Sopu Kreikka-paketista vahvisti euroa
Sopu saatiin aikaan varhain aamulla koko yön kestäneiden neuvottelujen jälkeen.
Nomura Holdingsin valuuttakaupoista vastaavan johtajan Kurt Magnusin mukaan paketin yksityiskohdat ja velkojen suurempi leikkaaminen lisäsivät sijoittajien luottamusta euroon.
– Euro on markkinoiden ensireaktion suurin hyötyjä, Magnus sanoi.
Yksityiskohdista ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Italian pääministerin Mario Montin mukaan yksityiset sijoittajat myöntyivät ottamaan vastuulleen aiempaa suuremmat tappiot.
Noin kello 8.30 euro noteerattiin 1,3282 dollariin, kun se maanantai-iltana päätyi 1,3243 dollariin. Euro oli 105,97 jenissä, kun illan päätöskurssi oli 105,46 jeniä. Dollari oli 79,79 jenissä maanantain 79,63 jenin jälkeen.
Liikkeet Yhdysvaltain korkomarkkinoilla ovat olleet pieniä. Maanantaina Yhdysvaltain markkinat olivat kiinni kansallisen juhlapäivän vuoksi.



















Kommentit (25)
Eurooppa aiheuttamassa Kreikan konkurssin
Öljysaarto on maksamassa Euroopalle hurjasti. "Pakotteet tulevat johtamaan oljynhinnan nousemiseen, joka kääntää muidenkin tuotteiden hinnat nousuun koko maailmassa," sanoi Iranin sisäministeri Mostafa Mohammad Najjar. Asiantuntijoiden käsitykset öljynhinnoista vaihtelevat. Simonov uskoo, että öljysaarto tulee nostamaan hintoja, mutta Nestorovin näkemyksen mukaan hinta ei tule paljoa muuttumaan.
"Iranin vaikutus on jo hinnoissa mukana," Nestorov sanoo. Hänen mielestään Euroopan talousongelmat puolestaan aiheuttavat hinnan laskupaineita, koska kokonaiskysyntä on laskussa.
Jotkin maat eivät tule edes huomaamaan öljynhinnan muutoksia, mutta Iranin öljyn pääkäyttäjät tulevat kohtaamaan valtavia ongelmia. "Taloustilanne Kreikassa on niin huono kuin vain voi, ja öljyongelma tulee kuin tilanteen räjäyttäjänä kaiken päälle", Simonov sanoo. Hän uskoo tässä tilanteessa Kreikan ajautuvan väistämättä ulos euroalueesta.
"Kreikan pitää etsiä uusi öljyntoimittaja, ja sen pitää maksaa enemmän, eikä sen talous tule kestämään," analyytikko sanoo. "Jo nyt Kreikan hallinnon täytyy hyväksyä yhä uusia leikkauksia talouteensa, joka laukaisee levottomuuksia. Itse asiassa, Kreikka joutuu julistamaan konkurssin."
Tässä tapauksessa Euroopan taloudet joko joutuvat auttamaan Kreikkaa tai hyväksyä sen siirtyminen ulos euroalueesta. Tämä taas aiheuttaa uhan koko euroalueelle.
Tilanteesta kärsii myös Iran
Iranin päätös pysäyttää öljyvienti EU-maihin aiheuttaa tuhoa myös sen omassa taloudessa. Itse asiassa se aiheuttaa enemmän ongelmia siellä, kuin mitä se aiheuttaa Euroopassa. Syynä on se että Iranin talous on voimakkaasti riippuvainen sen öljyviennistä, Nestorov sanoo.
"Sen budjetti pettää kymmeniä miljoonia dollareita päivässä," hän sanoo. "Öljyn ja petrokemian tuotteiden vienti on noin 70-80% Iranin tuloista."
Simonov uskoo että 60% Iranin valtionbudjetista koostuu öljytuloista. "Tämä johtuu siitä että öljy on Iranin suurin, ellei jopa ainoa vientituote." Tämän lisäksi Iranin täytyy neuvotella öljytuotteidensa viennistä, jotka nyt ovat menneet Eurooppaan, Kiinan ja Intian kanssa - ja mahdollisesti alennuksella.
Kiina on jo aloittanut pelinsä, jossa häviäjinä ovat sekä Eurooppa että Iran. "Iran luuli, että se pystyisi helposti ohjaamaan sen öljyvientinsä Euroopasta Kiinaan, joka on suurin sen öljyasiakkaista, ja osaksi Intiaan," Simonov sanoo. "Iran luuli, että Kiina lisäisi sen öljyn ostamista omaan käyttöönsä ja luodakseen strategisia reservejä." Mutta Kiina onkin vähentänyt sen öljytuontia Iranista puoleen samaan aikaan kun se on lisännyt öljytuontia Saudi-Arabiasta.
"Kiinalla on kaksi tavoitetta: Pelata Eurooppaa vastaan niin, ettei se pystyisi ostamaan Saudi-Arabian öljyä tarvitsemiaan lisämääriä, ja samaan aikaan se pakottaa Irania laskemaan raakaöljynsä hintaa," Simonov sanoo. "Itse asiassa Iran on ajanut itsensä nurkkaan: se kuvitteli ostajan lisäävän ostojaan, mutta ostaja onkin vienyt Iranilta nämä haaveet." Ei siis ole väliä mitä ajattelet Iranin poliittisesta pelistä, mutta Kiina on tosiaan käyttäytynyt petollisesti, asiantuntija sanoo.
Molemmat, sekä Iran että EU ovat loukussa: Jos EU asettaa öljysaarron voimaan, sen tappiot tulevat olemaan valtavat.
Tosin valtaosa rahoista menee pankkitukeen!!!
Ennen viulut maksoi Fazer, entäpä nyt?????
Seurauksena inflaatiota ja ostovoiman näivettymistä, jolloin ollaan taas perimmäisten kysymysten parissa: millä maksetaan velat, kun ei verotuloja kerrykkään riittävästi? Sorvataanko taas uutta tukipakettia vai vihelletään peli poikki?
Ongelmat eivät mielestäni ole ratkenneet vieläkään.