Kirjaudu ▼
 

OP-Pohjolan tulos heikkeni 30 prosenttia

Lehtikuva
OP-Pohjolan tulos heikkeni 30 prosenttia
OP-Pohjola-ryhmän kolmas vuosineljännes oli selvästi viime vuoden vastaavaa jaksoa heikompi. Tulos ennen veroja heikkeni 30 prosenttia 120 miljoonaan euroon.
2.11.2011 08:40
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Pankkitoiminnassa tulos parani heinä–syyskuussa 26 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta 131 miljoonaan euroon. Vahinkovakuutuksessa tulos sen sijaan painui kolmeen miljoonaan euroon viime vuoden 42 miljoonasta eurosta. Henkivakuutuksessa mentiin 17 miljoonaa euroa tappiolle. Viime vuoden vertailujaksolla tulos oli kolme miljoonaa euroa voiton puolella.

Keskeinen tuottojen lähde eli korkokate koheni heinä–syyskuussa lähes 16 prosenttia 261 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot kasvoivat jonkin verran.

Kaikkiaan OP-Pohjolan tuotot supistuivat 12 prosenttia kulujen kasvaessa hieman.

Saamisten arvonalentumiset supistuivat 10 miljoonaan euroon viime vuoden 31 miljoonasta eurosta.

OP-Pohjolan mukaan Euroopan velkakriisin kärjistyminen ja vastuuvelkaan liittyvät kertaluonteiset erät heikentävät vahinko- ja henkivakuutuksen tulosodotuksia. OP-Pohjola arvioi, että ryhmän tämän vuoden tulos ennen veroja nämä kertaerät pois lukien on samaa tasoa kuin viime vuonna.

∇ Mainos ∇
2.11.2011 08:40
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (20)

Sivut:1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Siinnä ensimmäinen suomalainen pankki joka tekee kokurssin.



5 miljardin alas kirjaukset niin se oli siinnä ja se ei kaukana ole siitä pitää huolen BASEL III sädös.
Anonyymi: Velka se vekkuli väl 2.11.2011 9:21

Anonyymi
Suurimmat ongelmat on Ålandsbankenilla ja Aktialla, säästöpankkien tilaa voi vain arvailla, viimeisenä suomalaisista (suomalaisomisteisista) kaatuu OP-Pohjola.
Anonyymi: Nimetön 2.11.2011 9:24

Anonyymi
Siinnä ensimmäinen suomalainen pankki joka tekee kokurssin.


Taitaa olla ainoa suomalainen pankki, eikös kaikki muut ole ulkomaalaisessa omistuksessa?
Anonyymi: Nimetön 2.11.2011 9:42

Anonyymi
Onneksi meillä on oma osuustoiminnallinen pankki. Vertaa esim. nordea, pörssipankki. Nalle haluaa vähän lisää tuottoja niin satoja työntekijöitä joutuu pihalle.Op:ssa bonukset tulee meille asiakkaille ja titääkseni Op ei ole työntekijöitä irtisanonut lähiaikoina.
Lainankorkoni on ilm. Kohdallaan kun pankki ei tee ökytulosta vaan toimii normaalisti.
PS. Kannaattaa lukea muitakin letiä kuin Taloussanomia jonka mukaan aina on lama tulossa kaikki menee huonompaan päin.
Anonyymi: Rauhallinen kansalai 2.11.2011 9:42

Anonyymi
16 miljoonaa euroa otti nenilleen OP--pohjola kreikka kaupoista.
Anonyymi: He he he 2.11.2011 9:55

Anonyymi
16 miljoonaa euroa otti nenilleen OP--pohjola kreikka kaupoista.


Asuntovelalliset maksavat tappiot takaisin, ei huolta.
Anonyymi: Nimetön 2.11.2011 11:02

Anonyymi
kalevassa luki taas päinvastoin ja voitto kasvoi
Anonyymi: jani 2.11.2011 11:22

Anonyymi
Osuuspankin verkkopankki on surkea. Epäselvä, pienellä resolla tehty ja typerälogiikkainen. Siinä suurin syy miksi käytän Nordeaa. En minä asioi konttorilla koskaan, kyllä ainut linkki asiakkaan ja pankin välillä on verkkopankki. Kyllä se näyttelee valtavan suurta osaa missä pankissa minä olen.
Anonyymi: Finanssimies86 2.11.2011 12:25

Anonyymi
Kun lukee vaan kokoomuslehtiä niin Suomessa kaikki vaan NOUSEE.

Talsassa totuus



Kommenttisi kertoo hyvin kuinka sekaisin olet
Anonyymi: Taloussanomat EI ole 2.11.2011 12:43

Anonyymi
No, en ihmettele. Vaihdoin mopovakuutuksen pohjolasta lähivakuutukseen. Laski hinta 170 eurosta 130 euroon. Samoin sijoitin joskus OP Raaka-aineeseen. No sehän tuli ryminällä alas kaikkien muiden rahastojen kanssa eikä koskaan noussut.

Tästä tuli kyllä päivän parhaat naurut !!!
Anonyymi: S**tana että maailma 2.11.2011 12:46
Sivut:1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

07:51 LM:n kysely: Haastajat jäävät kauas Rinteestä
07:12 Kolumni Navigaattori ajaa kartan ohi
06:04 Digitoday Syyte rapsahti porilaisnaiselle: Julkaisi valheellisia tietoja Kuvake.netissä
06:01 Analyysi Menetetyn vuosikymmenen saldo: valtionvelka kolminkertaistui – työttömyys ei selitä
25.8. Uutuuskoneen lentoja perutaan – syöpyvätkö moottorit?
25.8. Kuluttaja, näin verkkokauppa houkuttelee sinua ostoksille
25.8. Digitoday Kuorma-auton kuljettaja aiheutti liikennekuoleman: Pelasi kohupeliä
25.8. Digitoday Loppu nettiriesalle? Google alkaa rangaista näitä verkkosivuja
25.8. Uber maksaa kuskeille tukiaisia – teki alkuvuonna miljarditappion
25.8. Terrori-iskut herättivät: Auttaako matkavakuutus?
25.8. Puola myi ensimmäiset juan-lainansa
25.8. Ilta-Sanomat Verottomana käteen 560 €/kk – 2000 suomalaista mukaan perustulokokeiluun
25.8. Onnibus.com hyväksyy kilpailijan lipun Porvoon ja Helsingin välillä
25.8. Senttiosake FIT Biotech nousukiidossa pörssissä – teräsyhtiöt painuvat
25.8. Digitoday Facebookin mieli muuttui: Alkaa hyödyntää Whatsapp-tietoa mainonnassa
25.8. Digitoday Pirate Bay -Sunde vaatii tuomionsa purkua ja korvauksia suomalaisilta levy-yhtiöiltä
25.8. Mediatalot perustavat yhteisen digimainonnan markkinapaikan
25.8. Pörssikauppa Finnlinesin osakkeella loppui tänään
25.8. Posti aloittaa taas yt:t – nyt syynä Anttilan konkurssi
25.8. Antti Riivarista Patentti- ja rekisterihallituksen uusi pääjohtaja
25.8. Analyysi Leimaako pitkäaikaistyöttömyys ihmisen? – "Yhtä yleistä kuin rasismi"
25.8. Kone tekee jättikaupat kiinalaisesta GiantKoneesta
25.8. Palkansaajien ansiot nousivat – aloissa on eroja
25.8. Digitoday Uskomatonta mutta totta: Reititin tunnistaa sinut kävelystä ja lukee huulilta
25.8. Saksalaisyritysten näkymät odotettua heikommat
25.8. Digitoday Nyt ei hyvältä näytä: Jopa Applen perustaja varoittaa iPhone-uudistuksesta
25.8. Suomen uudet vientiyritykset poikkeavat vanhoista
25.8. Analyytikko Baltian pankkifuusiosta: Nordeasta varteenotettavampi peluri
25.8. Kesäsää tuki Olvia – tulos ja markkinaosuus kasvoivat
25.8. Vähittäiskaupan myynti väheni keskikesällä
Asiakastieto

Yhteistyössä