OP-Pohjola: Olemme vaadittua vakavaraisempia
Euroopan pankkiviranomainen (EBA) on laatinut uuden arvion eurooppalaisten pankkien pääomatarpeesta. Uudessa arviossa pankeilta edellytetty ydinvakavaraisuuden vähimmäistavoite on nostettu viidestä prosentista yhdeksään prosenttiin.
Lisäksi EBA on edellyttänyt, että vakavaraisuutta laskettaessa huomioidaan täysimääräisesti eurooppalaisten valtioiden velkakirjojen markkina-arvojen muutos.
EBA:n arvion mukaan OP-Pohjola-ryhmältä ei edellytetä toimia vakavaraisuuden vahvistamiseksi, koska ryhmän ydinvakavaraisuus on korkea ja ryhmän valtionlainoihin liittyvät riskit ovat pienet.
OP-Pohjolan Core Tier 1 -suhde oli kesäkuun lopussa 12,0 prosenttia eli selvästi yli EBA:n asettaman 9 prosentin vähimmäistavoitetason.
Heinäkuun lopussa OP-Pohjola-ryhmään kuuluvien pankkien suorat sijoitukset Kreikan, Irlannin, Italian; Portugalin ja Espanjan valtioiden lainoihin olivat 42 miljoonaa euroa.
EBA:n päivitetty arvio pääomatarpeesta on tehty 70 suurelle eurooppalaiselle pankille. OP-Pohjola-ryhmän osalta arvio koskee pankkitoimintaa. Kokonaisuuteen sisältyvät muun muassa Pohjola Pankki ja ryhmään kuuluvat jäsenosuuspankit.
Pörssinoteerattu Pohjola Pankki kertoo omassa tiedotteessaan, että koska se on osa yhteisvastuullisesti toimivaa OP-Pohjola-ryhmää, sen tiedot sisältyvät ryhmän tulokseen.
OP-Pohjola-ryhmä ja Pohjola Pankki julkistavat heinä-syyskuun osavuosikatsauksensa marraskuun 2. päivä.













