Nordean tulos heikkeni – luottotappiot kasvoivat
Osinkoa Nordea maksaa viime vuodelta edellisvuotta vähemmän. Hallitus esittää, että osinko laskisi 0,26 euroon osakkeelta edellisvuoden 0,29 eurosta.
– Tuottoja kertyi ennätyksellisesti sekä viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna 2011. Kulujen kasvuvauhti on hidastunut ja kulut yhteensä olivat viimeisellä neljänneksellä samalla tasolla kuin edellisvuoden viimeisellä neljänneksellä, konsernijohtaja Christian Clausen sanoo tilinpäätöstiedotteessa.
Clausenin mukaan toimet kulujen vähentämiseksi etenevät suunnitelmien mukaan, ja kulut saadaan näillä toimilla pidetyksi ennallaan tänä vuonna.
Nordea teki loka–joulukuussa liikevoittoa 1 029 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevoitto oli 1 071 miljoonaa euroa. Neljäs neljännes oli selvästi kolmatta parempi, sillä heinä-syyskuun liikevoitto oli 566 miljoonaa euroa.
Loka–joulukuun tulos oli markkinaodotuksia parempi. Ruotsalaisen ennustepalvelu SME Direktin keräämissä ennusteissa analyytikoiden konsensusarvio liikevoitoksi oli 899 miljoonaa euroa. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen lukema.
Nordean osakekohtainen tulos pysyi loka–joulukuussa vuodentakaisella tasollaan 0,19 eurossa. Heinä-syyskuussa tulos oli 0,10 euroa.
Nordean luottotappiot olivat kasvussa. Niitä pankki kirjasi loppuvuonna 263 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin luottotappioita tuli vajaa sata miljoonaa euroa vähemmän. Heinä-syyskuussa luottotappioita oli 112 miljoonaa euroa.
Konsernijohtaja Clausenin mukaan maailmantalouden kasvun hidastuminen ja Euroopan laskusuhdanne näkyivät luottotappioiden kasvuna. Luottojen laatu on hänen mukaansa kuitenkin vakaa.
– Luottotappiovaraukset kasvoivat lähinnä shipping-toiminnassa ja Tanskassa. Ongelma-alueet on tunnistettu ja tiedämme, mitä niiden suhteen on tehtävä, Clausen vakuuttaa tilinpäätöstiedotteessa.
Tuotoissa myönteistä
kehitystä
Nordean tuotot kasvoivat hienoisesti eli kaksi prosenttia vuoden 2010 loka-joulukuusta. Kulut pysyivät ennallaan. Kulu/tuotto -suhde oli 49 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 51 prosenttia.
Edellisestä neljänneksestä tuotot kasvoivat selvästi eli runsaan viidenneksen. Kulut sen sijaan vähenivät 10 prosenttia.
Tärkein tuottojen lähde eli rahoituskate kasvoi loka-joulukuussa viisi prosenttia edellisvuodesta runsaaseen 1,4 miljardiin euroon. Palkkiotuotot vähenivät viisi prosenttia.
Oman pääoman tuotto laski 12,3 prosenttiin vuoden 2010 loka-joulukuun 12,8 prosentista. Nordean tavoitteena on edelleen 15 prosentin oman pääoman tuotto, kunhan taloustilanne normalisoituu ja korot nousevat olettaen, että vakavaraisuusvaatimus on 11 prosenttia.
Nordean koko viime vuoden liikevoitto painui 3,55 miljardiin euroon edellisvuoden 3,64 miljardista eurosta. Rahoituskate kasvoi kuusi prosenttia. Luottotappiot vähenivät edellisvuodesta 16 prosenttia.
Konsernijohtaja Clausenin mukaan alkanut vuosi näyttää yhtä haastavalta kuin viime vuosikin. Hänen mukaansa Nordealla on kuitenkin vankka pääomarakenne ja hyvät mahdollisuudet saada rahoitusta markkinoilta.




















Kommentit (47)
Pahin uhka on luottotappioden kasvu vuonna 2012. Pankkisektori elää murrosta ja euroopassa on ylikapasiteettia. Liikevoiton ylläpitäminen on hyvin haasteellista vuonna 2012