulevina vuosina kaikki mahdolliset yhteiskunnan toimijat yrittävät päästä kauhomaan tätä eläkevarallisuutta itselleen koska muualta ei ole mistä kauhoa.
entinen veronmaksaja 2.4.2012 13:21

Anonyymi
Bonusta tulee kuitenkin, kaveribonus, saunabonus, frakkibonus, töihintulobonus, tukanleikkuubonus, sänkybonus, tilikaudenpäätösbonus, lomabonus, kartanobonus, matkabonus, yksityiskonebonus jne
pohjolan kreikka 2.4.2012 13:22

Anonyymi
Poliitikot pois eläkeyhtiöistä ja Eläkeyhtiöiden sisäiset kulut -75%.

Suomessa eläkkeiden hallintoon kuluu yli tuplaten rahaa kuin Ruotsissa. Minä ainakin haluan itse säästämäni eläkkeet hoidettavan paljon nykyistä tehokkaammin ilman väsyneitä polittikoita jotka keräävät tuloja istumalla eläkeyhtiöissä sekä jakavat eläkerahoja kuin puolueen omia rahoja.
Toisten maksamilla e 2.4.2012 13:24

Anonyymi
´

Nimekkäitä Hyviä Veljiä kuhisee eläkerahastojen ympärillä kuin kärpäsiä kesäisellä niityllä höyryävän lehmänläjän kimpussa.

Miksi tarvitaan kahdeksan eläkeyhtiötä tekemään niin yksinkertaista työtä kuin keräämään maksuja ja suorittamaan eläkkeitä?

Niin, miksiköhän kärpästen mielestä niitty on kauniimpi kun läjiä on useampia.
vänrikki S. 2.4.2012 13:30

Anonyymi
Poliitikot pois eläkeyhtiöistä ja Eläkeyhtiöiden sisäiset kulut -75%.

Suomessa eläkkeiden hallintoon kuluu yli tuplaten rahaa kuin Ruotsissa. Minä ainakin haluan itse säästämäni eläkkeet hoidettavan paljon nykyistä tehokkaammin ilman väsyneitä polittikoita jotka keräävät tuloja istumalla eläkeyhtiöissä sekä jakavat eläkerahoja kuin puolueen omia rahoja.


Luulen tiedon olevan väärä.
Johtajilla eläkeyhtiöissä Ruotsissa on vuosipalkka 3-10 miljkr ja muu hallinto päälle tappiot joissakin satoja miljoonia (Kreikka)
Nimetön 2.4.2012 13:33

Anonyymi
Niin tuota siiis, no kuinkas tämä korruptoitunut hyvä veli kerho saadaan pois ? Kun heillähän on toisen veljen kirjoittamia suosituksia ym ja kuitenkaan todellisuudessa ei mitää tajua mistää, osaavat varastaa meidän muiden rahat jne...
Nimetön 2.4.2012 13:36

Anonyymi
Parempi MYÖHÄÄN kun ei milloinkaan.
Buhahhah 2.4.2012 13:36
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä