Prime-korkojen laskukierros alkoi – Nordea harkitsee

Prime-korkojen laskukierros alkoi – Nordea harkitsee
Muutamat pankit ovat jo ilmoittaneet omien prime-korkojensa laskemisesta. Monissa pankeista lasku koskee käytännössä vain talletusasiakkaita. Isoimpien pankkien päätöksiä odotetaan vielä. Nordea aikoo arvioida oman primensa laskutarvetta lähiaikoina.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Riikka Kalmi
2.1.2012 18:26
Kommentit 20

Nordea aikoo arvioida prime-korkoaan lähiaikoina, kertoo Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Ville-Veikko Laukkanen.

– Me tulemme varmasti tarkastelemaan prime-tilannetta. Kysymys on sekä talletuksista että lainoista, Laukkanen sanoo.

01:10Osake
-0,49 %
6,035
-0,03

Laukkasen mukaan prime-korkoa tarkastellaan, koska taloudessa on tapahtunut voimakkaita muutoksia viime aikoina. Nordean prime-korko on nyt 1,80 prosenttia. Korkoa on viimeksi muutettu marraskuussa 2009.

Mikäli Nordea päättäisi laskea omaa prime-korkoaan, se olisi jo neljäs pankki, jonka korko laskisi tänä vuonna. Kolme pienempää pankkia on jo kertonut laskevansa omaa prime-korkoaan.

S-pankki, FIM ja Hypo
laskivat jo 

S-pankki laski oman prime-korkonsa 1,25 prosenttiin ja FIM Pankki oman prime-korkonsa 1,35 prosenttiin tammikuun alusta lähtien. Näillä pankeilla ei kuitenkaan ole esimerkiksi asuntolaina-asiakkaita.

Tänään Hypo-pankki kertoi laskevansa oman prime-korkonsa 1,50 prosenttiin nykyisestä 1,75 prosentista. Koronlasku astuu voimaan 16. tammikuuta. Hypon mukaan muutos johtui markkinakorkojen kehityksestä, yleisestä taloustilanteesta ja inflaationäkymistä. Hypon mukaan muutos vaikuttaa käytännössä vain konsernin talletusasiakkaiden sopimuksiin. 

Prime-korkojen alentaminen voi olla pian totta myös muissa pankeissa. Asiaa tukevat markkinoiden näkemykset siitä, että euriborit olisivat jatkossakin alenemassa. Esimerkiksi Osuuspankki-ryhmästä ei kuitenkaan tänään haluttu kommentoida pankin omaa prime-korkoa.

Vaihteluväli
koroissa on iso 

Suomalaisten pankkien prime-korot vaihtelevat 1,25 prosentista 1,95 prosenttiin. Kovin korko on Handelsbankenissa ja Tapiola Pankissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Handelsbankenin liiketoimintajohtaja Reima Jokela ja Tapiola Pankin toimitusjohtaja Marja Pajulahti kertoivat molemmat pankkien seuraavan jatkuvasti prime-tilannetta.

– Tällä hetkellä asiasta ei ole mitään päätöksiä. Seuraamme tilannetta jatkuvasti. Tarkoituksena on, että pysyisimme aika pitkälti pitämään koron tasapainossa tallettajien ja lainanottajien osalta. Tallettajat haluaisivat pitää koron korkeana ja lainanottajat haluaisivat matalaa korkoa, Handelsbankenin Jokela sanoo.

Jokela muistuttaa, että Handelsbankenin prime on aika samalla tasolla kuin 12 kuukauden euribor, joka tänään oli 1,964 prosenttia.

Tapiola Pankin Marja Pajulahti puolestaan kertoo, että pankissa on 12 kuukauden euriboriin liittyvä laskukaava, jonka mukaan primea tarkastellaan. Kaava ei tällä hetkellä edellytä primen muuttamista.

– Olemme edelleen siinä putkessa, Pajulahti sanoo.

Tapiola Pankissa prime on pysynyt samana syyskuusta 2009.

Asiakkaiden näkemyksiin kunkin pankin korkotason houkuttelevuudesta vaikuttaa prime-koron lisäksi myös pankin laina- tai talletusmarginaali.

Lisää Aiheesta
UutinenHypo laskee prime-korkoaan (2.1. 13:48)
UutinenS-Pankki ja FIM laskevat prime-korkoa (19.12.2011 14:34)
UutinenTäältä saat halvimman asuntolainan (15.12.2011 06:01)
UutinenHandelsbanken nostaa prime-korkoa (15.7.2011 15:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Pankki nostaa tai laskee riippuen siitä onko anto vi ottolainauspainoitteinen salkku.

Kohta inflaatio huutaa hoosiannaa ja korot nousee.
..
Korot ylös ja realisontia
Korot ne vaan jatkaa laskuaan. Missäs on nyt ne miehet jotka väittivät että laman tullessa korot nousevat?
Heh heh
Huono 0
Hypollahan nimenomaan on asuntolaina-asiakkaita:

"Ainoana asuntorahoituksen erikoistoimijana tarjoamme sivustollamme palvelujamme ja hyödyllistä tietoa asumisesta ja sen rahoittamisen ratkaisuista."

HYPO on siis ainoa toimija joka on erikoistunut asuntorahoittamiseen.
Tuota noin vaan
Asuntovelkaisten kissanpäivät jatkuvat.
Ei voi mitään
Huono 0
Velkasaturaatio täydellinen, vielä viimeinen rundi tyhjät pois ja sitten pöytä puhtaaksi.

Nolla koroilla kuka vielä pitää rahojaan pankissa?
Inflaatio syö rahasi ellet suojaudu
Huono 6
Asuntovelkaisten kissanpäivät jatkuvat.

NIINPÄ KAI, KUMPA VIELLÄ OMISTAIST JOTAIN

Pankit myi asuntopaperinne kaikki.
Huono 6
"Korot ne vaan jatkaa laskuaan. Missäs on nyt ne miehet jotka väittivät että laman tullessa korot nousevat?"

Lama ei ole vielä tullut. Vai onko?
Laman TULLESSA. Ei ennen lamaa.
Muistakaa sitten velkapellet, että te itse sen halpakorkoisen lainankin otitte, kun tulee se aika, että tekee mieli huutaa yhteiskuntaa apuun omien hölmöilyjensä jälkeen, omien, ja niiden lainarahojenkin loputtua.
Huono 2
Aika outo yhtälö: korot laskevat ja asuntohinnat nousevat SAMALLA kun reaalipalkat polkevat paikallaan, työpaikat alati epävarmempia. Loppuuko meno vasta kun ei kerta kaikkiaan enää ole jäljellä hirmuvelkoja hamuavia asunnonostajia?
Pää pyörällä
Huono 3
"Korot ne vaan jatkaa laskuaan. Missäs on nyt ne miehet jotka väittivät että laman tullessa korot nousevat?"

Lama ei ole vielä tullut. Vai onko?

Tämä valmistautumista lamaan kun velka ei käy kaupaksi, niin suomi K kyllä kertoo että 1.2 miljardilla joku otti asuntovelkaa VIELLÄ SUOMESSA.

Kuolleet eivät puhu.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949