Lakimuutos ajaisi Wahlroosin ulos Nordean johdosta
Ruotsin finanssivalvoja Finansinspektionen (FI) suunnittelee lakimuutosta, jonka mukaan pankkien hallitusten puheenjohtajat eivät saisi olla saman pankin osakkeenomistajia, Dagens Industri -lehti kertoo.
Osakeomistusten pelätään vaarantavan puheenjohtajan riippumattomuuden.
Jos Finansinspektionen saa tahtonsa läpi, muun muassa Nordean Björn Wahlroos, Handelsbankenin Hans Larsson ja SEB:n Marcus Wallenberg joutuisivat luopumaan puheenjohtajannuijistaan.
Wahlroos omistaa vakuutuskonserni Sammon osakkeita, ja Sampo taas on Nordean suurin omistaja. Wahlroos on johtanut Nordean hallitusta viime vuoden maaliskuusta lähtien.
Finansinspektionen esitteli ehdotuksensa kirjeessään Ruotsin valtiovarainministeriölle. Kirjeessä sanotaan, että "nimenomainen vaatimus" vahvalle hallitukselle on sen puheenjohtajan riippumattomuus.
Kirjeessä mainitaan rahoitusalan yritykset lakimuutoksen ensisijaisena kohteena. Viranomaiset haluaisivat sisällyttää lakimuutokseen kuitenkin myös kaikki muut yritykset, jotka ovat Finansinspektionenin alaisia.




















Kommentit (57)
Vähemmän keikarointia ja enemmän vocusta peliin.
Siirretään Nordean pääkonttori Suomeen, jolloin siitä tulee suomalainen yritys.
pelkkä palkka ei riittänytkään pankkitoimihenkilöiden liitossa
menivät kansalaisten taskuille.
näin budjetti velkaantuu.
ja pankit ajautuu pois valtion varoja jakamasta.
Sampo Pankille myös erikoispisteet siitä, että se on onnistunut pilaamaan myös vakuutus- ja sijoituskonserni Sammon maineen.