Kirjaudu ▼
 

Tapiola antaa potkut 143 työntekijälle

LEHTIKUVA / MARJA AIRIO
Tapiola antaa potkut 143 työntekijälle
Tapiola-ryhmä on saanut yt-neuvottelut päätökseen. Irtisanottavien joukko jää pelättyä pienemmäksi, mutta yltää silti pitkälti toiselle sadalle.
Taloussanomat
8.12.2011 10:52
29

Tapiola-ryhmä ilmoittaa saaneensa päätökseen lokakuun puolivälissä alkaneet yt-neuvottelut, joiden taustalla on yhtiön toiminnan tehostaminen.

Neuvottelujen tuloksena työt loppuvat 143 henkilöltä, kun alun perin vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 230 henkilöä. Henkilöstövähennykset tehdään vielä loppuvuoden aikana.

Kaikille työtä vaille jääville annetaan mahdollisuus osallistua uudelleensijoittumiseen tähtäävään koulutukseen.

– Olemme panostaneet useisiin tukitoimiin auttaaksemme työtä vaille jäävien sopeutumista, jotta edellytykset uuden työpaikan löytämiseen olisivat mahdollisimman hyvät, sanoo pääjohtaja Asmo Kalpala tiedotteessa.

Tapiola tavoittelee 30 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2013 loppuun mennessä kannattavuuden parantamiseksi.

Ihmiset Asmo Kalpala
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (29)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Enää ei näytetä päästävän yt-neuvotteluissakaan tulostavoitteeseen.
mistään ei tule mitä 8.12.2011 10:56

Anonyymi
Meillä ei ole varaa pitää 35.000e vuodessa tienaavaa henkilöä. EI OLE VARAA!!!!
h 8.12.2011 10:57

Anonyymi
Me jaamme johdolle ja kaikille muille satojatuhansia joka vuosi. Kymmenen vuotta jaettu potista miljoonia ja miljoonia. Mutta 30-35te tienaava perustyöläinen on liikaa.

KESTÄMÄTÖNTÄ "KEHITYSTÄ"
h 8.12.2011 10:59

Anonyymi
Tapiola pankki on markkina - alueensa kyllästänyt velalla joten ihan normi käytäntö kun velka ei mene kaupaksi.
Velkakauppias. 8.12.2011 10:59

Anonyymi
Koskahan aletaan työttömille asettaa työvelvoitteita. Esim risusavotta? Kun ihminen on tuon 500 päivää kärkeen pois työelämästä ja oppii nuukaksi se ei töihin mee aikaansa välttämättä kkuluttamaan. Ja sitten on vielä alkoholi joka tekee työkyvyttömyyttä jo 500 päivässä todella hyvin. Työttömyyspäivärahan ehto pitäisai olla työkyvyn ylläpito talkootöin. Esim risusavootat tai talvella lumityöt
syrjäytymisvaara ISO 8.12.2011 11:01

Anonyymi
Tapiolan pääkonttorin pihassa on paljon katumaastureita. Niillä näyttäisi menevän hyvin...
j 8.12.2011 11:01

Anonyymi
Työntekijä on kulu josta pitää päästä irti.
Nimetön 8.12.2011 11:02

Anonyymi
Olisi hyvä jakaa metsää työttömille, että voisivat mennä risusavottaan.
ideä 8.12.2011 11:04

Anonyymi
Hyva, lisaa positiivisia uutisia tyovoimapulasta karsivalle Suomelle. Viedaan kasista.
Talonmies 8.12.2011 11:05

Anonyymi
Kohta kolahtaa Tapiolan asiakkaille kirje postiluukusta jossa kerrotaan että hinnat nousee x% ja syynä henkilöstöjärjestelyjen kulut.

30Me säästöt eivät ikinä tule alentamaan hintoja.
Nimetön 8.12.2011 11:05
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä