Wall Street -mielenosoittajat ajettiin kylmään
New Yorkin pormestari Michael Bloomberg perusteli poliisin toimia leirin aiheuttamalla ”terveys- ja paloturvallisuusriskillä”. Hänen mukaansa kansalaisoikeudet takaavat puhevapauden, mutta ”ei oikeutta käyttää telttoja ja makuupusseja julkisella paikalla”.
Poliisin mukaan suurin osa mielenosoittajista lähti ennakkovaroituksen jälkeen rauhallisesti, mutta jotkut kieltäytyivät poistumasta ja noin 70 ihmistä on pidätetty. Mielenosoittajien mukaan poliisi turvautui paikoin voimatoimiin, kuten pippurisumutteeseen.
Kaupunginhallinnon mukaan protestoijat voivat palata paikalle puiston puhdistamisen jälkeen, mutta telttojen pystytys ja makuupussien tuonti paikalle ei ole enää sallittua.
Occupy Wall Street pystytti leirin New Yorkiin 17. syyskuuta protestina maailmanlaajuiselle finanssijärjestelmälle. Tämän jälkeen samanlaisia leirejä on pystytetty eri puolille Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.
Maanantaina samanlainen mielenosoitus ratsattiin Kalifornian Oaklandissa ja 30 ihmistä pidätettiin.
Lontoossa protestoijat ovat asettautuneet kirkon suojelukseen St. Paulin katedraalin portaille.
Helsingissä Occupy Helsinki eli suomeksi Torikokous Helsinki on leiriytynyt Sanomatalon ja Musiikkitalon väliin.

















Kommentit (17)
Nykyinen ympäristöministeri=Vihreiden hännänheiluttaja
Jos Tea Party olisi paikalla niin tuo mies veisi niille varmaan soppatykkejä...
Ylikansalline pankkiirien monopolikapitalismi joka on valjastanut oligargihallinnon poistamaan kaiken kilpailun, SE ON SUURI ONGELMA JA SIITÄ ON PÄÄSTÄVÄ.
Tärkein toimenpide on siirtää rahan liikkeelle laskeminen valtion yksinoikeudeksi. Se on ainoa sallittu monopoli.
Monopoleeja tukevia lakeja on purettava. *Esimerkki: * laki ja säädöstö, joka nostaa lääkkeiden tuottamisen kriteerit niin korkeiksi, että mm. yliopipstot ovat joutuneet lopettamaan kehitystyön. Ainoastaan suurella pankkiirien monopolilla on enää varaa tuottaa uusia lääkkeitä (Eli Lily, Pfizer jne..)