UBS:n pääjohtaja: Euroalueella ei ole enää riskittömiä valtionlainoja
Marraskuussa UBS:n ruorissa aloittanut Ermotti ei kaunistele euroalueen tilannetta.
– Käsitettä ”riskivapaa” ei enää ole olemassa. Ainoa mitä pidän nykyisin riskittömänä ovat Sveitsin valtionlainat, Ermotti sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Sijoittajat ovat alkaneet suhtautua euroalueen bondeihin entistä nyrpeämmin. Eilen turvasatamana pidetty Saksa ei yltänyt tavoitteeseensa 10 vuoden valtionlainan myynnissä, vaan lainamäärä jäi noin 35 prosenttia alle kuuden miljardin euron enimmäistavoitteen.
Eurooppalaiset pankit ovat tyhjennelleet valtionlainasalkkujaan, kun pankkiviranomainen EBA:n uudet vakavaraisuussäännökset pakottavat niitä siivoamaan tasettaan ja Kreikan valtionlainat ovat tuottaneet suuria tappioita.
– EBA:n stressitestit ovat tosiasiassa tekopyhyyttä. He sanovat, että valtionlainat ovat edelleen nollariskisiä, mutta stressitesteissä meidän on pyydettävä niihin ”haircut”, mikä tarkoittaa, etteivät ne enää ole riskittömiä, Ermotti sanoi.
UBS kertoi viime viikolla, että se täyttää selvästi EBA:n vaatimuksen yhdeksän prosentin Core Tier 1 -pääomista ensi vuoden puolivälissä. Ydinvakavaraisuus eli Core Tier 1 on niin sanottua hyvälaatuista pääomaa, johon kuuluvat esimerkiksi jakokelpoiset varat ja osakepääoma.
Ermottin mukaan euroalueen kriisin kärjistyminen on tarpeen, jotta maihin kohdistuisi riittävästi painetta valtionvelan vähentämiseen.
– On varmastikin tarpeellista, että Italia on paineen alla hyväksyäkseen uudistukset, Ermotti sanoi. Hän työskenteli viisi vuotta italialaispankki UniCreditin palveluksessa ennen siirtymistään UBS:ään. Ermotti luottaa siihen, että Italia löytää ratkaisun.
– Italialaiset itse eivät usko, että maa joutuu velkasaneeraukseen. Loppujen lopuksi italialaiset ovat tarpeeksi ylpeitä tehdäkseen oikeat asiat, Ermotti sanoi.













