Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
Pohjola Pankin tytäryhtiön Pohjola Varainhoidon hallitus on vapauttanut yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Mikko Koskimiehen tehtävästään. Samalla Pohjola Pankin hallitus on vapauttanut Koskimiehen konsernin johtoryhmän jäsenyydestä.
Pohjola Pankin viestintäjohtajan Carina Geber-Teirin mukaan Koskimiehen potkut johtuvat erimielisyyksistä, jotka koskivat Pohjola Varainhoidon ja Pohjola Corporate Financen omistukseen perustuvien kannustinjärjestelmien alasajoa.
– Koskimies ei hyväksynyt alasajon nopeutusta, Geber-Teir kommentoi Taloussanomille.
Pohjola Pankin hallitus on päättänyt nopeuttaa kannustinjärjestelmien alasajoa kuluvalle vuodelle aiemmin suunnitellusta ensi vuodesta.
Kannustinjärjestelmät herättivät huomiota viimeksi joulukuussa, jolloin Helsingin Sanomat kertoi Pohjolan Varainhoidon johtajien saaneen miljoonaosinkoja. Koskimiehen kerrottiin saaneen vuoden 2007 jälkeen osinkoina 2,6 miljoonaa euroa.
Pohjola Varainhoidon uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu OP-Henkivakuutuksen sijoitusjohtajana toimiva varatoimitusjohtaja Karri Alameri välittömästi tästä päivästä alkaen. Alameri on nimitetty myös konsernin johtoryhmän uudeksi jäseneksi.





















Kommentit (71)
Voisiko joku vapauttaa myös Siilinjärven Einsteinin tehtävästään?
Hehän ovat johtaneet Suomen varojen hoitoa vielä huomattavasti heikommin kuin tuo Pohjolan tyyppi. Pahasti miinuksella ollaan!
Suunta pitää olla ylös. Lisää, lisää, lisää, rahaa ei tule koskaan liikaa! :P
Menkää töihin !