Kolmen suomalaispankin luottoluokitus uhattuna
Luottoluokitusyhtiö Moody's uhkaa leikata jopa 87 eurooppalaisen pankin luottoluokitusta. Suomessa luottoluokituslasku uhkaa Pohjola Pankkia, Sampo Pankkia ja Nordeaa.
Moody's harkitsee pankkien debentuurilainojen luottoluokituksen laskua 15 Euroopan maassa, koska se epäilee valtion tuen pankeille olevan aiempaa epätodennäköisempää.
Varhain tiistaina antamassaan tiedotteessa Moody's kertoi, että sen luottoluokitukset laskevat keskimäärin kahdella pykälällä. Pohjola Pankin debentuurilainojen luottoluokitus on tällä hetkellä Aa3, Sampo Pankin A2 ja Nordean Aa3.
Luottoluokittajan mukaan luottoluokitusleikkauksia on luvassa eniten Espanjassa, Italiassa, Itävallassa ja Ranskassa.
Moody'sin mukaan mahdollisten luokituslaskujen takana on Euroopan valtioiden pienentynyt taloudellinen liikkumavara, jonka vuoksi valtioiden tuki pankeilleen on aiempaa epätodennäköisempää. Luottoluokittaja sanoo, että Euroopan velkakriisin "kiivas leviäminen" uhkaa koko aluetta.
– Järjestelmän tuki pankkien debentuurilainoille ei mahdollisesti ole enää riittävän ennustettavaa tai luotettavaa sen kannalta, että se voitaisiin ottaa huomioon Moody'sin luottoluokitusarvioissa, yhtiö sanoo tiedotteessa.
– Poliitikot ovat yhä haluttomampia tai liian sidottuja tukemaan kaikenlaisia lainanantajia, erityisesti debentuurilainojen haltioita.
Moody'sin mukaan valtioilla on edessään karu valintatilanne, jossa niiden pitää valita pankkijärjestelmänsä tukemisen ja oman taseensa suojelemisen väliltä.
Moody'sin mahdolliset luottoluokitusleikkaukset koskevat myös suurpankkeja kuten BNP Paribas, Societe Generale, UniCredit, Banco Santander, Credit Suisse ja UBS.













