Kirjaudu ▼
 

Kreikka voi kansallistaa osan pankeista

Kreikan pääministerin George Papandreoun mukaan hallitus saattaa ostaa joiden pankkien osakkeita. Euromaiden johtajat päättivät viime yönä Kreikan velkajärjestelystä ja pankkien pääomittamisesta.
Bloomberg
27.10.2011 10:25
23

– Todennäköisesti pankkiosakkeita kansallistetaan, Papandreou sanoi Brüsselissä kymmentuntisen EU-huippukokouksen päätteeksi.

Papandreou ei kertonut tarkemmin, minkä pankkien osakkeita valtio aikoo ostaa tai mahdollisten osakeomistusten suuruutta.

Euroalueen johtajat sopivat, että yksityisten sijoittajien hallussa olevien joukkovelkakirjojen pääomista leikataan 50 prosenttia. Pankkien on nostetta vakavaraisuutensa yhdeksään prosenttiin ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Euroopan pankkiviranomaisen EBA:n mukaan kreikkalaispankit tarvitsevat 30 miljardia euroa lisää pääomaa.

∇ Mainos ∇
Tagit EBA
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (23)


Anonyymi
KANNATETAAN.
AINO SELVITYMIS KEINO PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ.
Velka köyhdyttää. 27.10.2011 10:49

Anonyymi
"Minä otan 26 prosenttia, ja veronmaksajat sen maksavat."


Palveluista ei ole paljoa veroa maksettavaa, jos totta puhutaan niin ei mitään.
aineettoman palvelun 27.10.2011 10:51

Anonyymi
"Minä otan 26 prosenttia, ja veronmaksajat sen maksavat."

Palveluista ei ole paljoa veroa maksettavaa, jos totta puhutaan niin ei mitään.


Mitä jos joutuisit maksamaan viljasadosta nykyisen kokonaisveron 48 prosenttia? Siinä menisi talvivarasto veroina toisten suuhun.
Nimetön 27.10.2011 10:53

Anonyymi
Kai Portugali ja Irlanti voi vaatia että heidänkin velkansa leikataan -50%.
yhdenvertaisuus 27.10.2011 11:01

Anonyymi
Siis Kreikan pers'aukinen valtio ottaa pankkinsa haltuun ja tämän kaiken maksaa ... ... Jyrkiii !
Fantastinen Idea ! 27.10.2011 11:03

Anonyymi
Myös kreikkalaisten sosialistien varallisuus tulisi kansallistaa, hehän ovat tämän kriisin aiheuttanetkin.
Mikäli varoja ei löydy (ovat kätketty sveitsiläisiin pankkeihin) tulee kansallistaa myös suomalaisten sosiaalidemokraattien omaisuus, hehän ovat aateveljilleen rahaa lisää kantaneet ja eivätkä ole huolehtineet sen asianmukaisesta käytöstä ja valvonnasta.

Näin saataisiin vastuu jakautumaan tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin.



Kreikan oikeistopuolueet ovat yhtä syyllisiä Kreikan ahdinkoon kuin vasemmistopuolueetkin eli myös heidän omaisuutensa tulee kansallistaa.
Tasapuolista olla pi 27.10.2011 11:04

Anonyymi
Onkohan EBA:n yksikään arvio pitänyt paikkaansa ?
TNE 27.10.2011 11:05

Anonyymi
pääasia on, että otetaan lainaa, se on halpaa ja köyhät maksaa !
EBA 27.10.2011 11:08

Anonyymi
Kai Portugali ja Irlanti voi vaatia että heidänkin velkansa leikataan -50%.


Velan leikkaaminen on yhtäkuin vaihtoarvon leikkaamista, koska raha on velkaa ja vaihtoarvoa. Suomessa on rahaa kierossa noin 130 miljardia euroa. Jos Suomen valtion velasta leikattasiin 50 prosenttia niin rahamäärä putoaisi rahan kierosta ueita prosenttia. Kreikalla leikkaus on useita kymmeniä prosentteja, koska valtion velka on suurempi. Jos suomalaisten velasta (kotitaloudet, yrityket, valtio, kunnat) leikattaisiin 50% pois niin rahan kierosta leikkaantuisi useta 70 miljardia pois.
Nimetön 27.10.2011 11:14

Anonyymi
Myös kreikkalaisten sosialistien varallisuus tulisi kansallistaa, hehän ovat tämän kriisin aiheuttanetkin.Mikäli varoja ei löydy (ovat kätketty sveitsiläisiin pankkeihin) tulee kansallistaa myös suomalaisten sosiaalidemokraattien omaisuus, hehän ovat aateveljilleen rahaa lisää kantaneet ja eivätkä ole huolehtineet sen asianmukaisesta käytöstä ja valvonnasta.Näin saataisiin vastuu jakautumaan tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin.

Älä unohda Suomen Kokoomuslaisten omaisuutta.
Veikka 27.10.2011 11:17
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä