Professorin tuomio Pohjolan jättiosingoista: "Rämettävät"

Lehtikuva
Professorin tuomio Pohjolan jättiosingoista: "Rämettävät"
OP-Pohjola on maksanut varainhoidon johtajilleen miljoonaosinkoja yksilöityjen holding-yhtiöiden avulla. Osuustoiminnan tutkijan mukaan palkitsemisjärjestelmissä ei oteta huomioon jäsenkunnan etua.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
29.12.2011 15:01
Kommentit 232

Osuustoiminnallinen OP-Pohjola on luonut varainhoidon avainjohtajilleen omien holding-yhtiöiden verkoston, joiden avulla johtajille on maksettu viimeisen viiden vuoden aikana miljoonaosinkoja. Asiasta uutisoi tänään Helsingin Sanomat.

HS:n tietojen mukaan esimerkiksi varainhoidon toimitusjohtaja Mikko Koskimies on saanut vuoden 2007 jälkeen osinkoina 2,6 miljoonaa euroa. Instituutiojohtaja Kirsi Hokan holding-yhtiöön on maksettu 1,5 miljoonaa euroa, ja muille noin kahdeksalle pankkiirille yhteensä 5,9 miljoonaa euroa. Järjestelmä on ollut käytössä Pohjola Varainhoidossa ja Pohjola Corporate Financessa, ja se on aiemmin pysynyt julkisuudelta piilossa.

01:10Osake
-0,35 %
8,555
-0,03

– Tämä kuulostaa aika kyseenalaiselta. Palkitsemisjärjestelmissä on ollut ylilyöntejä kaiken kaikkiaan, mutta osuustoiminnan piirissä tämän saman idean käyttäminen ei mielestäni oikein sovi, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin osuustoiminnan tutkimusjohtaja, professori Tapani Köppä kommentoi.

Historiallinen osuustoiminta-aate perustuu yhteiselle omistamiselle ja tuotoista nauttimiselle. Osuuspankissa pankin asiakkaat ovat sen omistajia, ja pankin tuottojen tulisi hyödyttää ensi sijassa heitä. Asiantuntijan mukaan palkitsemisjärjestelmä on tässä mielessä ongelmallinen.

– Onko otettu kohtuudella huomioon, että johdon palkitsemisessa ei loukata jäsenkunnan intressiä vaikuttaa asioihin ja siihen, miten tulos jaetaan, Köppä kysyy.

"Osuustoiminnassa palkitseminen
on jäsenkunnan asia"

Professori Köppä ei näe johdon palkitsemista hyvistä suorituksista sinänsä ongelmallisena, mutta katsoo palkitsemisjärjestelmien sopivan huonosti osuustoimintaliikkeen piiriin.

– Tietenkin johdon palkitseminen on oma systeeminsä, jossa on ymmärrettävää käyttää kohtuullisia keinoja. Osuustoiminnassa tämä kuuluu kuitenkin periaatteessa myös jäsenkunnan asiaksi, ja sen pitää päästä sanomaan mielipiteensä, Köppä sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Köpän mukaan palkitsemisjärjestelmät voivat pahimmillaan olla vahingollisia yleiselle edulle, ja niitä ei tulisi pitää yllä.

– Pikemminkin pitäisi pyrkiä purkamaan näitä järjestelmiä, jotka antavat huonoa esimerkkiä ja rämettävät hyvän ja kohtuullisen hallintokäytännön pohjaa ja jäsenkunnan etujen huomioon ottamista, Köppä sanoo.

Helsingin Sanomat kertoo uutisessaan, että OP-Pohjola on ainoa suuri suomalainen pankki, joka on käyttänyt erillisiä holding-yhtiöitä johtonsa palkitsemiseen. Ei-osuustoiminnalliset pankit ovat voineet palkita johtoaan suoraan, mutta OP:ssa asia on pitänyt hoitaa omistusjärjestelyin.

– Muissa pankeissa on voitu sanoa vähän reilummin miten asiat on, ei ole tarvinnut kierrellä ja etsiä muita teitä hoitaa asia, Köppä sanoo.

Köppä arvioikin, että jäsenkunnan etu ei ole toteutunut palkitsemisjärjestelmän myötä. Jäsenten protesti saattaa kuitenkin jäädä torsoksi.

– Niin kuin muissakin yrityksissä, niin osuuskunnissakin omistajat pystyvät lain puitteissa hyväksymään tällaisia käytäntöjä. Toinen asia on, toimiiko jäsendemokratia siten, että jäsenistö vaihtaa seuraavissa vaaleissa johdon toisella tavalla ajatteleviin. Näinhän sen pitäisi toimia, mutta se on aika hidas prosessi, Köppä sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenPohjola Pankin tulos heikkeni (2.11.2011 11:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (232)

Huono 0
Kepu pettää aina. Vaikka omia jäseniään.
tosi on
Isäntärengit veivät talon varallisuuden omiin taskuihinsa.
Rystö mikö rystö
Helpoin tapa ryöstää pankki on olla pankissa pankkiirina.

Ilmankos OP:n luottoluokitus natisee, kun pankkiirit ovat osuuskunnan kupilla kuin siat pellossa.
He taitavat olla niitä salavarakkaita?
Surf
Toinen asia on, toimiiko jäsendemokratia siten, että jäsenistö vaihtaa seuraavissa vaaleissa johdon toisella tavalla ajatteleviin. Näinhän sen pitäisi toimia, mutta se on aika hidas prosessi, Köppä sanoo.

No, eipä sillä silloin ole enää mitään merkitystä. Pöytä on jo putsattu. Johto kiittää.
Origo
Osinkot hyvät, vaikkei kosketa.
Suursijoittaja
"2005
OP-ryhmä nousi Pohjola-Yhtymä Oyj:n pääomistajaksi."

Yllä ote OP-Pohjolan historiasta.
osuustoimintaliike
Mitähän vielä paljastumattomia muita veroja kiertäviä salaisia palkitsemisjärjestelmiä OP-ryhmä käyttää, joista meille Osuuspankin omistajille ei ole kerrottu mitään?

Melkoista omistajien sumutusta tuollainen toiminta, koska OP on mainostanut jakavansa voittonsa nimenomaan omistajilleen. Itse tulen tämän paljastumisen seurauksena siirtämään varoja yhä enemmän S-pankkiin, joka on sentään yhä aito osuuspankki, joka ei peri palvelumaksuja ja joka maksaa määräaikaistalletuksille kunnon korkoa, eikä pankkiirien ryöstöpaikka.
niin niin
Eipä ihme että OP:n luottoluokituskin LASKI tuollaisella pelillä.
Buhahhah
Taitaa tulla eteen pankin vaihto.
Onnim
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 24 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

01:03OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949