Raportti varoittaa: Pankeilla liian paljon lainaa Suomessa
Brittipankki Barclays käsittelee tuoreessa raportissaan Euroopan pankkisektorin laina- ja talletuskannan välistä suhdelukua (loan-to-deposit ratio, LDR). Barclays arvioi, että eurooppalaiset pankit ovat tulleet varainhankinnassaan vaarallisen riippuvaisiksi tukkurahan markkinoista.
Barclaysin mukaan tämä malli, jossa talletukset ovat sivuroolissa, toimi hyvin finanssikriisiin asti, mutta tämän jälkeen lisääntyneet riskit ovat vaikeuttaneet varainhankintaa. Tämä on näkynyt viime aikoina eurooppalaispankkien tukeutumisessa Euroopan keskuspankin (EKP) tarjoamaan likviditeettiin.
Toinen tilannetta kärjistävä tekijä on se, että euroalueen valtiot kilpailevat samoilla velkakirjamarkkinoilla kasvavilla lainojen liikkeellelaskuillaan eli emissioilla pankkien kanssa.
Barclays löytää heikkoon suhdelukuun useita syitä. Euroopassa yritysten rahoitus tapahtuu valtaosiltaan pankkien kautta, toisin kuin Yhdysvalloissa missä yritykset toimivat suoraan suurilla joukkovelkakirjamarkkinoilla. Tilanne voi olla Euroopassakin muuttumassa, kun yritysten rahoitus pankkien kautta on kallistumassa, mutta toistaiseksi kehitys tähän suuntaan näyttää hitaalta.
Toinen ero Yhdysvaltoihin on se, että eurooppalaispankkien taseissa on paljon asunto- ja kiinteistölainoja, kun taas Yhdysvalloissa markkinoilla toimivat erilliset valtion takaamat asuntoluottolaitokset. Yksi ratkaisu olisi tällaisen luottolaitoksen perustaminen myös Eurooppaan, mutta tämä voi osoittautua käytännössä hankalaksi.
Barclaysin mukaan äärimmäisenä uhkana on se, että eurooppalaispankit joutuvat pakolla kutistamaan paisuneita taseitaan, kuten on tapahtunut Japanissa, tai tukeutumaan pidemmän aikaa keskuspankin tarjoamaan poikkeusrahoitukseen.
Tukalimmassa tilanteessa
Danske Bank
Pohjoismaiden kannalta mielenkiintoista on se, että Barclays nostaa esiin laina- ja talletuskannan välisen suhdeluvun osalta etenkin pankkeja, jotka pitävät päämajaansa Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Brittipankin mukaan tukalimmassa tilanteessa on tanskalaiskonserni Danske Bank, jonka suomalainen tytäryhtiö toimii nimellä Sampo Pankki.
Myös Svenska Handelsbanken ja Swedbank ovat kärkikolmikossa. Näiden LDR-suhdeluku on selvästi yli 200 prosenttia.
Nordeakaan ei selviä puhtain paperein. Barclaysin mukaan sen tilanne on kuudenneksi pahin.
Suomen viranomaiset eivät ole kuitenkaan huolestuneita. Finanssivalvonnan (Fiva) valvottavien piiriin kuuluvilla suomalaispankeilla, kuten osuuspankeilla, LDR-suhdeluku on keskimäärin alle 150 prosenttia ja pankkien varainhankinta markkinoilta toiminut toistaiseksi hyvin.
– Tilanne voi muuttua nopeasti ja riskejä on seurattava jatkuvasti, mutta tähän asti suomalaispankit ovat olleet hyvissä asemissa, Fivan toimistopäällikkö Jaana Rantama sanoo Taloussanomille.
Rantama ei ota kantaa ruotsalais- ja tanskalaiskonsernien, kuten Nordean ja Dansken, tilanteeseen, koska ne eivät kuulu samalla tavoin Suomen finanssivalvonnan piiriin.
Samoilla linjoilla on pankkialan etujärjestö Finanssialan keskusliitto (FK). Sen maaliskuussa julkaiseman tiedon mukaan Suomessa toimivien pankkien talletuskanta kasvoi viime vuoden aikana tuntuvasti. Talletuksia oli lähes 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Moody's
tarkkailee
Pohjoismaisista pankeista säästöohjelmaa toteuttavan Danske Bankin kannattavuus on ollut laskussa sekä Tanskan että Irlannin asuntokuplien puhkeamisen ja markkinoiden taantumisen takia. Pankki on pönkittänyt vakavaraisuuttaan osakeannilla.
Samaan aikaan ruotsalaispankkien – SEB:n, Nordean, Handelsbankenin ja Swedbankenin – kannattavuus on kuitenkin ollut selvässä nousussa. Ruotsin keskuspankkijohtajan Stefan Ingvesin mukaan ruotsalaispankit ovat hyvin pääomitettuja.
Sen sijaan Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke totesi vastikään, että Euroopan pankkisektoria pitää vahvistaa.
Luottoluokittaja Moody’s asetti helmikuussa Suomessa toimivista pankeista niin Sampo Pankin, Pohjola Pankin kuin Nordeankin luokitukset tarkkailuun mahdollista laskua varten. Moodys’in mukaan perusteena on heikentynyt toimintaympäristö Euroopassa, valtioiden alentunut luottokelpoisuus ja pääomamarkkinoiden aiheuttamat haasteet pankeille.
Kaikkiaan Moody's otti tarkasteluun 114 eurooppalaisen finanssiyhtiön luokitukset yhteensä 16 Euroopan maassa.












