Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi.
Drahgi on pehmentänyt hieman arviotaan euroalueen talousnäkymiä uhkaavista riskeistä.
– Talousnäkymissä on edelleen suurta epävarmuutta ja riskejä heikomman kehityksen suuntaan, hän sanoi keskuspankin korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Frankfurtissa tänään.
Edellisessä, tammikuun korkokokouksen tiedotustilaisuudessa Draghi käytti vielä ilmaisua "merkittäviä riskejä".
EKP:n neuvosto piti odotetusti keskeisen ohjauskorkonsa tänään ennallaan tasan yhdessä prosentissa. Draghin mukaan koron muuttamisesta ei edes keskusteltu. Valtaosa asiantuntijoista arvioi, että korko pysyy nykytasollaan tämän vuoden ja todennäköisesti vielä pitkälle ensi vuoteenkin.
Draghin mukaan taloudesta on viime aikoina saatu heiveröisiä merkkejä siitä, että tilanne olisi pikku hiljaa vakautumassa.
Rahoitusmarkkinoiden jännitteiden Draghi sanoi hellittäneen hieman sen jälkeen, EKP joulukuussa julkisti pankkien kolmen vuoden rahoitusohjelman.
Draghi kieltäytyi kommentoimasta, tuleeko Kreikan lainoja omistava EKP osallistumaan maan velkojen uudelleenjärjestelyyn.
– En voi sanoa mitään siitä, miten Kreikka-lainojamme tullaan käsittelemään, hän sanoi.
"Inflaatio yli 2 prosentissa
vielä usean kuukauden ajan"
Euroalueen inflaation EKP-johtaja arvioi pysyvän yli kahdessa prosentissa vielä usean kuukauden ajan mutta painuvan sitten alle tuon rajan. Tammikuussa inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli 2,7 prosenttia. EKP:n tavoitteena on kahden prosentin tuntumassa oleva inflaatio.
Inflaatiouhkina Draghi näki muiden muassa raaka-ainehinnat ja veronkorotukset. Alaspäin inflaatio saattaa painua, jos kasvu euroalueella ja maailmantaloudessa hidastuu.
Pääjohtaja ei halunnut nyt puhua "lievästä taantumasta" euroalueella, ilmaisu, jota hän käytti joulukuussa.
– Kovat ja pehmeät taloustiedot viittaavat taloustilanteen asteittaiseen vakautumiseen suuren epävarmuuden yhä vallitessa, hän sanoi.




















Kommentit (38)
Kreikka on hytysenp itämeressä mitä tuleman pitää.
mutta siksi on Suomi.
Siis se kreikka lupasi tehdä säästöjä jostain, mutta ei kertonut mistä.
Eli taitaa olla aika helppo vedättää tätä italian talousneroa.
Nou kreikan lupaukset ovat yhtä pitäviä kuin pankkijen saamat lupaukset kreikalta aikanaan.
P.s. Miksi missään ei ole puhuttu näistä kavereista jotka silloin aikanaan väärensivät noita kreikan lukuja kauniimmiksi.
Senkin olisi voinut kertoa, että myöhemmin tänä vuonna vielä lahjoitetaan lisää rahaa pankeille tosi edullisesti. - Tämän vuoksi Urpilainen voisi vaatia Suomen maksuosuuksien laskua, koska pankkimme eivät tarvitse tätä julkista pankkitukea EKPltä.
Tänä iltana Jutta sopii Kreikalle annettavasta kakkospaketista. Kun säästöhomma vasta just sovittiin, Jutalla ei ole mitään tietoa, mitkä ovat lopultakin paketin ehdot. Jotta homma näyttäisi vakavalta, pakettia ei luvata noin vaan kokonaisuudessaan, vaan siihen tulee ehtoja.
Takuukseksi Jutta voisi vihdoinkin vaatia sitä kreikkalaista kultaa Suomen pankin varastoihin.
Anteeksi kuinka? Tama ei pida alkuunkaan paikkaansa. Lopettakaa jo tama naurettava hysterian lietsominen.