EKP ei koskenut korkoon
Asiantuntijat arvioivat varsin yleisesti, että korko pysyy tuossa lukemassa koko tämän vuoden ja vielä pitkälle ensi vuoteenkin, ellei taloustilanteessa tapahdu dramaattista heikentymistä.
EKP:n laski ohjauskorkoaan viime vuoden lopulla kahdessa peräkkäisessä kokouksessa sekä joulu- että marraskuussa. Velkakriisissä on alkuvuoden aikana ollut pieniä rauhoittumisen merkkejä, ja muiden muassa Saksan ja Ranskan taloudesta on saatu jo joitain myönteisiäkin uutisia. Tämä kaikki antaa EKP:llekin hengähdysaikaa rahapolitiikkaa linjatessaan.
Uutistoimisto Bloombergin 57 ekonomistin kyselyssä lähes kaikki eli 55 ennustivat, että EKP ei nyt tee korkoonsa muutoksia. Kaksi ekonomistia arvioi, että pankki olisi jatkanut keventämistä ja pudottanut koron 0,75 prosenttiin.
Valtaosa ekonomisteista uskoo, että EKP pitää ohjauskorkonsa yhdessä prosentissa ainakin ensi vuoden puoliväliin asti. Arvionsa tulevasta antoi runsaat 30 ekonomistia.
EKP:n ohjauskorko palautui loppuvuoden laskujen jälkeen takaisin sille yhden prosentin tasolle, jossa oltiin pankin aloittaessa rahapolitiikan kiristämisen viime vuoden huhtikuussa. Toinen korotus nähtiin heinäkuussa.
EKP perusteli kevään ja kesän koronnostoja euroalueen kiihtyneellä inflaatiolla. Euroaluetta ravisteleva velkakriisi ja syksyn aikana nopeasti heikentynyt taloustilanne pakotti kuitenkin keskuspankin keskittymään enemmän kasvuhuoliin kuin inflaatioon.
Euroalueelle ennakoidaan
miinuskasvua 2012
Euroalueen talouskasvun odotetaan hidastuneen tuntuvasti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. EU:n tilastovirasto Eurostat julkistaa ensimmäisen arvionsa euroalueen loka–joulukuun bruttokansantuotteesta ensi viikon keskiviikkona.
Huono loppuvuosi 2011 ennakoi huonoa vuotta 2012. EKP:n joulukuisen ennusteen mukaan euromaiden yhteenlaskettu bruttokansantuote voi tänä vuonna pahimmassa tapauksessa supistua hieman.
EKP:n linjoilla on myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka arvioi tammikuun lopussa julkistamassaan ennusteessa, että euroalueen talous supistuu tänä vuonna 0,5 prosenttia. Ensi vuodelle IMF povaa jo vajaan prosentin kasvua.
Kasvun selvästä hidastumisesta huolimatta euroalueen inflaatio on pysytellyt sitkeästi hintavakautta vaalivan EKP:n tavoitetason yläpuolella. EU:n tilastoviraston Eurostatin alustavan arvion mukaan kuluttajahintojen vuosinousu pysyi tammikuussa joulukuun lukemassaan eli 2,7 prosentissa.
EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio kahden prosentin tuntumassa.

Kommentit (14)
Sinunkin velkasi olisi pienempi jos korot olisi pidetty korkeammalla kuin ne euron aikana on pidetty. Tästä on seurannut Suomessakin asuntokupla. Alhaiset korot syövät vähäisenkin ostokyvyn ja aiheuttavat inflaatiota.

Pikavipeistä ei makseta korkoa. Pikavippi on rahan lainaamista ja korko maksetaan rahassa. Liikepankissa pitää maksaa erikseen korko, ottamalla lisää velkaa koron maksamiseen.
Mitä pidempään korkoa pidetään keinotekoisesti alhaalla, sitä suurempi lasku on maksettavana kun se erääntyy.
Katsokaa kun rahanne arvo katoaa.
Sinunkin velkasi olisi pienempi jos korot olisi pidetty korkeammalla kuin ne euron aikana on pidetty. Tästä on seurannut Suomessakin asuntokupla. Alhaiset korot syövät vähäisenkin ostokyvyn ja aiheuttavat inflaatiota.
Sama velka olisi.
Koska olen okt-rakentaja niin asuntojen hintatasolla ei ole minuun vaikutusta.
En myöskään usko että luvat, ammattimiesten palkat, rakennustarvikkeet jne olisivat oleellisesti kalliimpia johtuen koroista.
Eipä vaan sitä pienempi lasku. Tasaerälainassa korosta säästyneet rahat menevät suoraan lyhennyksiin.
Sinunkin velkasi olisi pienempi jos korot olisi pidetty korkeammalla kuin ne euron aikana on pidetty. Tästä on seurannut Suomessakin asuntokupla. Alhaiset korot syövät vähäisenkin ostokyvyn ja aiheuttavat inflaatiota.
Pikavipeistä ei makseta korkoa. Pikavippi on rahan lainaamista ja korko maksetaan rahassa. Liikepankissa pitää maksaa erikseen korko, ottamalla lisää velkaa koron maksamiseen.
Rahan lainaaminen liikevaihtona tullaan kieltämään jossakin vaiheessa jollakin tekosyyllä, koska velkakirja menettää merkityksensä. Pikavipit vaihdetaan sähköisessä muodossa ja tämä mahdollistaa vakuutusyhtiöiden kaltaisen toiminnan. Arvo mitataan vakuudella... Kolmas osapuoli antaa vakuuden, että rahalla on vaihtoarvonsa. Tämä tarkoittaa, että osapuolet saavat vakuuden myönetystä vaihtoarvosta.
Eläkevakuutusvelkkaa on noin 400 mrd.€ ja noin 120 mrd.€ rahastoitua eläkettää.